Vuoden 2015 uutisissa on uskonto ollut läsnä monin tavoin, ja aivan erityisesti islam. Islamista on keskusteltu niin Helsingin suurmoskeijahankkeen yhtyedessä kuin Isisin ja Pariisin terrori-iskujen yhtyedessä. Puhumattakaan pakolaisista.
Kotimaa ja Kotimaa24 kysyivät toimittajilta eri medioista ja eri puolta maata ehdotusta vuoden uskontouutiseksi. Miltei kaikista vastauksista nousi esiin islam - tavalla tai toisella.
Yle Savon toimittajan Pekka Niiranen tiivisti vuoden uskontouutisen yhdellä sanalla: islam.
– Se sisältää niin turvapaikanhakijat, ISIS-terroristit kuin
suurmoskeijankin – ja paljon enemmän. Islamiin liittyviä asioita
tarkastellaan päinvastaisista ja hyvistä yrityksistä huolimatta yhä
varsin stereotyyppisesti, mutta siihen ovat suurelta osin syynä uskontoa
väärinkäyttävät ja väkivaltaan turvautuvat islamistit, Niiranen sanoo.
Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen nosti vuoden uskontouutiseksi Ranskan terrori-iskut.
Karjalaisen kulttuuritoimituksen esimies Kimmo Nevalainen pitää vuoden uskontouutisena hämmennystä islamista.
Kirkko ja kaupungin toimittaja Juhani Huttunen nostaa Helsingin suurmoskeijan vuoden uskontouutiseksi, sillä suurmoskeijahanke tarjoaa hänen mielestään "Suomen maaperälle kiinnittyvän
perspektiivin koko laajaan Lähi-idästä lähteneeseen monimutkaiseen
tilanteeseen, jossa on Pariisin terrori-iskujen perusteella aivan
ilmeistä konfliktin tuntua".
Lue Kotimaa24:n juttu Vuoden uskontouutinen on islam
- Olli Seppälä -
Katso myös:
Isis on vuoden 2014 uskontouutinen
Paavi Franciscus on vuoden 2013 uskontouutinen
Lestadiolaisuus on vuoden 2012 uskontouutinen
torstai 17. joulukuuta 2015
perjantai 4. syyskuuta 2015
Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee uskontojournalismia
Pääsin kesän aikana kurkistamaan uskontojournalismin maailmaan. Neljän kuukauden toimitusharjoittelu Kotimaassa vahvisti käsitystäni siitä, että laadukkaalle uskontojournalismille on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.
Opiskelen kolmatta vuotta journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa. Oma kirkollinen taustani liittyy lähinnä seurakuntien rippikoulutyöhön, eli leireillä isosteluun. Kirkossa käyn keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Moni kurssikaverini yllättyi, kun kerroin, että aion suorittaa harjoitteluni Kirkkopalveluiden omistamassa mediassa, Kotimaassa. Eikös se ole yritysviestintää,joku kysyi. Mielestäni kysymys kuvastaa hyvin niitä ennakkokäsityksiä, joita ihmisille uskontojournalismia kohtaan on. Uskontojournalismia ei pidetä journalismina, vaan kirkon tilaamana propagandana. Näin asia ei suinkaan ole.
Olisi toivottavaa, että median kuluttajat ymmärtäisivät nykyistä paremmin journalismin ja yritysviestinnän välisen eron. Uskontojournalismin tehtävänä on välittää tietoa eri uskonnoista, arvoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Se, että aiheet keskittyvät uskonnollisiin ilmiöihin tai kirkonpäätöksiin, ei tee uskontojournalismista uskonnon julistamista. Ei politiikan toimittajakaan teepolitiikkaa, kun hän kertoo vaalituloksista tai uudesta hallitusohjelmasta. Uskonnon harjoittamiselle on olemassa ihan omat kanavansa, aivan kuten poliittisilla toimijoilla ja puolueilla on omansa.
