Uskonto yrittää tunkea USA:n presidentinvaaleihin

Monen takavuosikymmenten Yhdysvaltain presidentin henkilökohtainen saarnaajakaveri Billy Graham, 93, on asettunut tukemaan Mitt Romneyta. Viime aikoina ihmetystä on herättänyt muun muassa se, että evankelistalegendan taustayhdistyksen nettisivuilla ei enää kutsuta mormoniuskontoa kultiksi.

Moni yhdysvaltalainen on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Romneyn uskonto, mormonismi, ei ole lainkaan kristillinen. Näin vakuuttaa muun muassa Internet-evankelista Bill Keller. Hänen mukaansa kristityt eivät voi tukea Mitt Romneya, koska hänen mormoniuskontonsa ei ole linjassa Kristuksen opetusten kanssa. Toisaalta Keller vastustaa jyrkästi myös presidentti Barack Obaman linjauksia esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja aborttia koskevissa kysymyksissä.

Myös Obaman uskonnosta liikkuu Ison Veden takana villiä huhua: yhä 17 amerikkalaisista epäilee presidenttinsä olevan salaa muslimi. Näin uskoo ilmeisesti myös suomalainen saarnaajapersoona Leo Meller, koska kirjoittaa blogissaan, että ”paljastumassa on myös raamatulliselle kristillisyydelle vieraan, todellisuudessa salamuslimin, presidentti Obaman totuus”.

Uskonto ei kuitenkaan ole noussut mediassa pääosaan Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Vaalikampanjaa on kaikesta mormonismi-kohusta huolimatta pidetty ”uskonnollisesti reiluna”. Muun muassa mormonikirkko eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on irtisanoutunut suorasta kannatuksesta Romneylle, mutta kehottanut jäseniään muutoin yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

USA saa uuden presidentin tiistaina 6.11. pidettävässä äänestyksessä.

Obaman ja Romneyn uskonnollista näkemyksistä lisää täällä

- Olli Seppälä -

”Ovatko uskontojournalistit mediamaailman päivi räsäsiä?”

Kustannus-Oy Kotimaan tiloissa järjestettiin uskontojournalismin koulutuspäivä 20.9. Paikalla oli toimittajia Kotimaasta, Kotimaa24:sta ja Essestä ja pari freelanceria. Olli Seppälä johdatteli joukon aiheeseen toteamalla, että tietyt rajut uutiset maailmalta ovat saaneet ihmiset viime vuosina kysymään uskontojournalistisen tietotaidon perään.

Onko todellakin oleellista, että viimeisimmän mellakointia aiheuttaneen Muhammed-videon tekijä on kopti-kristitty? Moniko toimittaja tietää, mitä kopti-kristitty tarkoittaa? Levitetäänkö uskonnollista leimaa tietyn uutisen yhteydessä perehtymättä tai ajattelematta seurauksia? Olisiko ollut relevantimpaa uutisoida, että Muhammed-videon teki vankilakundi (joka hän lehtitietojen mukaan on)?

Sekä Suomessa että maailmalla on uskontojournalistista tutkimusta tehty vielä varsin vähän.

Tilaisuuteen kouluttajaksi kutsuttu dosentti FT Johanna Sumiala johtaa yhdessä Katja Valaskiven kanssa Helsingin Sanomain säätiön rahoittamaa tutkimusprojektia, jossa selvitetään, miten uskonnosta kirjoitetaan valtakunnallisissa ja maakunnallisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen kohteena ovat Helsingin Sanomat, Ilkka, Kaleva ja Karjalainen. Niistä poimitaan uskonto-teemaa sivuavat uutiset viime vuosilta. Esimerkiksi Helsingin Sanomista on löydetty vuosilta 2007-2011 jo yli 6000 uskonto-aiheista tekstiä tarkastelun alle. Tutkimusidea tuli Helsingin Sanomien päätoimittajalta Mikael Pentikäiseltä.

Oleellinen kysymys on Sumialan mielestä se, mitä uskonto on, miten se määritellään. Usein ne, jotka tuntevat uskontoja vähiten, pystyvät määrittelemään uskonto-käsitteen selkeimmin. Mitä syvällisempää on aiheen tuntemus, sitä vaikeammaksi uskonto-käsitteen määrittely muuttuu.

