Ramadan Helsingin Sanomien valokuvissa

Yksi kuva uskonnosta kertoo enemmän kuin tuhat teologista sanaa. Tai ainakin kuvilla synnytetään asenteista, vahvistetaan niitä tai herätetään ymmärrystä. Kuvajournalismi on myös uskontojournalismia.

Edellä sanottu oli arvatenkin lähtökohtana Riitta Incen pro gradussa, jossa hän tarkasteli, kuinka islamin paastokuukausi ramadan näkyi Helsingin Sanomien valokuvissa vuosina 1990-2015.

Ince kirjoittaa tiivistelmässä: ”Tutkielmani osoittaa, että Helsingin Sanomien visuaalinen järjestys ramadanista vuosina 1990─2015 rakentuu arjesta ja tuttuudesta. Tulokset vahvistivat hypoteesiani, että Helsingin Sanomat ei stereotyypittele muslimeja, vaan heille annetaan erilaisia identiteettejä. Ramadanin vietto näyttäytyy lisäksi suomalaisuuden linssin läpi, koska uutta kulttuuria esitettään lukijoille tuttuihin asioihin, kuten jouluun vertaamalla ja samalla ramadania voidaan pitää asiana, jolla muslimiyhteisöä kiinnitetään kuvin ja jutuin suomalaisuuteen ja tuttuuteen.”

Ince sanoo hämmästyneensä, kuinka paljon kuvamateriaalia ramadanista Hesarista löytyi. Ramadanin kuva näyttäytyi hännelle mielenkiintoisena, lähestyttävänä, lämpimänä ja myönteisenä.

Loppupäätelmissä Ince sanoo: ”Tutkimusprosessi herätti myös pohtimaan medianislam-kuvaa laajemminkin, sillä voidaan todeta, että media käsittelee islamia kaksijakoisesti. Se näyttäytyy joko korostetun väkivaltaisena tai sitä kuvataan tavallisten muslimien kautta arkisena ja myös suomalaisille tuttuja piirteitä omaavana uskontona. Itseäni jäi askarruttamaan kysymys siitä, mitä näiden ääripäiden väliin jää. Pohdin, että olisiko median mahdollista rakentaa islamista ja sen uskonnon harjoittajista myös kolmatta kuvaa, jossa kuvattavat näyttäytyisivät entistä monipuolisimmilla elämänalueilla kuten kulttuurin, tieteen ja taiteen piirissä."

Riitta Ince teki gradunsa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa uskontotieteen oppiaineessa. Gradu valmistui tämän vuoden helmikuussa. Hän perusteli kiinnostustaan aiheeseen sillä, että hän on työskennellyt lähes 30 vuotta kuvatoimistossa.

Gradu on luettavissa täällä

Olli Seppälä

Papit Helsingin Sanomien palstoilla

Selvitin teologian kandidaatintutkielmassani, Papit tapetilla – pappikuva Helsingin Sanomissa vuonna 2015, millaisten aiheiden ympärillä papit esiintyivät maamme levikiltään suurimmassa lehdessä. En jaotellut pappeja yksittäisten kirkkokuntien alle, vaan tarkastelun kohteena olivat kaikki lehdessä esiintyneet papit. Vastaavanlaista aiheiden ympärille rakentuvaa tutkimusta ei papeista tältä vuosikymmeneltä ole. Kaiken kaikkiaan pappeja koskevia artikkeleita löytyi vuoden ajalta n. 230 kappaletta.

Ensimmäisen esiteltävän aihealueen, moraalit ja säännöt, osalta voidaan todeta, että papeilla ei näytä olevan suurta sananvaltaa kirkon oppien tai ylempien auktoriteettien päätösten suhteen. Papit esiintyivät myös kirkon oppien uhmaajina ja sääntöjen rikkojina. Pappien esiintyminen kirkon tunnustuksen vastaisen elämäntavan puolustajana voi ihmisen perusoikeuksien toteutumisen kannalta olla myönteistä, mutta tämä ei välttämättä ole kirkon oman arvopohjan mukaista. Pappisvirkaan kuuluu velvoite pysyä kirkon tunnustuksessa. Tämän teeman artikkelit koskivat pääasiassa katolista kirkkoa. Kirkon opit ja pappeja ylemmät auktoriteetit ovat osa pappien arkea, ja ne määrittävät papin toimintaa ja työtä. Myös todellisuudessa papit saattavat kyseenalaistaa ja pohtia kirkon oppien toimivuutta osana työtään, mutta ristiriidat oppien ja vallankäytön suhteen eivät välttämättä ole jokapäiväistä keskusteluilmastoa kirkossakaan.

