sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Vuoteen 2020 mahtuu monta uskontouutista

Vuoden uskontouutinen on katsojan silmälaseissa. Riippuu mitä näkökulmaa painottaa ja mitä viiteryhmää edustaa.

Vartija-lehti nostaa esiin muun muassa Mari Leppäsen valinnan Turun piispaksi, Kaisa Raittilan kirjan Yhteyden rakentaja, kenttäpiispa Pekka Särkiön blogikirjoituksen ja siitä nousseen kohun, Suomen katolisen kirkon piispattomuuden ja Suomen ortodoksisen kirkon kriisin.

Lue Vartija-lehden ja päätoimittaja Mikko Ketolan 10 ehdotusta perusteluinen vuoden uskotouutiseksi täältä

Kokonaan toisenlaista näkökulmaa uskotouutisiin edustaa Jehovan todistajiin kriittisesti suhtautuva Jari-Pekka Peltoniemen ylläpitämä Johanneksen poika -verkkosivusto, joka listaa uutsikatsauksen Jehovan todistajien näkökulmasta. Koronalla on ollut vaikutus myös todistajien toimintaan. Heille suuri pettymys Suomessa oli kansaivälisen erikoiskonventin peruuntuminen. Paikalle odotettiin 3500 vierasta eri puolilta maailmaa, varsinkin Venäjältä.

Lukija voi itse miettiä, mikä olisi siitä näkökulmasta katsottuna vuoden tärkein uutinen.

Jehovan todistajien vuosikatsaus luettavissa täältä

Mari Leppäsen kuva: Antti Partanen 

- Olli Seppälä -


Arkkipiispan valinta vuoden 2020 uskontouutiseksi

 

Kotimaa-lehden pyynnöstä arkkipiispa Tapio Luoma valitsi omasta mielestään tärkeimmän uskontouutisen. Hänen valintansa on kirkon nelivuotiskertomuksen tieto, jonka mukaan naisten ja erityisesti nuorten naisten uskonnollisuus on vähenemässä. Samalla nuorten miesten hengellisyys näyttäisi Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan olevan kasvussa.

– Nämä ovat uutisia, jotka ansaitsevat huomiota. Kehitys ei vaikuta vain uskontoon vaan pitkällä tähtäimellä kokonaiseen elämänmuotoon. Naisilla on ollut perinteen siirtäjinä ja kannattelijoina historiallisesti merkittävä rooli. Sen katkeamisella olisi mittavat, ehkä jopa ennennäkemättömät seuraukset.

Luoman mukaan kyseinen uutinen edustaa laadukasta tietoa, sillä se perustuu tutkimukseen ja kertoo laajasta ja vaikuttavasta ilmiöstä.

Lue koko uutinen täältä

Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki 

lauantai 16. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 uskontouutinen on kirkko ja korona

 

Kotimaa-lehden vuosittainen valinta vuoden uskontouutiseksi toteutettiin tällä kertaa hieman eri tavalla. Valinnan teki lehden toimitus, ei isompi joukko eri lehdissä työskentelviä journalisteja, kuten aiempina vuosina.

Vuoden uskontouutinen on kirkko ja korona, erityisesti kirkon sopeutuminen koronarajoituksiin.

Vuodern 2020 aiakna Kotimaa julkaisi paperilehdessä ja verkossa lukuisia uutisia siitä, miten koronapandemia vaikuttaa seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen toimintaan. Ensimmäinen uutinen ilmestyi helmikuun alussa ja kertoi, että Suomen Lähetysseura evakuoi epidemian takia viisi työntekijäänsä Hongkongista.

Suomalaisiin seurakuntiin koronan vaikutukset alkoivat yltää maaliskuun alussa. Toimittaja Meri Toivasen 3.3. kirjoittaman uutisen otsikko oli: Seurakunnille ohjeet koronaviruksen torjuntaan – "Kaikesta kättelystä tulee pidättäytyä".

– On hätkähdyttävää ajatella, että tuolloin kättelemättömyys tuntui merkittävältä rajoitukselta, Toivanen sanoo nyt.

Lue Kotimaan uutinen kokonaisuudesaan täältä