Uskontojournalistisen ymmärryksen puute uhkaa mediaa kahdella tavalla. Toisaalta uskonnollisetkin tragediat (kuten uskonnollisten yhteisöjen joukkoitsemurhat) saatetaan leimata terrorismiksi, jolloin ilmiön syvällisempi ymmärtäminen jää puuttumaan. Toisessa ääripäässä poliittisista ja kulttuurien välisistä konflikteista puhutaan uskonsotina. Tiedon ja ymmärryksen puute voi siis johtaa joko ilmiön uskonnollisen puolen vähättelyyn tai perusteettomaan korostamiseen.

Uskontoa, kulttuuria ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan. Ne vaikuttavat sisäkkäin samassa todellisuudessa. Toisaalta taas uskontojournalismi – kuten kaikki muukin journalismi – lokeroi väistämättä maailmaa. Todellisen elämän ilmiöt eivät noihin lokeroihin aina kauniisti ja ongelmitta sujahda.

Näkymätön sopimus: Usko ei kuulu julkisuuteen

Johanna Sumialan mielestä suomalaisessa laatujournalismissa vallitsee näkymätön sopimus: hengellisistä asioista ei julkisuudessa puhuta. Piispa voi ottaa kantaa maallisiin asioihin kuten köyhyyteen tai syrjäytymiseen, mutta edes hänen ei ole sopivaa esittää hengellisiä näkökulmia valtamediassa. Tämän puoleisista voidaan puhua julkisuudessa, tuon puoleisista ei. Tämä näkymätön sopimus kapeuttaa mediakenttää.

Ajatuksesta, jonka mukaan uskonto on yksityisasia, voidaan luopua korkeintaan jonkun vakavan kriisin pehmittämässä tilanteessa. Esimerkiksi Tsunami-kokemustensa jälkeen piispa Eero Huovinen saattoi kertoa julkisuudessa kyselleensä, missä oli Jumala. Toisaalta jopa tässä tilanteessa Huovinen sai kritiikkiä henkilökohtaisesta tilityksestään. Joidenkin mielestä hänen olisi kuulunut pitää Jumala-uskoa yllä viran puolesta kriisin keskellä ja jättää omat rehelliset hengelliset kokemuksensa raportoimatta.

Ministeri Päivi Räsäsen tapaus on osoittanut, miten vaikeaa Suomessa on olla yhtä aikaa poliitikko ja evankelista. Samaa ongelmaa ei tunnu syntyvän, jos ministeri on vaikkapa palloliiton johdossa. Keskustelussa nousi esiin ajatus, että uskontojournalistit ovat ikään kuin mediamaailman päivi räsäsiä: ihmisiä, joihin muiden toimittajien on joskus vaikea suhtautua.

Tässä päästiin oleellisen kysymykseen: Mitä on uskontojournalismi ja mitä se ei ole? Koulutuspäivän keskusteluissa heitettiin ilmaan monenlaisia määrittelyjä. Urheilutoimittajan ei tarvitse olla huippu-urheilija eikä uskontojournalistin tarvitse olla uskovainen tehdäkseen työnsä hyvin. Mutta ovatko myös hartaus- ja julistuskirjoitukset journalismia? Miten on mahdollista yhdistää kutsumus evankeliointiin ja kutsumus ammatillisesti korkeatasoiseen journalistin työhön? Onko toimittajan vahva ja selkeä oma uskonnollinen identiteetti etu vai haitta journalismin objektiivisuusihanteen kannalta? Tämän viimeisimmän kysymyksen osalta koolla ollut journalistijoukko taisi olla varsin yksimielinen: oman taustansa ja identiteettinsä tiedostava tunteminen on tärkeä perusedellytys, kun pyritään siihen, että toimittajan oma vakaumus ei tekstistä näy.

Pieni katsaus uskontojournalismin historiaan:

-1980-luvulla Amerikassa tutkimuksen kohteina olivat erityisesti ns. tele-evankelistat. Tutkimus oli painottunut erilaiseen vaikutustutkimukseen. Pyrittiin siis selvittämään, miten sanoma menee tai ei mene perille. Tutkimus oli siinä mielessä kapea-alaista, että se nousi lähinnä uskonnollisista intresseistä. Haluttiin tutkia, miten uskonnollisissa yhteisöissä voidaan viestiä tehokkaasti.

- 1990-luvulla muotoutui tutkimussuuntaus, johon Sumialakin katsoo liittyvänsä: ”Media, Religion and Culture”. Tutkimus laajentui merkityksen tutkimuksen suuntaan ja sen kohteeksi nousi uskonto kulttuurisena ilmiönä.

