Kuka tekee uutiset? - Sukupuoli, media ja kirkot Euroopassa

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan media käyttää miehiä yhä asiantuntijoina. Median haastattelemista asiantuntijoista 72 prosenttia on yhä miehiä. Samassa tutkimuksessa kävi ilmi, että miespuoliset professorit saavat huomattavasti enemmän haastattelupyyntöjä kuin naisprofessorit.

Kun ajattelen omaa kontekstiani uskontojournalismissa, niin myös tällä alalla painottuu miesvaltaisuus. Etenkin kovista aiheista kuten teologiasta tai taloudesta puhuttaessa miehet saavat naisia enemmän tilaa.

Myös päätoimittamani Kotimaa-lehti ja Kotimaa24 haastattelevat useimmiten etenkin teologisissa kysymyksissä miehiä kuin naisia. Tämä siitä huolimatta, että korkeasti koulutettujen naisteologien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Huomioni mukaan miespuolinen toimittaja haastattelee naisteologia vielä harvemmin kuin naistoimittaja.

Tämä sukupuolijako pätee myös monissa asioissa maallisessa mediassa ja niiden aiheissa. Esimerkiksi miespuoliset kirjallisuuskriitikot kirjoittavat pääasiassa miesten kirjoittamista kirjoista, naiskriitikot miehiä huomattavasti enemmän myös naiskirjailijoiden teksteistä.

Päätoimittajana pyrin siihen, että lehteni löytää aina parhaimman asiantuntijan haastateltavaksi, en pyri siihen, että haasteltava olisi nainen. Luotan toimittajiini siinä, että he etsivät parhaan mahdollisen haastateltavan.

Toki yritän välillä muistuttaa myös siitä, että nykymaailmassa löytyy myös hyviä naisasiantuntijoita ja päteviä teologeja, jotka ovat naisia. Tätä kirjoittaessani jouduin kyllä miettimään, pitäisikö minun sittenkin vaikuttaa vielä aktiivisemmin siihen, että toimittajat löytävät asiantuntija-haastateltavia myös naisten joukosta.

73 prosenttia suomalaista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta piispakunta on yhä hyvin miesvoittoista, kymmenestä piispasta yksi on nainen.

Olen ensimmäinen naispäätoimittaja 110-vuotiaan Kotimaan historiassa.  Edeltäjieni tavoin en käy saunassa piispojen kanssa, mutta se on mielestäni pelkästään hyvä asia. Pidän tärkeänä, että minulla on asialliset välit eri kirkon johtotehtävissä olevien kanssa, mutta tahdon säilyttää myös riittävän riippumattomuuden suhteessa heihin. Saunaan menen vain puolisoni kanssa.

Naiseutta isompi asia minulle on se, että olen tämän lehden ensimmäinen päätoimittaja, joka on lähtöisin Suomen ulkopuolelta. Olen syntynyt Namibiassa ja elänyt siellä lapsuuttani. Tarkastelen maailmaa pohjoisen Euroopan lisäksi eteläisen Afrikan näkökulmasta. Kansallisuuteni on FinnNam. Taustani seurausta on, että tunnistan syvästi etuoikeutetun asemani pohjoiseurooppalaisena ihmisenä, enkä pelkästään sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä.

Naisten määrä johtotehtävissä kasvaa sekä kirkossa että mediassa vuosi vuodelta. Kun osallistun suomalaisten päätoimittajien tapaamisiin, meitä naisia on tästä joukosta jo noin kymmenen prosenttia. Muutama vuosi sitten meitä oli vain viisi prosenttia.

Kokemukseni mukaan kirkollisissa johtotehtävissä tai median johtotehtävissä olevat naiset eivät ole erityisen kannustavia toisiaan kohtaan. Hillary Clinton sanoikin ulkoministerinä toimiessaan, että jokaisen johtotehtävissä olevan naisen pitäisi kasvattaa itselleen sarvikuonon nahka. Joskus minusta on tuntunut, että olen tarvinnut tätä nahkaa erityisesti suhteessa muihin naisiin.

Peruskysymykseen siitä, kuka tekee uutiset vastaan, että sekä miehet että naiset tekevät uutiset. Miehet ovat edelleen uskontoja koskevien uutisten keskiössä, sitä varmemmin, kun ne käsittelevät kyseisten yhteisön johtoa.

