sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ovatko vapaa-ajattelijat uskontojournalismin aihe?


Kun media pääsiäisen alla käsittelee kristillisen pääsiäisen viettoa, se on uskontojournalismia. Aihe on uskonto, sen ajankohtaisuus, ja siitä kerrotaan journalistisin muodoin ja menetelmin.
Mutta uskonnottomuuden näkökulmasta tätä voi pitää ongelmana, tai ainakin vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski näkee asian näin: ”Katsomuksellisissa kysymyksissä uskonnottomien ihmisten näkökulmat pääsevät esiin hyvin harvoin. Uskonnottoman pitää milteipä herätä kuolleista, jotta hänet kelpuutettaisiin Helsingin Sanomien pääsiäisnumeroon kertomaan katsomuksellisesta ajattelustaan.”
Ylikoski kirjoittaa vapaa-ajattelijain liiton sivustolla erityisesti Helsingin Sanominen uskontojournalismista.
Väkisinkin tulee mieleen ajatus, miksi uskonnottoman pitäisi kertoa näkemyksensä juuri uskonnon juhlapäivänä, joka ei ole hänen juhlansa. Eikö se ole hieman epäkohteliasta tai tahditonta? Eikö seuraava viikko sopisi yhtä hyvin oman maailmankatsomuksen esilletuomiseen?
Vapaa-ajattelu, ateismi, uskonnottomuus ideologiana ja jopa välipitämättömyys kaikkea katsomuksellisuutta kohtaan ovat myös uskontojournalismin aiheita. Elämän- ja maailmankatsomukset kuuluvat  samaan ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan, ei laittaa niitä pelkästään toisiaan vastaan. Tosin käytännössä jokainen media tekee ovat vastakkainasettelunsa omista arvolöhtökohdistaan käsin.
On hyvä, että uskontojournalismista puhuvat myös vapaa-ajattelijat, sillä he ovat yksi sen kohteista. Median puhe uskonnottomuudesta on uskontojournalismia.
- Olli Seppälä -

5 kommenttia:

  1. Eikö ole journalistisesti kiinnostava kysymys, miten uskonnottomat ihmiset elävät, ajattelevat viettävät aikaansa myös tai juuri pääsiäisenä ja jouluna? Toki uskonnottomuuden käsittely myös seuraavalla viikolla on jyrkästi sallittua, mutta miksi se olisi sopimatonta pääsiäisen tai joulun alla?

    Aika harva HS:n lukija lienee pitänyt blogijutussani http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/04/04/uskomattomasti-hsn-paasiaislehdessa/ kiittämääni artikkelia ja siinä esiin tuotua uskonnottoman Pietari Vanhalan ajattelua epäkohteliaana ja tahdittomana juuri lehden pääsiäisnumerossa.

    VastaaPoista
  2. Mikä Olli Seppälän mielestä on se "oikea aika" käsitellä vapaa-ajattelua, ateismia, uskonnottomuutta? Olisiko se rajattava vain vappuun ja itsenäisyyspäivään? :-)

    VastaaPoista
  3. Maailmassa on maita, josa uskonnottomuuden esiin tuominen on kiellettyä 365 päivää vuodessa. Jopa kuolemanrangaistuksen uhalla.

    Oli Seppälä, voisitko tarkentaa, montako uskonnottomuudelta suojeltua päivää suomalaisessa mediassa mielestäsi pitäisi olla? Pääsiäisenä 4 päivää? Laskeaanko lankalauantaikin? Entä jouluna? Aatto mukaan? Siis 3 päivää? Miten Johanneksen päivä (ke 24.6.)? Onneksi 19.-21.6. lienee sallittujen päivien joukossa?

    VastaaPoista
  4. Pyydän anteeksi, että vastailin hieman terävästi. Ehkä siihen vaikutti "ajallaan"-vaatimuksen lisäksi myös jo tämä Olli Seppälän väärä väite:
    "Kun media pääsiäisen alla käsittelee kristillisen pääsiäisen viettoa, se on uskontojournalismia. Aihe on uskonto, sen ajankohtaisuus, ja siitä kerrotaan journalistisin muodoin ja menetelmin.
    Mutta uskonnottomuuden näkökulmasta tätä voi pitää ongelmana.."

    Enhän minä ole sanonut ja tarkoittanut, uskonnon käsittely pääsiäisenä mediassa olisi ongelma tai väärin, vaan kiinnittänyt huomiota siihen, että uskonnottomuuden käsittely on viime aikoina ollut äärimmäisen harvinaista joulun ja pääsiäisen yhteydessä mediassa. Blogini oli positiivinen kiitos hyvälle poikkeukselle.

    Ei kai rinnakkaisuus monimuotoisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa aina tarkoita edes vastakkainasettelua?

    VastaaPoista
  5. Näkisin että ajoituksessa on peruskysymyksenä se, että joulu ja pääsiäinen ovat niitä aikoija jolloin uskonnottomuus merkitsee sosiaalisesti eniten. Ja ne ovat myös aikoja joina uskonto ylipäätään kiinnostaa "suurta yleisöä". Vaatimalla vaientamista juuri tälle ajalle on enemmänkin uskovaisten medianhallintaa jolla ajetaan tilannetta jossa ukonnottomat saavat sanomansa ja merkityksensä läpi vain aikana jolloin sille ei ole yleisöä. Tämä on hienoa sensuurin piilottamista.

    VastaaPoista