sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mikä on uskontojournalismin taso Suomessa?


Mikäli on uskominen Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan ja Maaseudun Tulevaisuuden uuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen arvioon, niin se on melko korkea. Pentikäistä haastateltiin Vartija-lehden verkkosivulla (25.11.):

- Yleisesti ottaen suomalaisten lehtien uskontojournalismin taso on melko korkea. Se johtuu osin siitä, että meillä on vahva kirkon resurssein ylläpidetty kirkollinen lehdistö, jossa on paljon laadukasta uskontojournalismia. Tämä heijastuu myös niin sanottuihin maallisiin lehtiin, jotka seuraavat tätä kirjoittelua, Pentikäinen sanoo haastattelussa.

Pentikäinen myös muistuttaa, että toimituksissa on entistä enemmän toimittajia, joiden suhde kirkkoon ja uskontoon on ohut.

- Globalisoitumisen, maahanmuuton ja uuden median myötä moni aiemmin vieras uskonto on suomalaisille tänään arkipäivää. Näitäkin uskontoja pitäisi tuntea. Vieraiden uskontojen tuntemus on valitettavasti usein ohutta. Se on harmi, koska uskonnoilla on edelleen vahva vaikutus myös maailmanpolitiikkaan.

Lue Mikko Ketolan ja Matti Myllykosken tekemä Pentikäisen haastattelu täältä

tiistai 21. lokakuuta 2014

Arkkipiispa ja median henki


”Meillä on moderni median käyttäjä arkkipiispana”, ihmetteli toimittaja Ville Blåfield Journalismin päivässä (17.10.). Arkkipiispa Kari Mäkinen oli juuri kertonut aloittaneensa aamunsa Turun Sanomien, Helsingin Sanomien ja Twitterin parissa

Arkkipiispan osuus koostui puheesta ja sen jälkeisestä haastatteluosiosta. Puheessa, jonka otsikoksi oli annettu Median henki, nousi esiin useita kiinnostavia näkökulmia. Nostan tässä esiin niistä muutaman.

Mäkinen kertoi saavansa usein viestejä siitä, että kirkolta odotetaan osallistumista julkiseen keskusteluun.  Hän luetteli kolme erilaista odotusta kirkon roolissa keskustelussa. Toisaalta kirkolta odotetaan kannanottoja, jotka vahvistavat omia mielipiteitä tai ovat täysin niitä vastaan. Kirkolta siis odotetaan jonkinlaisia lokeroivia kannanottoja. Toisaalta kirkon odotetaan tekevän monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisen, olevan yhtenäiskulttuurin auktoriteetti. Näillä kahdella tavalla kirkko ei kuitenkaan voi Mäkisen mielestä osallistua julkiseen keskusteluun.

Sen sijaan kirkko voi tuoda tehokkuuden säätelemään elämään toisenlaisen perspektiivin. Sellaisen, jossa puhutaan uskosta ja Jumalasta eikä puolusteta tiettyä uskonnollista normistoa.  Ei kannanottoja, vaan ihmiselämän arvon ja pyhyyden puolustamista.

Haastatteluosiossa Ville Blåfield kysyi arkkipiispalta kirkon sisäisistä ristiriidoista. Mäkinen totesi, että toisaalta julkinen keskustelu voi myös helpottaa joidenkin asioiden käsittelyä. Hän otti esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttötapaukset. Vaikka julkisuus antoi osittain väärän kuvan liikkeestä ja laittoi syyttä häpeäpenkkiin kaikki liikkeeseen kuuluvat, ilman julkista painetta tapausten käsittely olisi ollut erilaista.

Blåfield pyysi arkkipiispalta myös vinkkejä perinteisille medioille, kuten Ylelle ja Helsingin Sanomille, jotka hän rinnasti instituutioina kirkkoon. Kuinka perinteinen instituutio voi säilyttää relevanssinsa ihmisten elämässä?

Blåfield kiteytti arkkipiispan vastauksen seuraavasti: painokoneet tekivät kirkolle saman kuin sosiaalinen media nyt perinteisille mediataloille.

Lopulta Mäkisen viesti oli lohdullinen: kirkkokin edelleen porskuttaa painokoneista huolimatta.

Blåfieldin haastattelussa sivuttiin myös heinäkuista anteeksipyyntökohua. Lue juttu Kotimaa24:stä.