Tämä miesvaltaisuus nousi esille esimerkiksi toissapäivänä, kun osallistuin islamia koskevaan toimittajakoulutukseen. Kun meille näytettiin kuvia eri islamin ryhmittymien johtajista, kuvissa esiintyi vain parrakkaita miehiä. Samalla lailla miesvaltaisuus nousee esille, kun katson kirkkoni piispainkokousta. Siinä heitä on aina rivissä, harmaantuneita miehiä parroissaan.

Mutta vastaus on, että myös naiset tekevät uutisia, sillä Pohjoismaissa naiset kirjoittavat valtaosan uutisista. Toimittajien enemmistö on naisia.

Tahdon korostaa sitä, että en näe unettomia öitä media-alalla sukupuoleni tähden, vaan yöni ovat unettomia siksi, että koko media-ala ja ammattitaitoinen journalismi on uhattuna. Yhä harvempi on valmis maksamaan journalistisesti tehdyistä sisällöistä, ole ne sitten tehty digitaaliseen muotoon tai paperille.

Olen erittäin huolissani siitä, minkälaista informaatiota tulevaisuudessa on jaossa ylipäätään, mutta erityisesti myös siitä, onko uskontojournalismia mahdollista tehdä jatkossa. Jos kukaan ei ole valmis maksamaan ammattitaidosta, niin mitä tulevaisuudessa kerrotaan kristillisistä kirkoista tai islamista?

- Mari Teinilä-

Pyydetty puheenvuoro Euroopan Kirkkojen Konferenssin ja Maailman kristillisen mediajärjestön (CEC WACC) online -konferenssissa 29.2.

Hesari ja jumalan kirjoitusasu

Kesän kiinnostavan uskontojournalistisen keskustelun laittoi tahtomattaan alulle Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Facebookissa (3.7.). Hän puuttui vanhaan dilemmaan: kirjoitetaanko Jumala isolla vai jumala pienellä alkukirjaimella? Kimmokkeen piispan postaukselle antoi Hesari.

Häkkinen pohdiskeli tähän tapaan "Kuitenkaan en voi välttyä kysymästä: Onko Jumalan ja Raamatun kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella toimittajien tietämättömyyttä ja oikeinkirjoitustaidon puutetta? Vai onko taustalla ymmärtämättömyys uskontojen merkityksestä, tradition väheksyminen ja uskovien lukijoiden vakaumuksen mitätöinti?”

Samansuuntaisesti jatkoi pohdintaa Kirkko ja kaupungin pääkirjoituksessa (14.7.) Seppo Simola ja kohdisti sanansa myösHesarille: "Minkään iltapäivä- tai päivälehden toimittajalle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa sauli niinistöä, allahia, seitsemää veljestä tai satumaata pienellä alkukirjaimella, koska ne ovat erisnimiä, jotka suomen kielessä kirjoitetaan suurella alkukirjaimella (- - -) Tästä huolimatta päivälehden perillisen helsingin sanomien toimittajat kirjoittavat vakavasti otettavaksi tarkoitettuihin juttuihinsa usein Jumala, Raamattu tai Suvivirsi pienellä alkukirjaimella. Samaan sortuvat joskus myös iltasanomien ja iltalehden, ehkä avun, seuran ja muidenkin lehtien toimittajat."

Kotimaa24:n toimittaja Noora Wikman soitti (15.7.) Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläiselle, ja kysyi Jumalan kirjoitusasua ja siihen mahdollisesti liittyvää ohjeistusta.

Venäläinen vastasi ettei HS:lla ole linjausta tai periaatepäätöstä siitä, että Jumala kirjoitettaisiin pienellä.

"Päinvastoin, kielenhuollon ohjeistuksen mukaan jumaluudet, myös kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Yleisnimenä jumala kirjoitetaan pienellä", Riikka Venäläinen sanoi Kotimaa24:lle.

"Meille kaikille sattuu joskus kielioppimokia, nämä ovat syystä tai toisesta menneet editoinnista läpi. Lieneekin syytä tarkentaa tätä ohjetta toimittajille."

