Uskonto näkyy lehdissä, vaikka mitään ei tapahtuisi

Kun kuuntelen tuttujeni mielipiteitä uskontoa koskevasta journalismista, on vaikea päättää, mikä siinä on pielessä. Joko sitä on liikaa ja se on liian uskontomyönteistä. Toisen mielestä sitä on liian vähän ja se on liian kielteistä.

Uskontotieteilijä Teemu Tairan uskonnontutkija.fi-verkkolehdessä julkaisema tutkimusartikkeli antaa aiheeseen mielenkiintoisen näkökulman. Tairan mukaan uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys ja uskomukset yliluonnollisesta.

Tairan mukaan uskontoa koskevia juttuja arvioidaan lehdissä samoilla uutiskriteereillä kuin mitä tahansa uutisia. Silloin korostuvat esimerkiksi homoillan ja sitä seuranneen kirkosta eroamisaallon kaltaisissa uutistapahtumat, joiden taustalla on selvä konflikti ja muutos. Tällaiset uutiset jäävät myös helpommin ihmisten mieleen, mikä synnyttää helposti mielikuvan, että uskonto on esillä vain kielteisissä yhteyksissä.

Suurin osa uskontoviittauksista liittyi kotimaanuutisiin. Ulkomaanuutisissa näkyvyyttä hallitsi suvereenisti islam, joka liitettiin esimerkiksi Lähi-idän konflikteihin.

Tairan mukaan erityisesti luterilaisuus saa kuitenkin mediahuomiota myös silloin, kun se ei ylitä varsinaista uutiskynnystä. Uskontoon viittaavista aineistoista vain viidesosa kuului Tairan mukaan uutisaineistoon. Niiden lisäksi viittauksia uskontoon oli erityisesti ilmoituksissa ja tv- ja radio-ohjelmien esittelyissä.

Kansanomaiseen uskonnollisuuteen viitattiin arkipäiväisissä yhteyksissä. Tairan mukaan tällainen käsittelytapa tekee perinteisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin sitoutumattomasta puheesta henkisyydestä ja yliluonnollisesta tavanomaista. Eniten viittauksia kansanomaiseen uskonnollisuuteen Taira löysi Ilta-Sanomista.

Taira tekee mielenkiintoisen huomion myös uushenkisyyden povatusta noususta. Viittaukset kansanomaiseen uskonnollisuuteen olivat selvästi vakiintunutta uskonnollisuutta harvinaisempia. Tairan mukaan puhe henkisyyden vallankumouksesta ja sekularisaatiokehityksen katkeamisesta ovatkin lähinnä markkinointipuhetta. Eräiden tutkijoidenkin esittämät näkemykset uushenkisyyden sekularisaatiota pysäyttävästä vaikutuksesta eivät siis saa Tairalta tukea.

Uskonnollisista ilmiöistä puhuttaessa journalisteilla vaikuttaisi myös olevan ongelmia löytää asiantuntijoita haastateltavikseen. Tairan aineistossa uskonto oli useimmiten esillä viittauksena, eikä asiantuntijoita ollut siksi haastateltu. Jos haastatteluja oli tehty, asiantuntija oli useimmiten uskonnollisen yhdyskunnan edustaja. Luonnollisesti he ovat edustamansa uskonnon asiantuntijoita. Journalistisesti olisi kuitenkin tärkeä löytää myös näkökulmia sellaisilta asiantuntijoilta, joilla ei ole suoraa vakaumuksellista intohimoa käsittelemäänsä aiheeseen. Uskonnon kohdalla tällainen ”neutraalius” voi kuitenkin olla vaikeaa.

Jokaiselle toimittajalle voikin suositella Tairan ytimekästä uskonnon määritelmän problematisointia. Se auttaa jäsentämään myös uskonnosta ja sen medianäkyvyydestä käytävää keskustelua. Esimerkiksi tutkijalle voi olla täysin luontevaa jäsentää esimerkiksi "vahingossa" rukoileminen uskonnolliseksi toiminnaksi, vaikka se ei uskonnollisesta ihmisestä siltä tuntuisikaan.

Tutkimuksessa Taira tarkasteli Helsingin Sanomia, Turun Sanomia ja Ilta-Sanomia. Lehdet olivat ilmestyneet vuoden 2014 tammikuun viimeisen viikon arkipäivinä.