- Noora Wikman -

P.S. Mielelläni näkisin Journalismin päivässä vielä joskus osion uskontojournalismista.

P.P.S. Lue samaisesta tilaisuudesta myös Markkinointi & Mainonnasta Kimmo Ludénin postaus Kirkkoa ja mediaa riivaa sama pirullinen ongelma.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Journalisti uskomusten palveluksessa?


Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Renny Jokelin sohaisi kautensa aluksi  ay-muurahaispesään, toteamalla, että Journalistiliiton jäseneksi pääsee kuka tahansa (lue Aikalainen).

Lohkaisu synnytti keskustelun liiton jäsenyydestä, mutta myös uskontojournalismia sivuavan keskustelun. Jokelin nimittäin tuli sanoneeksi: – Millainen journalisti on henkilö, joka ”journalistisia elementtejä” harjoittaen työskentelee seurakunnissa – kenen asiaa hän ajaa siteeratessaan pari tuhatta vuotta vanhaa tarinakokoelmaa? Kaikella kunnioituksella – ihan täyttä huuhaata.

Ei ihme, että seurakuntien palveluksessa olevat tiedottajat ja toimittajat älähtivät.

Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen riensi puolustamaan liiton jäseniä, myös seurakunnissa työskenteleviä: ”…tämä tarkoittanee seurakuntien tiedottajia? Yhtä mielekästä olisi kysyä, millainen journalisti on uskovainen henkilö, joka työskentelee toimittaja-tittelillä jossakin kirkollisessa julkaisussa. Näitä julkaisuja on Suomessa paljon, ja näitä toimittajia on ollut paljon Journalistiliiton jäseninä jo kauan ennen uusia jäsenlinjauksiamme. Meidän asiamme ei ole julistaa heidän uskomuksiaan oikeiksi tai vääriksi. Emme määrittele jäsenkriteereissämme sitä, millaisen maailmankuvan inspiroimana journalismia pitää tehdä ja mistä aihepiireistä. Jos näin toimisimme, samalla periaatteella voisimme rajata pois esimerkiksi puoluelehtien toimittajat. Hekin joutuvat usein tekemään työtään tietyn aatteen pohjalta.”

Eikä keskustelu tähän jäänyt. Aiheen synnyttämiä puheenvuoroja ovat muun muassa kolme blogikirjoitusta Kotimaa24:ssä:

Johannes Ijäs suhtautuu Niemisen kommenttiin oudoksuen: ”Kun Journalistiliiton puheenjohtaja laskee kynästään tällaista, se jo vähän viiltää. Kyseessä on maton veto jalkojen alta, ammatti-identiteetin loukkaus. Eikö Journalistiliiton puheenjohtajan pitäisi puolustaa toimittajiaan JA/ELI ennen kaikkea ja yli kaiken journalismia. Jos ei itse jaksa uskoa, voisiko edes yrittää sanoa, että seurakuntalehdissä tai puoluelehdissäkin yritetään elää Journalistin ohjeiden mukaan. Ei kai niihin muutoin olisi sitouduttu.”

Heikki Palmu kysyy onko Kirkko ja kaupungin toimittaja journalisti vai propagandisti.

Juhani Huttunen (Kirkko ja kaupungin toimittaja) pohtii huhaa-journalismia.

Syntyneen keskustelun voi nähdä eräänlaisena yrityksenä piirtää paitsi journalismin, myös uskontojournalismin rajoja. Historiallisista syistä johtuen merkittävän osan suomalaisesta uskontojournalismista tekevät kirkollisten ja kristillisten lehtien toimittajat. Luonnollisesti heidän medioittensa näkökulmat ja painotukset vaihtelevat, kuten muillakin elämänaloilla toimivien medioiden.

- Olli Seppälä -

perjantai 15. elokuuta 2014

Media rukouksen aiheena

Kiinnostavan näkökulman uskontojournalismiin ja mediaan ylipäätään tarjoaa toimittaja Riitta Bonnyn blogikirjoitus Kotimaa24:ssä. Kyse on eräänlaisesta käänteisestä katseesta: media ei katso kylmällä silmällään uskontoa, vaan uskonto katsoo omilla keinoillaan mediaa.

