Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliittolaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliittolaki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. helmikuuta 2017

Uskontojournalistin empatiajumppa


Jokseenkin haastavalta tuntuu journalistin – ja ehkäpä aivan erityisesti uskontojournalistin – työ välillä tässä ajassa. Eri suunnista tulee viestiä: koska lehdessänne oli vääränlainen juttu tai kolumni, irtisanon tilauksen. Ymmärrän ja en ymmärrä.

Kunpa osaisi aina valita sanansa viisaasti ja toimia oikein ja ammatillisesti mutta myös empaattisesti. Mutta mitä se kulloinkin tarkoittaa? Journalistin pitää yrittää tuntea kaikki mahdolliset näkökulmat ja jopa pyrkiä ymmärtämään niitä. Omat mielipiteet eivät saa estää kuulemasta ketään tai pyrkimästä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Kaikki ilmiöt ja näkökulmat pitäisi tehdä näkyviksi.

Nykyinen äärioikeiston ja populismin nousu maailmassa ja Suomessa heijastaa ehkä osin myös median ylimielisyyttä suhteessa jonkun joukon ajatustapoihin, pelkoihin ja huoliin. Silti: Jossain kai aina menee raja ymmärtämisen yrittämisessä? Vai meneekö ja missä?

Kuuluuko median kantaa yhteiskuntavastuuta, vaikkapa huolta yhteiskuntarauhan tai kirkkorauhan säilymisestä? Jos kuuluu, mitä se saa tai ei saa tarkoittaa, kun riippumattomasta journalismista ei voida tinkiä?

Sosiaalisen median keskusteluissa törmää usein syvään vihaan tai vähintäänkin epäluuloon niin kutsuttua perinteistä, journalistin ohjeisiin ja yhteisiin eettisiin pelisääntöihin sitoutunutta "valtamediaa" kohtaan. Epäluulo tuntuisi nousevan siitä, että vastuulliset mediat nostavat esiin ilmiöitä joka laidalta, eli erilaisten kuplien näkökulmasta aina myös väärältä laidalta. Kokonaisuuden hahmottaminen ei ole nykyään muodissa, vielä vähemmän sillanrakennus. Mutta tämä on liian helppo selitys. Mistä kaikesta muusta epäluulo riippumatonta mediaa kohtaan kumpuaa?

Rohkenen väittää, että kaikissa asioissa kaikki ääripäät eivät ole yhtä väärässä. Ihmisellä joka haluaa sitoutua vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien julistukseen, on perusteltu syy ajatella, että joissakin asioissa toinen ääripää uhkaa huomattavasti enemmän kaikkien ihmisten yhtäläisen ihmisarvon ja ihmisoikeuksien toteutumista maailmassa kuin toinen.

Esimerkiksi uuteen avioliittolakiin liittyvästä keskustelusta olen samaa mieltä kuin ystäväni. Vakaumuksen rinnastaminen synnynnäiseen identiteettiin on kuin kysyisi: Kummasta tulee parempi keitto, perunasta vai tiiliskivestä? Asiat joista puhutaan, eivät kerta kaikkiaan ole yhteismitallisia. Kun yksi puhuu oman uskonsa totuudesta, jolla ei hänen mielestään ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa, ja toinen on joka solullaan asianosainen  voimatta muuttaa olemuksessaan mitään ja kokee perimmäiset ihmisoikeutensa uhatuksi, syntyy pahimmillaan todella pahaa jälkeä.

Toisaalta: jollekin oma vakaumus on luovuttamaton osa hänen ydintään. Miten toisensa poissulkevien vakaumusten ristipaineessa ja epäsuhtaisten kohtaamattomien argumenttien ristitulessa pitäisi elää? Mitä keneltäkin voidaan kulloinkin vaatia?

Olemassa olevat asenteet, ilmiöt ja virtaukset – vastenmieliset ja vaarallisetkaan – eivät lakkaa olemasta, jos ne vaietaan tai ohitetaan. Miten sitten pitäisi toimia? Missä on toimittajan viisasten kivi tässä asiassa?

Mitään muuta en osaa peräänkuuluttaa kuin empatiaa, jatkuvaa yritystä heittäytyä yhä uudelleen toisen asemaan. Toisaalta ajattelen, että keneltäkään ei pidä vaatia empaattista ymmärrystä sille, että joku haluaa riistää häneltä ihmisoikeudet tai ihmisarvon. Jossakin kulkee aina raja.

Sen sijaan itseltäni toimittajana ammattiroolissa rohkenen vaatia loputtomia empatiaharjoituksia, loputonta yritystä ymmärtää kaikkia ja kaikkea eri näkökulmista. Toimittajalta voi vaatia tauotonta pyrkimystä totuuteen ja vastuullista vallankäyttöä. Toimittajalta voi vaatia herkkiä korvia ja rohkeaa sydäntä kohdata ihmiset heidän ehdoillaan, kaikissa suunnissa ja niiden välissä. Kiitosta siitä ei saa kuin ehkä satunnaisesti, mutta toimittaja ei voi ohjautua työssään kiitoksen tai kehujen varassa. Hänen on otettava yhä uudelleen riskejä. Ja aina menee väistämättä jonkun mielestä pieleen. Toimittajan on yhä uudelleen punnittava, pohdittava, uskallettava – ja välillä kaduttava, mikä sopii erityisesti alkavaan paastonaikaan

- Emilia Karhu -

maanantai 5. tammikuuta 2015

Isis oli vuoden 2014 uskontouutinen


Ääri-islamilaisen Isiksen nousu otsikoihin ja maailmanpoliittisiin skenarioihin oli vuoden 2014 uskontouutinen. Tähän päätelmään on helppo tulla, ja siihen tulee myös Religion Newswriters Associationin (RNA), jonka listalla ykkösenä on jihadistijärjestö Isis ja sen "Islamilaisen valtion" terrori ja leviäminen Irakissa ja Syyriassa.
RNA:n näkökulma uskontouutisiin on tosin perin amerikkalainen, sillä toisena listalla oli Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden päätös, joka antaa kahdelle amerikkalaiselle yhtiölle oikeuden kieltäytyä uskonnollisilla perusteilla tarjoamasta työntekijöilleen sairasvakuutuksessa ilmaista ehkäisyä.
Isis on myös Christian News Headlines -syötesivuston listauksella sijalla kaksi. Ykkösenä on Ebola ja kolmantena Boko Haram.
Suomessa vuoden uskontouutinen oli tasa-arvoinen avioliittolaki, arvioi Johannes Ijäs Kotimaa24:ssä. Varsinaisesti avioliittolain uudistaminen ei ole kirkon tai uskontojen asia, mutta koskettaa niitä syvästi. Lain ympärille syntynyt keskustelu provosoi myös laajan kirkosta eroamisen marras-joulukuussa. Lisäksi seurakuntavaalit saivat runsaasti palstatilaa suomalaisissa medioissa.
Vartija-lehti arvioi Lähi-idän kristittyjen ahdingon vuoden uskontouutiseksi
Huffington Post puolestaan julkaisi listan "vuoden 2014 uskonnollisista hetkistä, jotka antavat meille toivoa vuodelle 2015".
Lue:
Vuoden 2013 uskontouutinen (paavi Franciscus)
Vuoden 2012 uskontouutinen (lestadiolaisuus)
- Olli Seppälä -