Kesän aikana yksi uutisaihe tuntui nousevan ylitse muiden: perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivitys ja sitä seurannut keskustelu monikulttuurisuudesta mielenilmauksineen sai paljon palstatilaa myös Kotimaan eri kanavissa. Suomi on pirstoutumassa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri, jos sellaista on koskaan ollutkaan, on katoamassa. Asenteet maahanmuuttajia, työttömiä ja opiskelijoita kohtaan ovat koventuneet. Vastaavasti niin kutsuttua eliittiä syytetään omien etujen ajamisesta ja vastuunpakoilusta.
Sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on muuttunut provosoivasta aidosti vihamieliseksi. Pelko toimeentulosta ja omasta turvallisuudesta ajaa ihmisiä yhä ahtaammalle. Syitä on monia: taloudellinen taantuma, ilmastonmuutos, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä radikalisoituneet uskonnolliset järjestöt. Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että suomalaiset, ja isommassa kuvassa ihmiset yleensä, kääntyvät toisiaan vastaan. Ei ole olemassa minun Suomeani tai sinun Suomeasi. On vain meidän Suomemme.
Uskon, että puolueeton ja totuudenmukainen tiedonvälitys on omiaan vähentämään yhteiskunnallisen keskustelun jännitteitä. Koko maapallon väestöstä vain 10 prosenttia on uskonnottomia. Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kun yhteiskunnallista keskustelua käydään, on uskonnot ja niihin liittyvät aiheet otettava mukaan keskusteluun. Myös uskontoja on tarkasteltava kiihkottomasti, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti. Siksi tarvitsemme laadukasta uskontojournalismia myös tulevaisuudessa.
- Markus Mäki -
Opiskelen kolmatta vuotta journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa. Oma kirkollinen taustani liittyy lähinnä seurakuntien rippikoulutyöhön, eli leireillä isosteluun. Kirkossa käyn keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Moni kurssikaverini yllättyi, kun kerroin, että aion suorittaa harjoitteluni Kirkkopalveluiden omistamassa mediassa, Kotimaassa. Eikös se ole yritysviestintää,joku kysyi. Mielestäni kysymys kuvastaa hyvin niitä ennakkokäsityksiä, joita ihmisille uskontojournalismia kohtaan on. Uskontojournalismia ei pidetä journalismina, vaan kirkon tilaamana propagandana. Näin asia ei suinkaan ole.
Olisi toivottavaa, että median kuluttajat ymmärtäisivät nykyistä paremmin journalismin ja yritysviestinnän välisen eron. Uskontojournalismin tehtävänä on välittää tietoa eri uskonnoista, arvoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Se, että aiheet keskittyvät uskonnollisiin ilmiöihin tai kirkonpäätöksiin, ei tee uskontojournalismista uskonnon julistamista. Ei politiikan toimittajakaan teepolitiikkaa, kun hän kertoo vaalituloksista tai uudesta hallitusohjelmasta. Uskonnon harjoittamiselle on olemassa ihan omat kanavansa, aivan kuten poliittisilla toimijoilla ja puolueilla on omansa.
Kesän aikana yksi uutisaihe tuntui nousevan ylitse muiden: perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivitys ja sitä seurannut keskustelu monikulttuurisuudesta mielenilmauksineen sai paljon palstatilaa myös Kotimaan eri kanavissa. Suomi on pirstoutumassa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri, jos sellaista on koskaan ollutkaan, on katoamassa. Asenteet maahanmuuttajia, työttömiä ja opiskelijoita kohtaan ovat koventuneet. Vastaavasti niin kutsuttua eliittiä syytetään omien etujen ajamisesta ja vastuunpakoilusta.
Sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on muuttunut provosoivasta aidosti vihamieliseksi. Pelko toimeentulosta ja omasta turvallisuudesta ajaa ihmisiä yhä ahtaammalle. Syitä on monia: taloudellinen taantuma, ilmastonmuutos, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä radikalisoituneet uskonnolliset järjestöt. Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että suomalaiset, ja isommassa kuvassa ihmiset yleensä, kääntyvät toisiaan vastaan. Ei ole olemassa minun Suomeani tai sinun Suomeasi. On vain meidän Suomemme.