-Eurooppalaista uskonnon ja uskontojournalismin tutkimusta ovat sävyttäneet esimerkiksi sekularisaatioparadigma, jonka mukaan julkisuus on sekulaari, maallinen tila. Uskonto ei kuulu julkisuuteen. Tässä voidaan nähdä taustalla saksalaisen filosofin Habermasin julkisuusteoria, joka teki jyrkän eron julkisen ja yksityisen välille.

Islamin haaste uskontojournalismille

Nykyisin islam haastaa voimakkaasti sen ajatuksen, että uskonto ei kuuluisi julkisuuteen. Islamin eri kulttuureissa ei ole olemassa samaa sanatonta sopimusta uskonnon yksityisyydestä kuin vaikkapa protestantti-kristityssä pohjolassa.

Protestanttisissa maissa kahden regimentin oppi on sisäistynyt vuosisatojen aikana osaksi yhteiskuntaa. Uskonnon ja politiikan sekoittamista katsotaan karsaasti. Islamilaisessa maailmassa tällainen ajattelu on vierasta.

Postmodernissa maailmassa ei ole enää mahdollista pitää yllä ajatusta, jonka mukaan ”meidän maassa toimitaan tällä tavalla”. Siirtolaisuus, kansainvälisyys ja Internet haastavat julkisuuden hallinnan. Kuka enää toimii ”meidän maan tapojen” portinvartijana nykytodellisuudessa?

”Uskonnollisille äänille lisää tilaa julkisuudesta”

Johanna Sumiala summasi omana näkemyksenään, että uskonnollisille äänille tarvitaan suomalaisessa julkisuudessa lisää tilaa. Meillä ei voida käydä julkisuudessa esimerkiksi kiihkotonta, asiapohjaista keskustelua saatananpalvonnasta. Tämä kapeuttaa todellisuuden ymmärtämistämme.

Avoin, ammattitaitoinen uskontojournalismi joutuu hakemaan paikkaansa mediamaailmassa eikä tie ole helppo. Yritys työntää uskonnot pois yhteiskunnallisesta julkisuudesta ei kuitenkaan enää globaalissa maailmassa onnistu.

Uskonnon ja pyhän tunnistaminen omassa tutussa maastossa ja kulttuurissa voi olla joskus vaikeampaa kuin vieraassa kulttuurissa.

Uskontojournalismi on ongelmakeskeistä, mutta niin on journalismi ja erityisesti uutismaailma muutenkin. Onko tämä asia, jolle pitäisi yrittää tehdä jotakin? Jos, niin mitä?

- Emilia Karhu -

Ylitulkitaanko uskonnon läsnäoloa julkisuudessa?

Kansainvälisissä trendikyselyissä ja megarenditutkimukissa on jo pitkään esiintynyt ajatus henkisyyden noususta. Spiritual tarkoittaa myös hengellisyyttä. Ja yleisemminkin on puhuttu uskontojen merkityksen kasvusta mediassa ja eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Yleisistä hokemista on tapana tulla totuuksia. Senpä vuoksi on virkistävää lukea Bielfeldin yliopiston tutkija Jens Köhrsenin ajatuksia siitä, että uskonnon merkitystä ja roolia julkisessa tilassa on liioiteltu. Vaikka uskonnolliset henkilöt ja yhteisöjen asiat pääsevät julkisuuteen, käsitellään niitä useimmiten vain sekulaarista näkökulmasta, Köhrsen väittää.

Edelleen Köhrsenin on sitä mieltä, että julkisuuden kentästä on tullut uskonnoton, sillä uskontojen sisällölliset (sanomalliset) asiat eivät mediajulkisuutta juuri ylitä. Uskonnollisten yhteisöjen asiat ovat esillä esimerkiksi puhtaasti organisatorista tai taloudellisista syistä ja uskontojen edustajat argumentoivat keskusteluissa yleensä sekulaarein argumentein. Poikkeuksen muodostavat kansalliset tragediat, jolloin uskonto näyttäytyy julkisesti.

Uskontojournalismin kannalta Köhrsenin väite on kiinnostava. Toisaalta uskontoa erityisaiheena käsittelevän journalismin kannalta on sama, puhuuko piispa haastattelussa teologiaa vai kirkon henkilöstöpolitiikan perusteita. Kyseisen piispan haastattelun voi tehdä yhtä hyvin uskontojournalisti tai talousjournalisti. Julkisuuden kannalta haastateltava on piispa ja edustaa taustayhteisöään riippumatta siitä mitä sanoo. Kyse on vähintäänkin symbolisesta läsnäolosta.

