Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee uskontojournalismia

Pääsin kesän aikana kurkistamaan uskontojournalismin maailmaan. Neljän kuukauden toimitusharjoittelu Kotimaassa vahvisti käsitystäni siitä, että laadukkaalle uskontojournalismille on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.

Opiskelen kolmatta vuotta journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa. Oma kirkollinen taustani liittyy lähinnä seurakuntien rippikoulutyöhön, eli leireillä isosteluun. Kirkossa käyn keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Moni kurssikaverini yllättyi, kun kerroin, että aion suorittaa harjoitteluni Kirkkopalveluiden omistamassa mediassa, Kotimaassa. Eikös se ole yritysviestintää,joku kysyi. Mielestäni kysymys kuvastaa hyvin niitä ennakkokäsityksiä, joita ihmisille uskontojournalismia kohtaan on. Uskontojournalismia ei pidetä journalismina, vaan kirkon tilaamana propagandana. Näin asia ei suinkaan ole.

Olisi toivottavaa, että median kuluttajat ymmärtäisivät nykyistä paremmin journalismin ja yritysviestinnän välisen eron. Uskontojournalismin tehtävänä on välittää tietoa eri uskonnoista, arvoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Se, että aiheet keskittyvät uskonnollisiin ilmiöihin tai kirkonpäätöksiin, ei tee uskontojournalismista uskonnon julistamista. Ei politiikan toimittajakaan teepolitiikkaa, kun hän kertoo vaalituloksista tai uudesta hallitusohjelmasta. Uskonnon harjoittamiselle on olemassa ihan omat kanavansa, aivan kuten poliittisilla toimijoilla ja puolueilla on omansa.

Kesän aikana yksi uutisaihe tuntui nousevan ylitse muiden: perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivitys ja sitä seurannut keskustelu monikulttuurisuudesta mielenilmauksineen sai paljon palstatilaa myös Kotimaan eri kanavissa. Suomi on pirstoutumassa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri, jos sellaista on koskaan ollutkaan, on katoamassa. Asenteet maahanmuuttajia, työttömiä ja opiskelijoita kohtaan ovat koventuneet. Vastaavasti niin kutsuttua eliittiä syytetään omien etujen ajamisesta ja vastuunpakoilusta.

Sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on muuttunut provosoivasta aidosti vihamieliseksi. Pelko toimeentulosta ja omasta turvallisuudesta ajaa ihmisiä yhä ahtaammalle. Syitä on monia: taloudellinen taantuma, ilmastonmuutos, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä radikalisoituneet uskonnolliset järjestöt. Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että suomalaiset, ja isommassa kuvassa ihmiset yleensä, kääntyvät toisiaan vastaan. Ei ole olemassa minun Suomeani tai sinun Suomeasi. On vain meidän Suomemme.

Uskon, että puolueeton ja totuudenmukainen tiedonvälitys on omiaan vähentämään yhteiskunnallisen keskustelun jännitteitä. Koko maapallon väestöstä vain 10 prosenttia on uskonnottomia. Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kun yhteiskunnallista keskustelua käydään, on uskonnot ja niihin liittyvät aiheet otettava mukaan keskusteluun. Myös uskontoja on tarkasteltava kiihkottomasti, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti. Siksi tarvitsemme laadukasta uskontojournalismia myös tulevaisuudessa.

- Markus Mäki -

Vain muutaman linkin tähden

[Olli Seppälä:] Uskontojournalismista kiinnostuneelle TV7 on hankala pala. Harva journalisti sitä säännöllisesti katsoo (anteeksi, jos olen väärässä), sillä kanava on niin vahvasti valinnut näkökulmansa, julistavan, jopa äkkiväärän herätyskristillisen näkökulman. Mutta kanavan ohjelmavirrassa on (ainakin on ollut) myös toisenlaista henkeä ja yritystä hahmottaa laajemmin uskonnon asemaa mediassa.

Jokusen vuoden (2006?) takainen jKr-ohjelma pohti paitsi kristinuskon ja median suhteita, myös uskontojournalismia – ainakin epäsuorasti. Anna Uusitalon toimittama ohjelma löytyy netin uumenista ja siinä esitetään kiinnostava väite: arviolta 5 % suomalaisen median ajankohtais- ja uutisvirrasta käsittelee kristinusko teemoja.

Onko jokin olennaisesti muuttunut ohjelman tekemisen jälkeen? (Uskontoon liittyvät muutokset ovat harvoin nopeita. Vitsin mukaan kirkon kvartaali on 25 vuotta. - Mutta media muuttuu tarvittaessa nopeastikin.)

Katso TV7:n jKr Kristinusko ja media

+

Netin uumenista löytyy myös tuoreempaa tavaraa, joka sivuaa uskontojournalismia. Yksityishenkilöt kokoavat ”mikromedioita”, kuten vaikkapa Britanniassa asuva freetoimittaja Riitta Bonny. Hän linkkaa Facebook-sivulla oman kiinnostuksena mukaan brittimedian uskontojuttuja.

Käy katsomassa Riitta Bonnyn Selailtua-FB-sivu

+

Ja vielä bonuksena yksi linkkivinkki blogosfääristä. Teologian ja psykologian opiskelija Ville Mäkipellon Verbaalinen velodromi -blogi sivuaa toisinaan tuoreesti myös uskonnon ja median suhteita. Erityisesti postaus 19.10.2011 "Suomalaisessa journalismissa on uskonnon mentävä aukko" paneutuu tähän teemaan (ja tuleepa sivussa tämäkin blogi mainituksi).

Tutustu Verbaaliseen velodromiin

+

Netin uumeniin sukeltamalla pääsee käsiksi liki arkeologisiin kerrostumiin, toisin sanoen noin kymmenen vuotta vanhoihin (harvemmin kovin paljon iäkkäämpiin) lehtijuttuihin. Uskonnon paikkaa mediassa pohdittiin kesällä 2003 Jyväskylässä Sacred Media -tapahtumassa. Siihen liittyvä juttu löytyy ainakin Vantaan seurakuntien Vantaan Lauri -lehdestä.

Lue artikkeli Uskonto median puristuksessa

Myös tämän "historiallisen" artikkelin äärellä voi  mietiskellä, onko mikään muuttunut. Onko meidän käsityksemme uskonnoista, toista kulttuureista ja pyhästä medioitunut eli mediasta peräisin?

- Olli Seppälä -