Uskon, että puolueeton ja totuudenmukainen tiedonvälitys on omiaan vähentämään yhteiskunnallisen keskustelun jännitteitä. Koko maapallon väestöstä vain 10 prosenttia on uskonnottomia. Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kun yhteiskunnallista keskustelua käydään, on uskonnot ja niihin liittyvät aiheet otettava mukaan keskusteluun. Myös uskontoja on tarkasteltava kiihkottomasti, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti. Siksi tarvitsemme laadukasta uskontojournalismia myös tulevaisuudessa.
- Markus Mäki -
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Ovatko vapaa-ajattelijat uskontojournalismin aihe?
Kun
media pääsiäisen alla käsittelee kristillisen pääsiäisen viettoa, se on
uskontojournalismia. Aihe on uskonto, sen ajankohtaisuus, ja siitä kerrotaan
journalistisin muodoin ja menetelmin.
Mutta
uskonnottomuuden näkökulmasta tätä voi pitää ongelmana, tai ainakin vapaa-ajattelijain
liiton pääsihteeri Esa Ylikoski näkee asian näin: ”Katsomuksellisissa kysymyksissä uskonnottomien
ihmisten näkökulmat pääsevät esiin hyvin harvoin. Uskonnottoman pitää milteipä
herätä kuolleista, jotta hänet kelpuutettaisiin Helsingin Sanomien
pääsiäisnumeroon kertomaan katsomuksellisesta ajattelustaan.”
Ylikoski
kirjoittaa vapaa-ajattelijain liiton sivustolla erityisesti Helsingin Sanominen
uskontojournalismista.
Väkisinkin
tulee mieleen ajatus, miksi uskonnottoman pitäisi kertoa näkemyksensä juuri uskonnon
juhlapäivänä, joka ei ole hänen juhlansa. Eikö se ole hieman epäkohteliasta tai
tahditonta? Eikö seuraava viikko sopisi yhtä hyvin oman maailmankatsomuksen
esilletuomiseen?
Vapaa-ajattelu,
ateismi, uskonnottomuus ideologiana ja jopa välipitämättömyys kaikkea
katsomuksellisuutta kohtaan ovat myös uskontojournalismin aiheita. Elämän- ja
maailmankatsomukset kuuluvat samaan
ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla
on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan, ei laittaa niitä pelkästään
toisiaan vastaan. Tosin käytännössä jokainen media tekee ovat vastakkainasettelunsa omista arvolöhtökohdistaan käsin.
On hyvä, että uskontojournalismista puhuvat myös vapaa-ajattelijat, sillä he ovat yksi sen kohteista. Median puhe uskonnottomuudesta on uskontojournalismia.
- Olli Seppälä -
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Suomalaiset uskontouutiset maailmalla
Suomalaisessa mediassa kerrotaan silloin tällöin
uskontouutisia maailmalta, muun muassa islamiin liittyviä, kristittyjen
vainoihin Lähi-idän alueella liittyviä sekä mm. Intian isoista ja värikkäistä hindujuhlista,
kuten holista. Mutta maailmalla ei juuri tavata suomalaislähtöisiä
uskontouutisia, sillä asiallinen luterilainen kulttuuri ei niitä paljon tuota.
Muutama viikko takaperin yllättäen kaksi täällä otsikoita synnyttänyttä aihetta noteerattiin myös maailmalla, kumpikaan ei ole ”luterilainen uutinen”. Toinen koski Ylen Koraani-ohjelmaa, jossa islamin pyhä kirja luetaan kokonaan läpi. Asian uutisoi Associated Press.
Uutisen suomalaisten uskontouutisten maailmanvalloituksesta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24.