Median puolesta nimittäin rukoillaan monissa maissa. Esimerkiksi Biritteinsaarilla yhtenä kirkkojen rukousaiheena on, että tiedotusvälineet voisivat toimia eettisesti korkealla tasolla. Se on varmaan myös monen sellaisen median käyttäjän toive, joka ei  asiaa ihan rukoukseksi asti osaisikaan pukea.

Kannattaa vilkaista Riitta Bonnyn blogi

Katolisessa perinteessä arkkienkeli Gabriel muuten on viestimissä, erityisesti sähköisissä sellaisissa työskentelevien suojelija. Journalistien suojeluspyhimys puolestaan on Franciscus Salesilainen ja lehdistön suojelija on pyhä Paavali.

- Olli Seppälä -

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hesari ja jumalan kirjoitusasu


Kesän kiinnostavan uskontojournalistisen keskustelun laittoi tahtomattaan alulle Mikkelin piispa Seppo Häkkinen Facebookissa (3.7.). Hän puuttui vanhaan dilemmaan: kirjoitetaanko Jumala isolla vai jumala pienellä alkukirjaimella? Kimmokkeen piispan postaukselle antoi Hesari.
Häkkinen pohdiskeli tähän tapaan "Kuitenkaan en voi välttyä kysymästä: Onko Jumalan ja Raamatun kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella toimittajien tietämättömyyttä ja oikeinkirjoitustaidon puutetta? Vai onko taustalla ymmärtämättömyys uskontojen merkityksestä, tradition väheksyminen ja uskovien lukijoiden vakaumuksen mitätöinti?”
Samansuuntaisesti jatkoi pohdintaa Kirkko ja kaupungin pääkirjoituksessa (14.7.) Seppo Simola ja kohdisti sanansa myösHesarille: "Minkään iltapäivä- tai päivälehden toimittajalle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa sauli niinistöä, allahia, seitsemää veljestä tai satumaata pienellä alkukirjaimella, koska ne ovat erisnimiä, jotka suomen kielessä kirjoitetaan suurella alkukirjaimella (- - -) Tästä huolimatta päivälehden perillisen helsingin sanomien toimittajat kirjoittavat vakavasti otettavaksi tarkoitettuihin juttuihinsa usein Jumala, Raamattu tai Suvivirsi pienellä alkukirjaimella. Samaan sortuvat joskus myös iltasanomien ja iltalehden, ehkä avun, seuran ja muidenkin lehtien toimittajat."
Kotimaa24:n toimittaja Noora Wikman soitti (15.7.) Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläiselle, ja kysyi Jumalan kirjoitusasua ja siihen mahdollisesti liittyvää ohjeistusta.
Venäläinen vastasi ettei HS:lla ole linjausta tai periaatepäätöstä siitä, että Jumala kirjoitettaisiin pienellä.
"Päinvastoin, kielenhuollon ohjeistuksen mukaan jumaluudet, myös kristinuskon Jumala kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Yleisnimenä jumala kirjoitetaan pienellä", Riikka Venäläinen sanoi Kotimaa24:lle.
"Meille kaikille sattuu joskus kielioppimokia, nämä ovat syystä tai toisesta menneet editoinnista läpi. Lieneekin syytä tarkentaa tätä ohjetta toimittajille."
Hyvä. Toivottavasti Helsingin Sanomissa Jumala on vastaisuudesa suuri ja tarvittaessa pieni. Ainakin uskontojournalismissa on väliä, kuinka sanat kirjoitetaan. - Ja ilman uskontojournalismikin lienee selvä että Raamattu ja Koraani ovat kirjojen nimiä ja ne kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
- Olli Seppälä -

perjantai 16. toukokuuta 2014

Tuliko Jehovan todistajista uusia vanhoillislestadiolaisia?

Vanhoillislestadiolaisuus oli taannoin median erityisen kiinnostuksen kohde. Joidenkin mielestä liike joutui median hampaisiin ja sitä pureskeltiin kuin laskiämpärin sisältöä läävässä. Liikkeessä sattui ja tapahtui.

Mutta kuka enää muistaa vl-liikettä?  (Hauska ilmaus tuli tutuksi ainakin verkkokeskusteluissa.)