Köhrens tuntuu myös edellyttävän suppeaa ja pilttuussaan pysyvää uskonnon määritelmää. Uskontojournalismin kannalta tiukka rajaus ei ole perusteltua, sillä uskonto ulottaa monitahoisen vaikutuksensa ihmisten ja yhteiskuntien elämään määritelmistä riippumatta. On journalistin tehtävä jäsentää tätä vaikutusta edustamansa median yleisölle.

Jens Köhrsenin artikkeli How religious is the public sphere? A critical stance on the debate about public religion and post-secularity ilmestyi pohjoismaisen tieteellisen Acta Sociologica –aikauskirjan tuoreessa numerossa.

Aiheesta lisää täällä (Kotimaa24)

- Olli Seppälä -

Ruotsin journalisteille tausta-aineistoksi uskontotieteilijöiden blogi

Ruotsalaisille journalisteille on uskontoaiheista kirjoittaessaan tarjolla uusi tieto- ja taustoituslähde, blogi nimeltä Religionsvetenskapliga kommentarer.

”Uskontojournalismista on tullut parempaa viime vuosina”, sanoo yksi blogin kirjoittajista, Simon Sorgenfrei Götebogin yliopiston uskontotieteen laitokselta.

”Vielä viitisentoista vuotta sitten lehdissä kirjoitettiin, että ’islam sanoo’. Enää ei tehdä niin. Journalistit ovat tulleet rohkeimmiksi ja he uskaltavat nykyisin antaa nyanssoidumman kuvan uskonnoista”, Sorgenfrei sanoo Journalisten.se-sivustolla.

Uskontotieteilijöiden blogi on hyvin aktiivinen ja siinä on kolmessa kuukaudessa ilmestynyt jo pitkälti yli 100 postausta. Niissä käsitellään laajasti uskonnon ilmenemistä ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja maailmalla laajemminkin. Osa postauksista on lyhyitä, blogin nimen mukaisesti kommentteja. Kannattaa tutustua.

Religionsvetenskapliga kommentarer löytyy täältä

- Olli Seppälä -

Viikset, media ja uskonto

Turkissa järjestettiin heinäkuun puolivälissä Media Religion Culture 2012 -konferenssi. Yksi paikan päällä kuultu esitys käsitteli vielä keskeneräistä tutkimusta, jossa viikon ajan laskettiin erilaisia viiksiä Turkin televisiossa. Tutkijoiden mukaan se, millaisia viiksiä televisiossa esiintyy, viestii myös jotain uskonnon ja politiikan yhteenliittymisestä.

”Ulkonäkö määrittää ihmisen uskonnollista (niin kuin muutakin) identiteettiä voimakkaasti, ja media levittää näitä uskonnollisen identiteetin ulkoisia merkkejä eteenpäin käsittämättömällä nopeudella esimerkiksi facebook-kuvina, youtube-videoina ja elokuvina” kirjoittaa Suvi Laakso konferenssiblogissaan.

Suvi Laakson blogit löytyvät täältä

Globalisaatio haastaa suomalaisen uskontojournalismin

Viime vuosikymmeninä Suomessa on käyty lukuisia uskontoa käsitteleviä ja sivuavia julkisia debatteja piispoista, homoseksuaalisuudesta, naispappeudesta, kirkosta eroamisesta, uskonnon opetuksesta, suvivirrestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Samaan aikaan myös uskontoon ja uskontoihin kohdistuva kritiikki on herättänyt merkittävää julkista huomiota. Mediasta on tullut monin tavoin yhteiskunnallisen julkisen elämän keskus, myös uskontoon liittyvissä kysymyksissä.

Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama kaksivuotinen tutkimushanke ”Suomalainen uskontojournalismi ja globalisaation haaste” tarkastelee suomalaista uskontojournalismia sanomalehdissä 2000-luvulla. Hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä uskonnosta, sen paikasta ja roolista ja niiden muutoksista suomalaisessa mediajulkisuudessa 2000-luvulla.