Ruotsissa kirkollinen media, lähinnä Kyrkans Tidning, kertoo silloin tällöin sisarkirkkonsa asioista, esimerkiksi seurakuntavaaleista viime marraskuussa tai tämän vuoden helmikuussa esityksestä, joka toisi uuden diakoniviran Suomen ev.lut. kirkkoon.
- Olli Seppälä -
Muutama viikko takaperin yllättäen kaksi täällä otsikoita synnyttänyttä aihetta noteerattiin myös maailmalla, kumpikaan ei ole ”luterilainen uutinen”. Toinen koski Ylen Koraani-ohjelmaa, jossa islamin pyhä kirja luetaan kokonaan läpi. Asian uutisoi Associated Press.
Uutinen ortodoksikirkkoa ravistelevasta alttarikiistasta
puolestaan pääsi ortodoksisen OPC Media Networkin kautta laajempaan jakeluun.
Uutisen suomalaisten uskontouutisten maailmanvalloituksesta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24.
Ruotsissa kirkollinen media, lähinnä Kyrkans Tidning, kertoo silloin tällöin sisarkirkkonsa asioista, esimerkiksi seurakuntavaaleista viime marraskuussa tai tämän vuoden helmikuussa esityksestä, joka toisi uuden diakoniviran Suomen ev.lut. kirkkoon.
- Olli Seppälä -
maanantai 12. tammikuuta 2015
Uskonto näkyy lehdissä, vaikka mitään ei tapahtuisi
Kun kuuntelen tuttujeni mielipiteitä uskontoa koskevasta journalismista,
on vaikea päättää, mikä siinä on pielessä. Joko sitä on liikaa ja se on liian
uskontomyönteistä. Toisen mielestä sitä on liian vähän ja se on liian
kielteistä.
Uskontotieteilijä Teemu Tairan
uskonnontutkija.fi-verkkolehdessä julkaisema tutkimusartikkeli antaa aiheeseen mielenkiintoisen näkökulman.
Tairan mukaan uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös
silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä
ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys
ja uskomukset yliluonnollisesta.
Tairan mukaan uskontoa koskevia juttuja arvioidaan lehdissä
samoilla uutiskriteereillä kuin mitä tahansa uutisia. Silloin korostuvat
esimerkiksi homoillan ja sitä seuranneen kirkosta eroamisaallon kaltaisissa
uutistapahtumat, joiden taustalla on selvä konflikti ja muutos. Tällaiset
uutiset jäävät myös helpommin ihmisten mieleen, mikä synnyttää helposti
mielikuvan, että uskonto on esillä vain kielteisissä yhteyksissä.
Suurin osa uskontoviittauksista liittyi kotimaanuutisiin.
Ulkomaanuutisissa näkyvyyttä hallitsi suvereenisti islam, joka liitettiin
esimerkiksi Lähi-idän konflikteihin.
Tairan mukaan erityisesti luterilaisuus saa kuitenkin
mediahuomiota myös silloin, kun se ei ylitä varsinaista uutiskynnystä.
Uskontoon viittaavista aineistoista vain viidesosa kuului Tairan mukaan
uutisaineistoon. Niiden lisäksi viittauksia uskontoon oli erityisesti
ilmoituksissa ja tv- ja radio-ohjelmien esittelyissä.
Kansanomaiseen uskonnollisuuteen viitattiin arkipäiväisissä
yhteyksissä. Tairan mukaan tällainen käsittelytapa tekee perinteisiin
uskonnollisiin yhdyskuntiin sitoutumattomasta puheesta henkisyydestä ja
yliluonnollisesta tavanomaista. Eniten viittauksia kansanomaiseen
uskonnollisuuteen Taira löysi Ilta-Sanomista.
Taira tekee mielenkiintoisen huomion myös uushenkisyyden
povatusta noususta. Viittaukset kansanomaiseen uskonnollisuuteen olivat
selvästi vakiintunutta uskonnollisuutta harvinaisempia. Tairan mukaan puhe
henkisyyden vallankumouksesta ja sekularisaatiokehityksen katkeamisesta ovatkin
lähinnä markkinointipuhetta. Eräiden tutkijoidenkin esittämät näkemykset
uushenkisyyden sekularisaatiota pysäyttävästä vaikutuksesta eivät siis saa
Tairalta tukea.
