lauantai 16. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 uskontouutinen on kirkko ja korona

 

Kotimaa-lehden vuosittainen valinta vuoden uskontouutiseksi toteutettiin tällä kertaa hieman eri tavalla. Valinnan teki lehden toimitus, ei isompi joukko eri lehdissä työskentelviä journalisteja, kuten aiempina vuosina.

Vuoden uskontouutinen on kirkko ja korona, erityisesti kirkon sopeutuminen koronarajoituksiin.

Vuodern 2020 aiakna Kotimaa julkaisi paperilehdessä ja verkossa lukuisia uutisia siitä, miten koronapandemia vaikuttaa seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen toimintaan. Ensimmäinen uutinen ilmestyi helmikuun alussa ja kertoi, että Suomen Lähetysseura evakuoi epidemian takia viisi työntekijäänsä Hongkongista.

Suomalaisiin seurakuntiin koronan vaikutukset alkoivat yltää maaliskuun alussa. Toimittaja Meri Toivasen 3.3. kirjoittaman uutisen otsikko oli: Seurakunnille ohjeet koronaviruksen torjuntaan – "Kaikesta kättelystä tulee pidättäytyä".

– On hätkähdyttävää ajatella, että tuolloin kättelemättömyys tuntui merkittävältä rajoitukselta, Toivanen sanoo nyt.

Lue Kotimaan uutinen kokonaisuudesaan täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti