keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Aleppon kellot on vuoden 2016 uskontouutinen


Kotimaa-lehden toimittajille osoittaman kyselyn mukaan vuoden 2016 on Aleppon kellot eli lokakuussa Kallion seurakunnasta lähtenyt tempaus. Aleppon kelloja soitettiin sadoissa kirkoissa Suomessa, mutta myös useissa muissa maissa. Ilmiöstä tuli kansainvälinen.

MTV3:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sanoi Kotimaassa, että kirkon kellojen soittaminen Aleppon hätää kärsivien äänen kuulumiseksi on arvokas teko, jossa sinänsä yksinkertainen idea kasvoi vaikuttavaksi ilmiöksi ja kansainväliseksi uutiseksi.

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin valinta oli myös Aleppon kellot.

– Se oli samanaikaisesti sekä tavattoman vaikuttava että koskettava ele, joka valoi uskoa hyvään ja lähimmäisenrakkauteen ja kantoi kauas.

Aleppon kellot oli Maaseudun tulevaisuuden vastaavan päätoimittajan Jouni Kemppainen mielestä suomalaisten kirkkojen ”hieno ja humaani voimannäytös tänä omituisena aikana”.

Ilkan pääkirjoitustoimittajan Maiju Lemettisen mielestä kirkonkellot ovat vuosisatoja vanha sosiaalinen media.

– On ilahduttavaa, että kirkko hoksaa vahvistaa ääntään ja sanomaansa omalla tavallaan; kirkonkellojen soitolla. Tällä ajalla on myötätunnon nälkä. Syyrian sotaa ei kirkontorneista lopeteta, mutta ihmisten myötätunnon herättäminen sodan uhreja ja vääryyksiä vastaan on tervetullutta.

Myös Iltalehden toimittaja Heljä Salonen nimesi Aleppon kellot vuoden uskontouutiseksi. Aleppon kellot olivat niin ikään Kotimaan toimituksen valinta. Kahdeksasta toimituksen jäsenestä viisi äänesti Aleppon kelloja.

Muita esille nostettuja vuoden uskontouutisten aiheita olivat kirkon toiminta turvapaikanhakijoiden puolustamiseksi, kirkon sisällä käyty kiivas keskustelu siitä saako samaan sukupuolta olevia pareja 1.3.2017 alkaen vihkiä tai siunata. Kirkon virallisen kannan mukaan ei, mutta osa papista on aktiivisesti eri mieltä.

Niin ikään mainituksi tuli paavi Franciscuksen osallistuminen reformaation merkkivuoden avaukseen Ruotsissa loka-marraskuun vaihteessa. Tapahtuma nähtiin historiallisena merkkipaaluna. Ylivieskan kirkon paloa pääsiäislauantaina pidettiin myös vuoden uskontouutisena.

Lue yksityiskohtaiset perustelut Kotimaa24:stä

Olli Seppälä
Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö

 Islam on vuoden 2015 uskontouutinen