Hyvä. Toivottavasti Helsingin Sanomissa Jumala on vastaisuudesa suuri ja tarvittaessa pieni. Ainakin uskontojournalismissa on väliä, kuinka sanat kirjoitetaan. - Ja ilman uskontojournalismikin lienee selvä että Raamattu ja Koraani ovat kirjojen nimiä ja ne kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

- Olli Seppälä -

Ei hyysätä fundamentalistia

[Johanna Korhonen:] Olen ajatellut hankkia orjan. Meillä on keittiö usein niin sekamelskassa, että orjaa tarvitaan. Hän saa hoitaa myös pyykin ja haravoinnin. Hankin orjan Ruotsista, koska kolmannessa Mooseksen kirjassa sanotaan, että näin tulee tehdä; omasta kansasta ei saa ottaa orjaa, mutta muista kansoista kyllä. Myös Suomessa syntynyt maahanmuuttaja kävisi. (3. Moos 25:44)

Olen orja-asiaa edistääkseni ja elämääni helpottaakseni ryhtynyt tulkitsemaan Raamattua kirjaimellisesti. Sieltä löytyy hyviä ohjeita muun muassa tukanleikkuun suhteen. Parranajossa aion opastaa naapureitani ja kirkkovaltuustokavereitani elämään Raamatun mukaan. Koska papilla ei saa olla mitään ruumiillista vajavuutta tai vammaa, ryhdyn piakkoin savustamaan virasta lukuisia tuntemiani pappeja. Niillä on kaikilla silmälasit!

---

Kun uskonnosta kirjoittava toimittaja kohtaa henkilön, joka ilmoittaa, että Raamattua on luettava ja sovellettava kirjaimellisesti, miksi toimittaja ei kysy häneltä tästä orjuusasiasta? Tai siitä, miten henkilö voi väittää kirjaimellista lukutapaa ainoaksi oikeaksi, jollei edes hän itse sovella sitä?

Tai edes siitä, miksi nämä kirjaimellisuuden ystävät ovat kaikista kristityistä ne, jotka saavat päättää, mitä kohtia luetaan kirjaimellisesti ja mistä ei piitata vähääkään?

Logiikka ontuu, pahasti. Kuuluuko toimittajan osoittaa tämä vai olla vain hienotunteinen – ei nyt oteta esiin tätä kiusallista tematiikkaa, onhan heillä oikeus näkemyksiinsä, onhan ihmisellä oikeus olla myös epälooginen...?

 Monet uskonnosta kirjoittavat toimittajat valitsevat asenteekseen epämääräisen hienotunteisuuden. Kaikki saavat puhua, kaikenlaisia näkemyksiä julkaistaan, eikä toimittajan kuulu puuttua tilanteeseen, vaikka keskustelu harhautuisi mihin.

Tämä on toimittajille itselleen helpoin vaihtoehto – kahden tai monen tulen välissä on suuri kiusaus koettaa vain jotenkin selviytyä.

Mutta onko tämä oikein?

Vastata voi ainakin kahdesta näkökulmasta, jotka ovat journalistietiikka ja vallankäyttö.

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Tämä koskee myös tilannetta, jossa virheellistä tietoa levittää haastateltava. Toimittajan on virhe havaitessaan estettävä sen leviäminen. Jos pääministeri väittää Suomen budjetin loppusummaksi summaa, joka ei pidä paikkaansa, toimittajan tehtävä on korjata virhe. Sama koskee tilannetta, jossa pääministeri on epälooginen: toimittajan tehtävä on puuttua asiaan ja kysyä, miten ministeri voi olla itsensä kanssa eri mieltä.

Ihmisellä on oikeus olla epälooginenkin, mutta ei silloin, kun hän käyttää valtaa toiseen ihmiseen. Tästä on kyse uskontokeskustelussa usein. Jos henkilö on sitä mieltä, että homous on syntiä eikä nainen saa toimia pappina, hän näkemyksiään julkituodessaan pyrkii vaikuttamaan muiden elämään: homojen käyttäytymiseen ja naisten työntekoon. Kun hän perustelee tätä Raamatulla, häneltä tulisi voida vaatia saman logiikan perusteella myös kannanottoa orjuuden oikeutukseen.

Toimittajan tehtävä ei ole pehmennellä eikä hyysätä, vaan käsitellä asioita sellaisina kuin ne ovat. Toimittajan tehtävä ei tiedonvälityksessä ole kenenkään, esimerkiksi kirkon vanhoillisten, erityinen suojeleminen. Heitä tulisi haastaa asiakysymyksissä aivan samoin kuin kaikkia muitakin; ”mielipiteenvapaus” ei oikeuta mihin tahansa käyttäytymiseen tai minkä tahansa toiminnan perustelemiseen.