Juuri nyt medialla on luupin alla Jehovan todistajat ja heidän "oikeuskäytäntönsä". Asiaa ovat selvittäneet jopa kaksi ministeriä, okeusministeri Anna-Maija Henriksson ja sisäministeri Päivi Räsänen (katso esim HS.fi).

Jos vanhoillislestadiolaisuuteen liittyi vahva toiseus, niin vielä enemmän toiseutta, outoutta  ja ulkopuolisuutta on suurelle yleisölle tarjolla Jehovan todistajilla, tuolla 1870-luvulla Yhdysvalloissa syntyneellä.

Vl-liike sentään kuului kirkon huomaan ja siinä puhuttiin samasta uskonnosta, kristinuskosta. Heitä on noin 100 000. Jehovan todistajien uskontotieteellinen tai -luokittelullinen status on hieman epävakaampi, ja heitä on huomattavasti vähemmän, noin 18 00.

Uskonnot Suomessa -tietokannassa Jehovan todistajat luokitellaan kristinuskosta vaikutteita saaneeksi uudeksi ja luokittelemattomaksi yhteisöksi. Sallittakoon lainaus:

”Jehovan todistajat kiistävät klassiseen kristinuskon kolminaisuusopin. Heidän mukaansa Jumala on yksi ja jakamaton. He myös käyttävät Jumalasta nimeä Jehova, jota he pitävät Jumalan nimen alkuperäisimpänä hepreankielisenä muotona. Myös Jeesuksen jumaluus kielletään. Jeesus on Jumalan poika, joka oli ennen maanpäällistä elämäänsä olemassa taivaassa arkkienkeli Mikaelina. Jeesus syntyi ihmisenä ja sai jumalaisen voiman vasta, kun Johannes Kastaja kastoi hänet. Pyhä Henki on liikkeen mukaan Jumalan maailmassa vaikuttava voima, ei persoona.”

Kirkon sisällä edellä kerrottu nostaa hiukset pystyyn, mutta sen ulkopuolella ei.

Nyt näyttäisi siltä, että media-avusteinen silmukka kiristyy Jehovan todistajien ympärillä. Mutta se lienee tuttua uskonnollisissa yhteisöissä: ahdinko tiivistää rivejä ja sulkee ovia ja ikkunoita.

- Olli Seppälä -

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kiinnostaako uskontojournalismi myös vapaa-ajattelijoita?

Vapaa-ajattelijain liitto on merkittävä peluri Suomen uskontokentällä ja erityisesti mediassa. Liiton kannanotot ylittävät säännönmukaisesti julkaisukynnyksen jossain netti- tai printtilehdessä.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma pohtii uskontojournalismia blogikirjoituksessaan, joka on myös julkaistu Uskonnoton-lehdessä. Siinä Karisma jakaa median yleismediaan ja erityisalojen mediaan. Hän kirjoittaa:

”Väitän, että Suomessa on hyvinkin toimivaa uskontojournalismia. Se on vain keskittynyt niihin medioihin, joiden erityisalaan se kuuluu. Koska kirkko ei ole enää keskellä kylää, määrittyy uskonnoista uutisointi myös muiden toimijoiden kautta, kuin ainoastaan asiaan vihkiytyneiden. Tämä tuo uutisointiin moniarvoisuutta, eikä kaikki uskontouutisointi ole pelkkää uskonnon mainostamista.”

Karisma pitää hyvinä esimerkkeinä uskontomediasta  Kotimaa-lehteä ja sen yhdessä suurten seurakuntien kanssa ylläpitämää kotimaa24.fi -uutispalvelua.

Karisma – alan miehenä – kiinnittää huomiota myös uskonnon lukutaitoon: 

”Tottakai uskonnon lukutaito on heikkoa niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita uskonnosta. Samoin urheilun lukutaito on niillä heikkoa, jotka eivät ole kiinnostuneita urheilusta. Minusta on hienoa, että uskonnosta on tullut vain yksi uutisaihe muiden joukkoon, eikä se hallitse tai määritä uutisia ja niiden sisältöä. Loistojuttu on myös se, että uskonnosta voidaan uutisoida ilmiönä monine näkökulmineen, eikä vain valtionkirkon välittämien tavoitteiden mukaisesti.”

Lue Petri Karisman blogikirjoitus otsikolla Media, uskonto jaurheilu

Olli Seppälä

tiistai 28. tammikuuta 2014

Uskonnot ja konfliktit


Britannian entinen pääministeri Tony Blair väittää ääriuskonnollisten syiden merkityksen kasvavan sodissa ja yhteenotoissa. Alun perin Observer-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa Blair toteaa, että myös terroristitekoihin syyllistyvät yhä useammin henkilöt, jotka väärinkäyttävät uskontoa motiivinaan.

Artikkelissaan hän kertoo myös ylläpitämänsä säätiön Faith Foundationin ja Harvard Divinity Schoolin ylläpitämästä verkkosivustosta (TonyBlaitFaithFaundation). 

Blair toivoo, että se kasvaa maailman johtavaksi uskontoja ja konflikteja koskevaksi sivustoksi.
Blairin Observer-lehdessä julkaistua artikkelia käsitteli The Guardian.

- Mari Teinilä -

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Paavi Franciscus on vuoden 2013 uskontouutinen


1. Vuosi 2013 oli hyvä - ainakin mitä tulee uskontouutisiin. Yksi nimi taisi olla ylitse muiden eli Jorge Mario Bergoglio. Kun paavi Benedictus XVI päätti luopua virastaan, alkoi uuden primaatin etsintä. Niin Bergogliosta tuli paavi ja hän otti nimen Franciscus.
Paavin valinta oli iso juttu myös Suomessa. Hämmästyttävän iso, kun ottaa huomioon, että katolilaisia Suomessa on ehkä noin 13 000 eli 6000 vähemmän kuin Jehovan todistajia. Maailmaan laajuisesti katolinen kirkko on hurja vaikuttaja yli 1,1 miljardilla jäsenellään.
2. Suomen omia uskontouutisia viime vuonna olivat ns. Räsäs-kohu elokuussa ja sitä seurannut kirkosta eroaminen (elokuussa ekstraa n. 7000). Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) tuntuu olevan ärsytykierteessä eli hänen sanomisiaan luetaan kuin piru Raamattua.
3. Meikäläisiä vuoden uskontouutisia olivat myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäiset kipuilut hyväksikäyttötapausten ympärillä. Johanna Hurtigin tutkimus (Taivaan taimet) aiheesta vain lisäsi liikkeen sisäistä tuskaa.
4. Suomen Lähetysseuran päätös siunata lähetystyöhän rekisteröidyssä parisuhteessa elävä miespari oli myös vuoden ehdottomasti tärkein uskontouutinen. Ja mahdollisesti myös pitkäkestoisin. Se oli hyvä uutinen monille, mutta samalla se paljasti kirkon sisäisen hajaannuksen syvyyden suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin.
5. Yle ykkösen (kirkon tiedotuskeskuksen tuottamassa) Horisontti-ohjelmassa (27.12.) Helsingin Sanomien eläkkeellä olevan päätoimittaja Reetta Meriläinen nosti vuoden uskontouutiseksi kirjasuomennoksen, nimittäin Eric Metaxaxin Bonhoeffer – pastori, marttyyti, näkijä, vakoojan. Kiinnostava valinta.
Uskonnosta kirjoittavien uutistoimittajien yhdistyksen (Religion Newswriters Association) jäsenet ovat myös listanneet vuoden 2013 uskontouutisia. Niitä olivat muun muassa (ykkösenä) paavi Franciscuksen valinta, paavi Benedictus XVI ero, Nelson Mandelan kuolema, USA:n korkeimman oikeuden päätös sallia samaa sukupuolta olevien avioliitto Kaliforniassa sekä tutkimustulos, jonka mukaan yli 20 prosenttia Yhdysvaltain juutalaisista ei harjoita uskontoaan.
Lue koko RNA:n lista
Ison Veden takana myös nettilehti Huffington Post listasi vuoden 2013 uskontouutiset. Tältä lista näytti käänteisessä järjestyksessä:
10. Paavi Benedictus XVI eroaa
9. Seksuaalivähemmistöt saavat jalansijaa
8. Mielenterveysongelmat kirkossa
7. Sikhit taistelevat ennakkoluuloja vastaan USA:ssa
6. Juutalaisyhteisö määrittelee itseään
5. Naiset uskonnossa
4. Uskonnottomat organisoituvat
3. Kristittyjen vaino Lähi-idässä
2. Malala haastaa Talibanin
1. Paavi Franciscus