keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Viestintää vai journalismia?


Suomen evankelisluterilaisen kirkon viestintä on sekoitus yritysviestintää ja journalismia. Kirkon tiedotuskeskus esimerkiksi tekee Yle:lle radio-ohjelmaa Horisontti, jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa.
Voidaan siis sanoa, että kirkkokin harrastaa uskontojournalismia. – Sitä näkee niin seurakuntalehdissä kuin muissa kirkollisissa/kristillisissä medioissa. Tosin samaisissa medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen ydinsanomaa.
Viime viikoilla kirkolliskokouksessa Turussa tehtiin pieni, mutta mielenkiintoinen linjaus. Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä. Suunnitelmassa asia oli kytketty kirkon strategiaan, jossa ei kuitenkaan suoraan puhuta muiden uskontojen nostamisesta.
”Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia”, sanoi poistoesityksen tehnyt Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen.
Kokonaan muita uskontoja Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta ei siivottu pois, sillä edelleen KT:n tehtäviin kuuluu muiden uskontojen käsittely sekä erityisesti uskontodialogista kertominen. (Uutinen kirkolliskokouksen päätöksestä täällä)
Kirkolla ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen. Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja henkisten realiteettien maailmassa. Luterilainen kirkko Suomessa ryhmittyy tiukemmin oman sanomansa ytimen ympärille ja karsii rönsyjä – kuten vaikkapa uskontojournalistisen lähestymistavan. Se halutaan ymmärtää nimenomaan ”kristillisenä journalismina” eli tiukasti julkaisijan arvomaailmaan ankkuroituneena viestintänä.
Selvyyden vuoksi: kristillinen journalismi on käytännössä uskontojournalismin alalajia, mutta läpiluterilaisessa Suomessa sen valtavirta – jo pelkästään tekijöiden määrällä mitattuna.
- Olli Seppälä -