Artikkeleissa esiintyneet papit kannattivat myös sukupuolineutraalia avioliittoa, ja osa papeista myönsi itsekin kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. Kuva papeista on uudistushaluinen, ja he toivovatkin kirkon menevän eteenpäin kysymyksen kanssa. Helsingin Sanomat haluaa rajaavalla ja painottavalla uutisoinnillaan korostaa itsekin kannattavansa liberaalia näkemystä asiasta.

Papit identifioituivat myös seksuaalirikosten ja rahojen kavaltamiseen liittyvien rikosten ympärille. Osassa rikollisuutta koskevissa artikkeleissa henkilön ammattinimike, pappi, on tuotu julki. Ammattinimikkeen julkituomisella halutaan rikkoa käsityksiä papeista, ja herättää keskustelua sekä paheksuntaa pappeja kohtaan.

Lisäksi papit tulivat esille työnkuvansa kautta. Papin työnkuva sisältää kirkossa tapahtuvia toimituksia, mutta samalla pappi on asiantuntija ja tukija. Artikkeleita lukemalla sai monipuolisen kuvan papin työstä myös eri kirkkokunnissa. Artikkelit papeista turvapaikanhakijoiden puolustajina luonnehtivat pappeja kristillisen diakonian ja altruismin toteuttajina. Samalla papit kannustavat muitakin auttamistyöhön. Papit katsovat, että jokainen on yhtä arvokas henkilökohtaisista taidoista, arkipäiväisistä valinnoista tai yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta. Turvapaikanhakijoita puolustavat papit antavat papeista totuudenmukaisen kuvan, sillä toisista huolehtiminen kuuluu kristilliseen perinteeseen.

Papit esiintyivät myös elokuvissa, sarjoissa ja kirjallisuudessa. Papit esiintyivät monissa esille tuoduissa teoksissa moraalisesti vääriä tekoja tekevinä henkilöinä tai pahuuden edustajina. Viihdeteollisuus ei ole kuvannut pappeja kovin imartelevassa valossa, etenkin kun erilaisia pedofiilitapauksia alkoi säännöllisesti esiintymään katolisessa kirkossa. Papit kuvataan monesti tekopyhinä ja rikollisina. Helsingin Sanomat on valikoinut artikkeleissaan esitetyt teokset, joten se pystyy vaikuttamaan siihen, mitä lehden lukijat katsovat tai lukevat.

Henkilökuva-artikkelit antoivat papeista inhimillisen kuvan. Jokaisella papilla on oma elämäntarinansa ja omat kokemuksensa, oma arvomaailmansa ja kanta asioihin. Muistokirjoitukset kunnioittavat pappeina toimineita ja heidän uraansa.

Viimeinen pappeja koskeva aihealue koski pappien osallisuutta historiallisesti merkittävissä tapahtumissa. Tällä aihealueella on myös opetuksellinen ulottuvuus. Tarkoituksena on ollut kertoa historiallisten pappien vaikutuksesta nykypäivään.

Vuoden aikana Helsingin Sanomat käsitteli artikkeleissaan pääasiassa katolisen ja luterilaisen kirkon pappeja. Positiivissävytteisistä artikkeleista erottuivat suomalaiset luterilaisen kirkon papit, ja negatiivissävytteisistä pääosin katolisen kirkon papit.

- Ari Minadis -

Ovatko vapaa-ajattelijat uskontojournalismin aihe?

Kun media pääsiäisen alla käsittelee kristillisen pääsiäisen viettoa, se on uskontojournalismia. Aihe on uskonto, sen ajankohtaisuus, ja siitä kerrotaan journalistisin muodoin ja menetelmin.

Mutta uskonnottomuuden näkökulmasta tätä voi pitää ongelmana, tai ainakin vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski näkee asian näin: ”Katsomuksellisissa kysymyksissä uskonnottomien ihmisten näkökulmat pääsevät esiin hyvin harvoin. Uskonnottoman pitää milteipä herätä kuolleista, jotta hänet kelpuutettaisiin Helsingin Sanomien pääsiäisnumeroon kertomaan katsomuksellisesta ajattelustaan.”