- Joona Raudaskoski -

Isis oli vuoden 2014 uskontouutinen

Ääri-islamilaisen Isiksen nousu otsikoihin ja maailmanpoliittisiin skenarioihin oli vuoden 2014 uskontouutinen. Tähän päätelmään on helppo tulla, ja siihen tulee myös Religion Newswriters Associationin (RNA), jonka listalla ykkösenä on jihadistijärjestö Isis ja sen "Islamilaisen valtion" terrori ja leviäminen Irakissa ja Syyriassa.

RNA:n näkökulma uskontouutisiin on tosin perin amerikkalainen, sillä toisena listalla oli Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden päätös, joka antaa kahdelle amerikkalaiselle yhtiölle oikeuden kieltäytyä uskonnollisilla perusteilla tarjoamasta työntekijöilleen sairasvakuutuksessa ilmaista ehkäisyä.

Isis on myös Christian News Headlines -syötesivuston listauksella sijalla kaksi. Ykkösenä on Ebola ja kolmantena Boko Haram.

Suomessa vuoden uskontouutinen oli tasa-arvoinen avioliittolaki, arvioi Johannes Ijäs Kotimaa24:ssä. Varsinaisesti avioliittolain uudistaminen ei ole kirkon tai uskontojen asia, mutta koskettaa niitä syvästi. Lain ympärille syntynyt keskustelu provosoi myös laajan kirkosta eroamisen marras-joulukuussa. Lisäksi seurakuntavaalit saivat runsaasti palstatilaa suomalaisissa medioissa.
Vartija-lehti arvioi Lähi-idän kristittyjen ahdingon vuoden uskontouutiseksi

Huffington Post puolestaan julkaisi listan "vuoden 2014 uskonnollisista hetkistä, jotka antavat meille toivoa vuodelle 2015".

Lue:

Vuoden 2013 uskontouutinen (paavi Franciscus)

Vuoden 2012 uskontouutinen (lestadiolaisuus)

- Olli Seppälä -

Mikä on uskontojournalismin taso Suomessa?

Mikäli on uskominen Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan ja Maaseudun Tulevaisuuden uuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen arvioon, niin se on melko korkea. Pentikäistä haastateltiin Vartija-lehden verkkosivulla (25.11.):

- Yleisesti ottaen suomalaisten lehtien uskontojournalismin taso on melko korkea. Se johtuu osin siitä, että meillä on vahva kirkon resurssein ylläpidetty kirkollinen lehdistö, jossa on paljon laadukasta uskontojournalismia. Tämä heijastuu myös niin sanottuihin maallisiin lehtiin, jotka seuraavat tätä kirjoittelua, Pentikäinen sanoo haastattelussa.

Pentikäinen myös muistuttaa, että toimituksissa on entistä enemmän toimittajia, joiden suhde kirkkoon ja uskontoon on ohut.

- Globalisoitumisen, maahanmuuton ja uuden median myötä moni aiemmin vieras uskonto on suomalaisille tänään arkipäivää. Näitäkin uskontoja pitäisi tuntea. Vieraiden uskontojen tuntemus on valitettavasti usein ohutta. Se on harmi, koska uskonnoilla on edelleen vahva vaikutus myös maailmanpolitiikkaan.

Lue Mikko Ketolan ja Matti Myllykosken tekemä Pentikäisen haastattelu täältä

Arkkipiispa ja median henki

”Meillä on moderni median käyttäjä arkkipiispana”, ihmetteli toimittaja Ville Blåfield Journalismin päivässä (17.10.). Arkkipiispa Kari Mäkinen oli juuri kertonut aloittaneensa aamunsa Turun Sanomien, Helsingin Sanomien ja Twitterin parissa

Arkkipiispan osuus koostui puheesta ja sen jälkeisestä haastatteluosiosta. Puheessa, jonka otsikoksi oli annettu Median henki, nousi esiin useita kiinnostavia näkökulmia. Nostan tässä esiin niistä muutaman.

Mäkinen kertoi saavansa usein viestejä siitä, että kirkolta odotetaan osallistumista julkiseen keskusteluun.  Hän luetteli kolme erilaista odotusta kirkon roolissa keskustelussa. Toisaalta kirkolta odotetaan kannanottoja, jotka vahvistavat omia mielipiteitä tai ovat täysin niitä vastaan. Kirkolta siis odotetaan jonkinlaisia lokeroivia kannanottoja. Toisaalta kirkon odotetaan tekevän monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisen, olevan yhtenäiskulttuurin auktoriteetti. Näillä kahdella tavalla kirkko ei kuitenkaan voi Mäkisen mielestä osallistua julkiseen keskusteluun.

