Jokseenkin haastavalta tuntuu journalistin – ja ehkäpä aivan erityisesti uskontojournalistin – työ välillä tässä ajassa. Eri suunnista tulee viestiä: koska lehdessänne oli vääränlainen juttu tai kolumni, irtisanon tilauksen. Ymmärrän ja en ymmärrä.
Kunpa osaisi aina valita sanansa viisaasti ja toimia oikein ja ammatillisesti mutta myös empaattisesti. Mutta mitä se kulloinkin tarkoittaa? Journalistin pitää yrittää tuntea kaikki mahdolliset näkökulmat ja jopa pyrkiä ymmärtämään niitä. Omat mielipiteet eivät saa estää kuulemasta ketään tai pyrkimästä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Kaikki ilmiöt ja näkökulmat pitäisi tehdä näkyviksi.
Nykyinen äärioikeiston ja populismin nousu maailmassa ja
Suomessa heijastaa ehkä osin myös median ylimielisyyttä suhteessa jonkun joukon
ajatustapoihin, pelkoihin ja huoliin. Silti: Jossain kai aina menee raja
ymmärtämisen yrittämisessä? Vai meneekö ja missä?
Kuuluuko median kantaa yhteiskuntavastuuta, vaikkapa huolta
yhteiskuntarauhan tai kirkkorauhan säilymisestä? Jos kuuluu, mitä se saa tai ei
saa tarkoittaa, kun riippumattomasta journalismista ei voida tinkiä?
Sosiaalisen median keskusteluissa törmää usein syvään vihaan
tai vähintäänkin epäluuloon niin kutsuttua perinteistä, journalistin ohjeisiin
ja yhteisiin eettisiin pelisääntöihin sitoutunutta "valtamediaa"
kohtaan. Epäluulo tuntuisi nousevan siitä, että vastuulliset
mediat nostavat esiin ilmiöitä joka laidalta, eli erilaisten kuplien
näkökulmasta aina myös väärältä laidalta. Kokonaisuuden hahmottaminen ei ole
nykyään muodissa, vielä vähemmän sillanrakennus. Mutta tämä on liian helppo
selitys. Mistä kaikesta muusta epäluulo riippumatonta mediaa kohtaan kumpuaa?
Rohkenen väittää, että kaikissa asioissa kaikki ääripäät
eivät ole yhtä väärässä. Ihmisellä joka haluaa sitoutua vaikkapa YK:n
ihmisoikeuksien julistukseen, on perusteltu syy ajatella, että joissakin
asioissa toinen ääripää uhkaa huomattavasti enemmän kaikkien ihmisten
yhtäläisen ihmisarvon ja ihmisoikeuksien toteutumista maailmassa kuin toinen.
Esimerkiksi uuteen avioliittolakiin liittyvästä
keskustelusta olen samaa mieltä kuin ystäväni. Vakaumuksen rinnastaminen
synnynnäiseen identiteettiin on kuin kysyisi: Kummasta tulee parempi keitto,
perunasta vai tiiliskivestä? Asiat joista puhutaan, eivät kerta kaikkiaan ole
yhteismitallisia. Kun yksi puhuu oman uskonsa totuudesta, jolla ei hänen
mielestään ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa, ja toinen on joka
solullaan asianosainen voimatta muuttaa olemuksessaan mitään ja kokee
perimmäiset ihmisoikeutensa uhatuksi, syntyy pahimmillaan todella pahaa jälkeä.
Toisaalta: jollekin oma vakaumus on luovuttamaton osa hänen
ydintään. Miten toisensa poissulkevien vakaumusten ristipaineessa ja
epäsuhtaisten kohtaamattomien argumenttien ristitulessa pitäisi elää? Mitä
keneltäkin voidaan kulloinkin vaatia?
Olemassa olevat asenteet, ilmiöt ja virtaukset –
vastenmieliset ja vaarallisetkaan – eivät lakkaa olemasta, jos ne vaietaan
tai ohitetaan. Miten sitten pitäisi toimia? Missä on toimittajan viisasten kivi
tässä asiassa?
Mitään muuta en osaa peräänkuuluttaa kuin empatiaa, jatkuvaa
yritystä heittäytyä yhä uudelleen toisen asemaan. Toisaalta ajattelen, että
keneltäkään ei pidä vaatia empaattista ymmärrystä sille, että joku haluaa
riistää häneltä ihmisoikeudet tai ihmisarvon. Jossakin kulkee aina raja.
Sen sijaan itseltäni toimittajana
ammattiroolissa rohkenen vaatia loputtomia empatiaharjoituksia, loputonta
yritystä ymmärtää kaikkia ja kaikkea eri näkökulmista. Toimittajalta voi vaatia
tauotonta pyrkimystä totuuteen ja vastuullista vallankäyttöä. Toimittajalta voi
vaatia herkkiä korvia ja rohkeaa sydäntä kohdata ihmiset heidän ehdoillaan,
kaikissa suunnissa ja niiden välissä. Kiitosta siitä ei saa kuin ehkä
satunnaisesti, mutta toimittaja ei voi ohjautua työssään kiitoksen tai kehujen
varassa. Hänen on otettava yhä uudelleen riskejä. Ja aina menee väistämättä
jonkun mielestä pieleen. Toimittajan on yhä uudelleen punnittava, pohdittava,
uskallettava – ja välillä kaduttava, mikä sopii erityisesti alkavaan
paastonaikaan
- Emilia Karhu -