Tutkimus tarjoaa myös uutta tietoa uskontojournalismista ja siten mahdollisuuksia sen ammatilliseen kehittämiseen. Se vastaa kysymyksiin: Millä tavalla uskonto nousee nykyaikana median uutisaiheeksi. Millaiset uskonnolliset aiheet saavat mediassa eniten näkyvyyttä ja miten tämä näkyvyys tuotetaan? Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä löytyy eri sanomalehtien uskontojournalismista?

Eurooppa, erityisesti protestanttinen Pohjois-Eurooppa ja Pohjoismaat, muodostaa median ja uskonnon suhteita tarkasteltaessa mielenkiintoisen tapauksen. Pohjoismaiden valtauskonnon eli luterilaisuuden merkitys on tilastojen mukaan pienentynyt. Tänä päivänä uskonnosta käydään jatkuvaa merkityskamppailua, ja luterilaisuuden itsestään selvä luonne on kyseenalaistunut Suomessakin. Etenkään suurissa kaupungeissa luterilaisuus ei ole enää samalla tavalla osa suomalaista elämäntapaa kuin aiemmin. Tulkitsemme, että näillä kamppailuilla on kiinteä yhteys uskonnon medianäkyvyyteen 2000-luvun suomalaisessa mediajulkisuudessa.

Julkisuuden agendalla ovat nyt yhtä lailla luterilaisen kirkon asema, islamin haaste kuin maallistuminen ja siihen liittyvä uskontokritiikki. Aiemmin itsestään selvän suomalaisen uskonnollisen ilmaston tuntemuksen lisäksi islamin ymmärrys on tullut välttämättömäksi. Hankkeen tarjoama tutkimustieto auttaa tunnistamaan mahdollisia puutteita uskontojournalismissa ja tarjoaa mahdollisuuksia asiantuntemuksen kehittämiseen.

- Johanna Sumiala -

Hanke: Suomalainen uskontojournalismi ja globalisaation haaste, Rahoittaja: Helsingin Sanomain Säätiö, Hankkeen johtajat: Tampereen yliopisto/COMET (Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus) dosentti Katja Valaskivi, Helsingin yliopisto/CRC Viestinnän tutkimuskeskus) dosentti Johanna Sumiala, Vastuututkija: Tampereen yliopisto/COMET FM Jenni Hokka, Tutkimusperiodi: 2011–2013.

Dalai-lamalle Templeton-palkinto

[Täydennetty] Tämän vuotisen Templeton-palkinnon saa Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama. Hän ottaa palkinnon vastaan Lontoossa 14.5. Kyseessä on rahallisesti maailman arvokkain palkinto, ja se jaetaan vuosittain elämän hengellisen (spiritual) ulottuvuuden maailmanlaajuista ymmärtämistä edistäneelle, elossa olevalle henkilölle.
Brittiläisen The Telegraphin mukaan Dalai-lama luopuu palkintosummasta jo Lontoon St. Paulin katedraalissa pidettävässä luovutustilaisuudessa.

1,1 miljoonan punnan suuruisesta palkinnosta noin 900 puntaa menee Pelastakaa Lapset -järjetölle Intiaan. 125 puntaan menee Mind and Life -instituutille, ja lisäksi tiibetin munkkeja kouluttava rahasto saa tukea pakintorahoista.

Palkinnon perusti vuonna 1972 sijoittaja sir John Templeton. Hän halusi palkinnon rahallisen arvon ylittävän Nobel-palkinnon, koska uskoi hengellisten kysymysten valaisemisesta koituvan hyödyn ylittävän muiden inhimillisten pyrkimysten arvon.

Palkinnon jakaa John Templeton -säätiön nykyinen puheenjohtaja, säätiön perustajan poika John M. Templeton.

Lisätietoa Dalai-laman palkitsemisen perusteita Templeton-palkinnon sivuilta

 - Simo Alastalo -

PS. Palkinnon saajan nimen näkee kirjoitettavan Suomessa eri tavoin: dalai lama, dalai-lama, Dalai-lama, ja jopa Dalai Lama (kuten englannin kielessä). Kysessä ei ole varsinaisesti nimi vaan arvonimi ("yleinen uskonnollinen opettaja"). Kun tarkoitetaan nykyistä dalai-lamaa (järjestyksessään 14.) eli Tenzin Gyatsoa, voidaan puhua Dalai-lamasta isolla alkukirjaimella, sillä kyse on määrätystä henkilöstä. Esim.  www.dalailama2011.fi -sivusto ja Yle noudattavat tätä tapaa. Helsingin Sanomat käyttää dalai-lamaa. (- Olli Seppälä -)