Sen sijaan kirkko voi tuoda tehokkuuden säätelemään elämään toisenlaisen perspektiivin. Sellaisen, jossa puhutaan uskosta ja Jumalasta eikä puolusteta tiettyä uskonnollista normistoa.  Ei kannanottoja, vaan ihmiselämän arvon ja pyhyyden puolustamista.

Haastatteluosiossa Ville Blåfield kysyi arkkipiispalta kirkon sisäisistä ristiriidoista. Mäkinen totesi, että toisaalta julkinen keskustelu voi myös helpottaa joidenkin asioiden käsittelyä. Hän otti esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttötapaukset. Vaikka julkisuus antoi osittain väärän kuvan liikkeestä ja laittoi syyttä häpeäpenkkiin kaikki liikkeeseen kuuluvat, ilman julkista painetta tapausten käsittely olisi ollut erilaista.

Blåfield pyysi arkkipiispalta myös vinkkejä perinteisille medioille, kuten Ylelle ja Helsingin Sanomille, jotka hän rinnasti instituutioina kirkkoon. Kuinka perinteinen instituutio voi säilyttää relevanssinsa ihmisten elämässä?

Blåfield kiteytti arkkipiispan vastauksen seuraavasti: painokoneet tekivät kirkolle saman kuin sosiaalinen media nyt perinteisille mediataloille.

Lopulta Mäkisen viesti oli lohdullinen: kirkkokin edelleen porskuttaa painokoneista huolimatta.

Blåfieldin haastattelussa sivuttiin myös heinäkuista anteeksipyyntökohua. Lue juttu Kotimaa24:stä.

- Noora Wikman -

P.S. Mielelläni näkisin Journalismin päivässä vielä joskus osion uskontojournalismista.

P.P.S. Lue samaisesta tilaisuudesta myös Markkinointi & Mainonnasta Kimmo Ludénin postaus Kirkkoa ja mediaa riivaa sama pirullinen ongelma.

Journalisti uskomusten palveluksessa?

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Renny Jokelin sohaisi kautensa aluksi  ay-muurahaispesään, toteamalla, että Journalistiliiton jäseneksi pääsee kuka tahansa (lue Aikalainen).

Lohkaisu synnytti keskustelun liiton jäsenyydestä, mutta myös uskontojournalismia sivuavan keskustelun. Jokelin nimittäin tuli sanoneeksi: – Millainen journalisti on henkilö, joka ”journalistisia elementtejä” harjoittaen työskentelee seurakunnissa – kenen asiaa hän ajaa siteeratessaan pari tuhatta vuotta vanhaa tarinakokoelmaa? Kaikella kunnioituksella – ihan täyttä huuhaata.

Ei ihme, että seurakuntien palveluksessa olevat tiedottajat ja toimittajat älähtivät.

Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen riensi puolustamaan liiton jäseniä, myös seurakunnissa työskenteleviä: ”…tämä tarkoittanee seurakuntien tiedottajia? Yhtä mielekästä olisi kysyä, millainen journalisti on uskovainen henkilö, joka työskentelee toimittaja-tittelillä jossakin kirkollisessa julkaisussa. Näitä julkaisuja on Suomessa paljon, ja näitä toimittajia on ollut paljon Journalistiliiton jäseninä jo kauan ennen uusia jäsenlinjauksiamme. Meidän asiamme ei ole julistaa heidän uskomuksiaan oikeiksi tai vääriksi. Emme määrittele jäsenkriteereissämme sitä, millaisen maailmankuvan inspiroimana journalismia pitää tehdä ja mistä aihepiireistä. Jos näin toimisimme, samalla periaatteella voisimme rajata pois esimerkiksi puoluelehtien toimittajat. Hekin joutuvat usein tekemään työtään tietyn aatteen pohjalta.”

Eikä keskustelu tähän jäänyt. Aiheen synnyttämiä puheenvuoroja ovat muun muassa kolme blogikirjoitusta Kotimaa24:ssä:

Johannes Ijäs suhtautuu Niemisen kommenttiin oudoksuen: ”Kun Journalistiliiton puheenjohtaja laskee kynästään tällaista, se jo vähän viiltää. Kyseessä on maton veto jalkojen alta, ammatti-identiteetin loukkaus. Eikö Journalistiliiton puheenjohtajan pitäisi puolustaa toimittajiaan JA/ELI ennen kaikkea ja yli kaiken journalismia. Jos ei itse jaksa uskoa, voisiko edes yrittää sanoa, että seurakuntalehdissä tai puoluelehdissäkin yritetään elää Journalistin ohjeiden mukaan. Ei kai niihin muutoin olisi sitouduttu.”

Heikki Palmu kysyy onko Kirkko ja kaupungin toimittaja journalisti vai propagandisti.

