lauantai 5. joulukuuta 2020

Kotimaan uskonto­journalismi­palkinto Kaisa Raittilalle

 

Kotimaa-säätiön jakaman Kotimaan uskontojournalismipalkinnon saa tänä vuonna toimittaja, kirjailija ja kirkollinen vaikuttaja, helsinkiläinen Kaisa Raittila (s. 1960).

Perusteluissa todetaan, että palkinto annetaan Raittilalle osin tunnustuksena pitkästä ja tinkimättömästä työstä, jota hän on tehnyt kirjoittamalla sorrettujen ryhmien ja avaramman kirkon puolesta, mutta myös tuoreesta kirjasta Yhteyden rakentajat (Kirjapaja), jossa kuvataan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman kehitystä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Haastatteluihin pohjautuvaa kirjaa pidetään palkinnon perusteluissa ajankohtaisena ja kirkkohistoriallisesti arvokkaana kokemusten ja tapahtumien tallennuksena. Lisäksi Raittilan kirjoittajanotetta luonnehditaan journalistiseksi.

Lue lisää Kotimaa.fi:n haastatelusta

 

maanantai 6. tammikuuta 2020

Koulujen joulujuhlat ja kirkkosali ovat vuoden 2019 uskontouutinen


Vuoden uskontouutiseksi Kotimaa-lehden jo perinteiseksi tulleessa kyselyssä valikoitui apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen linjaus, joka kieltäisi jatkossa koulujen joulujuhlien järjestämisen kirkkotilassa. Linjaus syntyi samalla kun Pölönen antoi ratkaisun, joka koski kantelua kouvolalaisessa kirkossa järjestetystä kaikille yhteisestä joulujuhlasta.

– Hyvin arkinen ja lähelle tavallista kansalaista tuleva aihe, joka herättää paljon keskustelua. Tärkeä aihe myös kirkon läsnäolon ja vaikuttamisen näkökulmasta, tätä läsnäoloa haastetaan yhä voimakkaammin, kommentoi MTV3:n toimittajan Jouni Sipilä

Toiseksi eniten manintoja kyselyssä sai  kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) tviitti ja vanha pamfletti, joissa alleviivattiin homoseksuaalien syntisyyttä. Poliisi ryhtyi tutkimaan oliko kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mainintoja vuoden uskontouutiseksi 2019 saivat myös Helsinki Priden ympärillä käyty keskustelu, al-Holin leiri, Notre Damen tulipalo Pariisissa sekä piispa Teemu Laajasalon ja puoluejohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) kohtaamisesta Jyväskylän Kirkkopäivien yhteydessä käyty sananvapauskeskustelu. Myös kahden katolisen kardinaalin saamat pedofiliaan liittyvät vankeustuomiot mainittiin.


Myös Kirkon viestinnän toimittamassa Horisontti-ohjelmassa Ylellä listattiin vuoden uskotouutisia. Lähetys kuunneltavissa täältä.

Kuva: Olli Seppälä, Haapajärven kirkko.