Uskonnollisista ilmiöistä puhuttaessa journalisteilla
vaikuttaisi myös olevan ongelmia löytää asiantuntijoita haastateltavikseen.
Tairan aineistossa uskonto oli useimmiten esillä viittauksena, eikä
asiantuntijoita ollut siksi haastateltu. Jos haastatteluja oli tehty,
asiantuntija oli useimmiten uskonnollisen yhdyskunnan edustaja. Luonnollisesti
he ovat edustamansa uskonnon asiantuntijoita. Journalistisesti olisi kuitenkin
tärkeä löytää myös näkökulmia sellaisilta asiantuntijoilta, joilla ei ole
suoraa vakaumuksellista intohimoa käsittelemäänsä aiheeseen. Uskonnon kohdalla
tällainen ”neutraalius” voi kuitenkin olla vaikeaa.
Jokaiselle toimittajalle voikin suositella Tairan ytimekästä
uskonnon määritelmän problematisointia. Se auttaa jäsentämään myös uskonnosta
ja sen medianäkyvyydestä käytävää keskustelua. Esimerkiksi tutkijalle voi olla
täysin luontevaa jäsentää esimerkiksi "vahingossa" rukoileminen uskonnolliseksi toiminnaksi, vaikka se ei uskonnollisesta
ihmisestä siltä tuntuisikaan.
Tutkimuksessa
Taira tarkasteli Helsingin Sanomia, Turun Sanomia ja Ilta-Sanomia. Lehdet
olivat ilmestyneet vuoden 2014 tammikuun viimeisen viikon arkipäivinä.
- Joona Raudaskoski -
maanantai 5. tammikuuta 2015
Isis oli vuoden 2014 uskontouutinen
Ääri-islamilaisen Isiksen nousu otsikoihin ja
maailmanpoliittisiin skenarioihin oli vuoden 2014 uskontouutinen. Tähän
päätelmään on helppo tulla, ja siihen tulee myös Religion Newswriters
Associationin (RNA), jonka listalla ykkösenä on jihadistijärjestö Isis ja sen
"Islamilaisen valtion" terrori ja leviäminen Irakissa ja Syyriassa.
RNA:n näkökulma uskontouutisiin on tosin perin amerikkalainen, sillä
toisena listalla oli Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden päätös, joka antaa
kahdelle amerikkalaiselle yhtiölle oikeuden kieltäytyä uskonnollisilla
perusteilla tarjoamasta työntekijöilleen sairasvakuutuksessa ilmaista ehkäisyä.
Isis on myös Christian News Headlines -syötesivuston
listauksella sijalla kaksi. Ykkösenä on Ebola ja kolmantena Boko Haram.
Suomessa vuoden uskontouutinen oli tasa-arvoinen
avioliittolaki, arvioi Johannes Ijäs Kotimaa24:ssä. Varsinaisesti
avioliittolain uudistaminen ei ole kirkon tai uskontojen asia, mutta koskettaa
niitä syvästi. Lain ympärille syntynyt keskustelu provosoi myös laajan kirkosta
eroamisen marras-joulukuussa. Lisäksi seurakuntavaalit saivat runsaasti
palstatilaa suomalaisissa medioissa.
Vartija-lehti arvioi Lähi-idän kristittyjen ahdingon vuoden uskontouutiseksi
Vartija-lehti arvioi Lähi-idän kristittyjen ahdingon vuoden uskontouutiseksi
Huffington Post puolestaan julkaisi listan
"vuoden 2014 uskonnollisista hetkistä, jotka antavat meille toivoa
vuodelle 2015".
Lue:
Vuoden 2013 uskontouutinen (paavi Franciscus)
Vuoden 2012 uskontouutinen (lestadiolaisuus)
- Olli Seppälä -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)