Juhani Huttunen (Kirkko ja kaupungin toimittaja) pohtii huhaa-journalismia.

Syntyneen keskustelun voi nähdä eräänlaisena yrityksenä piirtää paitsi journalismin, myös uskontojournalismin rajoja. Historiallisista syistä johtuen merkittävän osan suomalaisesta uskontojournalismista tekevät kirkollisten ja kristillisten lehtien toimittajat. Luonnollisesti heidän medioittensa näkökulmat ja painotukset vaihtelevat, kuten muillakin elämänaloilla toimivien medioiden.

- Olli Seppälä -

Media rukouksen aiheena

Kiinnostavan näkökulman uskontojournalismiin ja mediaan ylipäätään tarjoaa toimittaja Riitta Bonnyn blogikirjoitus Kotimaa24:ssä. Kyse on eräänlaisesta käänteisestä katseesta: media ei katso kylmällä silmällään uskontoa, vaan uskonto katsoo omilla keinoillaan mediaa.

Median puolesta nimittäin rukoillaan monissa maissa. Esimerkiksi Biritteinsaarilla yhtenä kirkkojen rukousaiheena on, että tiedotusvälineet voisivat toimia eettisesti korkealla tasolla. Se on varmaan myös monen sellaisen median käyttäjän toive, joka ei  asiaa ihan rukoukseksi asti osaisikaan pukea.

Kannattaa vilkaista Riitta Bonnyn blogi

Katolisessa perinteessä arkkienkeli Gabriel muuten on viestimissä, erityisesti sähköisissä sellaisissa työskentelevien suojelija. Journalistien suojeluspyhimys puolestaan on Franciscus Salesilainen ja lehdistön suojelija on pyhä Paavali.

- Olli Seppälä -

Hesari ja jumalan kirjoitusasu

Kesän kiinnostavan uskontojournalistisen keskustelun laittoi tahtomattaan alulle Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Facebookissa (3.7.). Hän puuttui vanhaan dilemmaan: kirjoitetaanko Jumala isolla vai jumala pienellä alkukirjaimella? Kimmokkeen piispan postaukselle antoi Hesari.

Häkkinen pohdiskeli tähän tapaan "Kuitenkaan en voi välttyä kysymästä: Onko Jumalan ja Raamatun kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella toimittajien tietämättömyyttä ja oikeinkirjoitustaidon puutetta? Vai onko taustalla ymmärtämättömyys uskontojen merkityksestä, tradition väheksyminen ja uskovien lukijoiden vakaumuksen mitätöinti?”

Samansuuntaisesti jatkoi pohdintaa Kirkko ja kaupungin pääkirjoituksessa (14.7.) Seppo Simola ja kohdisti sanansa myösHesarille: "Minkään iltapäivä- tai päivälehden toimittajalle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa sauli niinistöä, allahia, seitsemää veljestä tai satumaata pienellä alkukirjaimella, koska ne ovat erisnimiä, jotka suomen kielessä kirjoitetaan suurella alkukirjaimella (- - -) Tästä huolimatta päivälehden perillisen helsingin sanomien toimittajat kirjoittavat vakavasti otettavaksi tarkoitettuihin juttuihinsa usein Jumala, Raamattu tai Suvivirsi pienellä alkukirjaimella. Samaan sortuvat joskus myös iltasanomien ja iltalehden, ehkä avun, seuran ja muidenkin lehtien toimittajat."

Kotimaa24:n toimittaja Noora Wikman soitti (15.7.) Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläiselle, ja kysyi Jumalan kirjoitusasua ja siihen mahdollisesti liittyvää ohjeistusta.

Venäläinen vastasi ettei HS:lla ole linjausta tai periaatepäätöstä siitä, että Jumala kirjoitettaisiin pienellä.

"Päinvastoin, kielenhuollon ohjeistuksen mukaan jumaluudet, myös kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Yleisnimenä jumala kirjoitetaan pienellä", Riikka Venäläinen sanoi Kotimaa24:lle.

"Meille kaikille sattuu joskus kielioppimokia, nämä ovat syystä tai toisesta menneet editoinnista läpi. Lieneekin syytä tarkentaa tätä ohjetta toimittajille."

Hyvä. Toivottavasti Helsingin Sanomissa Jumala on vastaisuudesa suuri ja tarvittaessa pieni. Ainakin uskontojournalismissa on väliä, kuinka sanat kirjoitetaan. - Ja ilman uskontojournalismikin lienee selvä että Raamattu ja Koraani ovat kirjojen nimiä ja ne kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

- Olli Seppälä -