 ---

Siitä ruotsalaisesta orjasta vielä. Kun kirkon porukat nyt näkyvät olevan erimielisiä kolmannen Mooseksen kirjan lukutavasta, on taivaallisen hyvä, että meillä on Korkein oikeus. Se linjasi viime vuonna, että ihmisen vakaumus ei oikeuta häntä rajoittamaan toisen ihmisen oikeuksia ja vapauksia. Siivoan vastakin keittiöni itse.

- Johanna Korhonen –
(Keskustelua boligikirjoituksesta käydään myös täällä)

Päätoimittajat eri linjoilla

[Olli Seppälä:] Uskontojournalismin tila ja asema meikäläisessä mediassa tuli harvinaisen selväksi kun asiaa kysyttiin Kirkon viestintäpäivillä Vantaalla puhuneilta Helsingin Sanominen vastaavalta päätoimittajalta Mikael Pentikäiseltä ja Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan päälliköltä Atte Jääskeläiseltä. Kysymyksen teki Kotimaa24.fi.

Herrat olivat eri mieltä asiasta. 

Pentikäisen mukaan toimittajien osaaminen uskonnollisissa asioissa ei ole riittävää. Jääskeläinen puolestaan sanoi, ettei ole huolestunut toimittajien uskonnollisesta yleissivistyksestä.

Koiranleuka kysyisi, onko Hesarissa uskonnollisesti sivistymättömämpää toimittajakaartia kuin Ylessä. Ei varmasti, kyse on vain toimituksen johdon näkökulmasta ja lähtökohdista. Vai onko  niin, että Yle talona on jähmeämpi kuin Hesari? 

”Yleisesti ottaen hyvä toimittaja kirjoittaa tarvittaessa jutun myös aiheesta jota ei etukäteen tunne. Ylipäätään lehdistön tehtävä ei edes ole ylläpitää kansan uskonnollista yleissivistystä”, Jääskeläinen sanoi.

Ajatus toimittajan kaikkiosaamisesta on tuttu varmaan jokaiselle toimittajalle. Se on sekä totta että harhaa. Miksi muuten olisi koulutusta ja erikoistumista, jos sillä ei ole merkitystä? Lisäksi veronmaksajana olen vilkkaasti eri mieltä lehdistön ja tässä tapauksessa erityisesti Yleisradion tehtävästä ylläpitää kansan uskonnollista(kin) sivistystä.

Pentikäinen uskoi uskonnon merkityksen nousevan myös sanomalehdistössä. ”Sehän ei ole ihan helppoa, koska näkymättömän maailman käsittely ei ole perinteisen todistamiseen perustuvan journalismin kovassa ytimessä”, Pentikäinen sanoi. Totta, mutta aika paljon "näkymättömän maailman" ilmiöistä ja kaipuusta tapahtuu näkyvässä maailmassa, jota voidaan käsitellä ja kuvata journalismin normaalein keinoin.

Jääskeläinen oli tässäkin eri mieltä. Hän sanoi, että ei ollut  havainnut erityistä uskontojournalismin nousua, vaan katsoi ”uskonnon olleen aiempaa enemmän esillä uskonnollisiin jännitteisiin kytkeytyvien maailmanpoliittisten tapahtumien vuoksi”.

Mutta eikö juuri myös tästä uskontojournalismissa ole kysymys? Uskonnon kytkeytymisestä erilaisiin elämänilmiöihin, kuten maailmanpolitiikkaan – ja sen havaitsemista. Ei uskontojournalismi ole vain uskonnollisten ihmisten ja organisaatioiden toiminnan kuvaamista. Uskontojournalismi on myös kriittisyyttä, analyyttistä asioiden yhdistämistä ja taustojen penkomista.

P.S.

Vantaalla Kirkon viestintäpäivillä liikkui myös huhu, että Helsingin Sanomat olisi perustamassa erityistä uskontotoimitusta, jossa työskentelisi kaksi toimittajaa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen vastasi asiaa häneltä suoraan kysyttäessä, että huhu ei pidä paikkaansa.

P.P.S.

Vantaalla Pentikäinen myös kertoi (Seurakuntalainen.fi) Hesarin linjasta: ”Voi olla, että Helsingin Sanomat on ollut joskus kirkkovastainen, mutta se ei ole sitä tänään. Kirkolla ja uskonnoilla on iso merkitys monien ihmisten elämässä ja siksi myös meidän on tärkeä niistä asioista uutisoida. Toki kerromme myös kirkon epäkohdista, mutta emme suinkaan keskity vain niihin.”

- Olli Seppälä -