Ylikoski kirjoittaa vapaa-ajattelijain liiton sivustolla erityisesti Helsingin Sanominen uskontojournalismista.

Väkisinkin tulee mieleen ajatus, miksi uskonnottoman pitäisi kertoa näkemyksensä juuri uskonnon juhlapäivänä, joka ei ole hänen juhlansa. Eikö se ole hieman epäkohteliasta tai tahditonta? Eikö seuraava viikko sopisi yhtä hyvin oman maailmankatsomuksen esilletuomiseen?

Vapaa-ajattelu, ateismi, uskonnottomuus ideologiana ja jopa välipitämättömyys kaikkea katsomuksellisuutta kohtaan ovat myös uskontojournalismin aiheita. Elämän- ja maailmankatsomukset kuuluvat  samaan ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan, ei laittaa niitä pelkästään toisiaan vastaan. Tosin käytännössä jokainen media tekee ovat vastakkainasettelunsa omista arvolöhtökohdistaan käsin.

On hyvä, että uskontojournalismista puhuvat myös vapaa-ajattelijat, sillä he ovat yksi sen kohteista. Median puhe uskonnottomuudesta on uskontojournalismia.

- Olli Seppälä -

Hesari ja jumalan kirjoitusasu

Kesän kiinnostavan uskontojournalistisen keskustelun laittoi tahtomattaan alulle Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Facebookissa (3.7.). Hän puuttui vanhaan dilemmaan: kirjoitetaanko Jumala isolla vai jumala pienellä alkukirjaimella? Kimmokkeen piispan postaukselle antoi Hesari.

Häkkinen pohdiskeli tähän tapaan "Kuitenkaan en voi välttyä kysymästä: Onko Jumalan ja Raamatun kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella toimittajien tietämättömyyttä ja oikeinkirjoitustaidon puutetta? Vai onko taustalla ymmärtämättömyys uskontojen merkityksestä, tradition väheksyminen ja uskovien lukijoiden vakaumuksen mitätöinti?”

Samansuuntaisesti jatkoi pohdintaa Kirkko ja kaupungin pääkirjoituksessa (14.7.) Seppo Simola ja kohdisti sanansa myösHesarille: "Minkään iltapäivä- tai päivälehden toimittajalle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa sauli niinistöä, allahia, seitsemää veljestä tai satumaata pienellä alkukirjaimella, koska ne ovat erisnimiä, jotka suomen kielessä kirjoitetaan suurella alkukirjaimella (- - -) Tästä huolimatta päivälehden perillisen helsingin sanomien toimittajat kirjoittavat vakavasti otettavaksi tarkoitettuihin juttuihinsa usein Jumala, Raamattu tai Suvivirsi pienellä alkukirjaimella. Samaan sortuvat joskus myös iltasanomien ja iltalehden, ehkä avun, seuran ja muidenkin lehtien toimittajat."

Kotimaa24:n toimittaja Noora Wikman soitti (15.7.) Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläiselle, ja kysyi Jumalan kirjoitusasua ja siihen mahdollisesti liittyvää ohjeistusta.

Venäläinen vastasi ettei HS:lla ole linjausta tai periaatepäätöstä siitä, että Jumala kirjoitettaisiin pienellä.

"Päinvastoin, kielenhuollon ohjeistuksen mukaan jumaluudet, myös kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Yleisnimenä jumala kirjoitetaan pienellä", Riikka Venäläinen sanoi Kotimaa24:lle.

"Meille kaikille sattuu joskus kielioppimokia, nämä ovat syystä tai toisesta menneet editoinnista läpi. Lieneekin syytä tarkentaa tätä ohjetta toimittajille."

Hyvä. Toivottavasti Helsingin Sanomissa Jumala on vastaisuudesa suuri ja tarvittaessa pieni. Ainakin uskontojournalismissa on väliä, kuinka sanat kirjoitetaan. - Ja ilman uskontojournalismikin lienee selvä että Raamattu ja Koraani ovat kirjojen nimiä ja ne kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

- Olli Seppälä -