Uskonto näkyy lehdissä, vaikka mitään ei tapahtuisi

Kun kuuntelen tuttujeni mielipiteitä uskontoa koskevasta journalismista, on vaikea päättää, mikä siinä on pielessä. Joko sitä on liikaa ja se on liian uskontomyönteistä. Toisen mielestä sitä on liian vähän ja se on liian kielteistä.

Uskontotieteilijä Teemu Tairan uskonnontutkija.fi-verkkolehdessä julkaisema tutkimusartikkeli antaa aiheeseen mielenkiintoisen näkökulman. Tairan mukaan uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys ja uskomukset yliluonnollisesta.

Tairan mukaan uskontoa koskevia juttuja arvioidaan lehdissä samoilla uutiskriteereillä kuin mitä tahansa uutisia. Silloin korostuvat esimerkiksi homoillan ja sitä seuranneen kirkosta eroamisaallon kaltaisissa uutistapahtumat, joiden taustalla on selvä konflikti ja muutos. Tällaiset uutiset jäävät myös helpommin ihmisten mieleen, mikä synnyttää helposti mielikuvan, että uskonto on esillä vain kielteisissä yhteyksissä.

Suurin osa uskontoviittauksista liittyi kotimaanuutisiin. Ulkomaanuutisissa näkyvyyttä hallitsi suvereenisti islam, joka liitettiin esimerkiksi Lähi-idän konflikteihin.

Tairan mukaan erityisesti luterilaisuus saa kuitenkin mediahuomiota myös silloin, kun se ei ylitä varsinaista uutiskynnystä. Uskontoon viittaavista aineistoista vain viidesosa kuului Tairan mukaan uutisaineistoon. Niiden lisäksi viittauksia uskontoon oli erityisesti ilmoituksissa ja tv- ja radio-ohjelmien esittelyissä.

Kansanomaiseen uskonnollisuuteen viitattiin arkipäiväisissä yhteyksissä. Tairan mukaan tällainen käsittelytapa tekee perinteisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin sitoutumattomasta puheesta henkisyydestä ja yliluonnollisesta tavanomaista. Eniten viittauksia kansanomaiseen uskonnollisuuteen Taira löysi Ilta-Sanomista.

Taira tekee mielenkiintoisen huomion myös uushenkisyyden povatusta noususta. Viittaukset kansanomaiseen uskonnollisuuteen olivat selvästi vakiintunutta uskonnollisuutta harvinaisempia. Tairan mukaan puhe henkisyyden vallankumouksesta ja sekularisaatiokehityksen katkeamisesta ovatkin lähinnä markkinointipuhetta. Eräiden tutkijoidenkin esittämät näkemykset uushenkisyyden sekularisaatiota pysäyttävästä vaikutuksesta eivät siis saa Tairalta tukea.

Uskonnollisista ilmiöistä puhuttaessa journalisteilla vaikuttaisi myös olevan ongelmia löytää asiantuntijoita haastateltavikseen. Tairan aineistossa uskonto oli useimmiten esillä viittauksena, eikä asiantuntijoita ollut siksi haastateltu. Jos haastatteluja oli tehty, asiantuntija oli useimmiten uskonnollisen yhdyskunnan edustaja. Luonnollisesti he ovat edustamansa uskonnon asiantuntijoita. Journalistisesti olisi kuitenkin tärkeä löytää myös näkökulmia sellaisilta asiantuntijoilta, joilla ei ole suoraa vakaumuksellista intohimoa käsittelemäänsä aiheeseen. Uskonnon kohdalla tällainen ”neutraalius” voi kuitenkin olla vaikeaa.

Jokaiselle toimittajalle voikin suositella Tairan ytimekästä uskonnon määritelmän problematisointia. Se auttaa jäsentämään myös uskonnosta ja sen medianäkyvyydestä käytävää keskustelua. Esimerkiksi tutkijalle voi olla täysin luontevaa jäsentää esimerkiksi "vahingossa" rukoileminen uskonnolliseksi toiminnaksi, vaikka se ei uskonnollisesta ihmisestä siltä tuntuisikaan.

Tutkimuksessa Taira tarkasteli Helsingin Sanomia, Turun Sanomia ja Ilta-Sanomia. Lehdet olivat ilmestyneet vuoden 2014 tammikuun viimeisen viikon arkipäivinä.

- Joona Raudaskoski -