Ensi kertaa jaettavan Kotimaa-säätiön uskontojournalismipalkinnon saavat Radio Yle 1:lle Horisontti-ohjelmaa tänä vuonna tehneet toimittajat Anna Patronen, Samuli Suonpää ja Ville Talola. Horisontti on Yle Radio 1:n tilaama. Sen tuottaa Kirkon viestintä.
Palkintoperustelujen mukaan he ovat tehneet perusteellista
työtä tuodakseen esiin erilaisia ääniä ja näkökulmia suomalaisessa
uskontokentässä. Luterilaisen valtakirkon lisäksi esillä ovat olleet muiden
uskontojen, etiikan ja elämänkatsomuksen kysymykset. Horisontti on
uskontojournalismia parhaimmillaan ja laaja-alaisimmillaan. Vaikka ohjelma on
Kirkon viestinnän Ylelle tekemä, se ei ole kirkon asioiden äänitorvi, vaan
piirtää asiantuntevasti laajan kuvan monikulttuurisesta ja -uskontoisesta
Suomesta.
Horisontti vastaa hyvin Kotimaa-säätiön
uskontojournalismipalkinnon tarkoitusta, joka on edistää asiallisen ja uusia
näkökulmia avaavan uskontojournalismin asemaa ja näkyvyyttä Suomessa.
Horisontilla on viikoittain noin 83 000 kuulijaa. Vuodessa
lähetään 52 Horisonttia, josta 12 on uusintoja.
Hidasta ja
rauhallista journalismia
Viime keväänä Horisonttia juonsivat Ville Talola ja Anna
Patronen. Nyt Talola on virkavapaalla ja hänen tilallaan on Samuli Suonpää.
– Meidän ajassamme on tärkeää ymmärtää erilaisuutta. Minusta
Horisontti vastaa tähän tarpeeseen käsittelemällä uskontokentän ilmiöitä, Anna
Patronen sanoo.
Patrosen mielestä on myös tärkeää, että uskonto säilyisi
osana julkista keskustelua ja että uskonnosta voidaan puhua luontevasti.
Myös Samuli Suonpää painottaa pitkää jatkumoa, jota
Horisontti uskontojournalismissaan edustaa.
– Yleisesti ottaen uskontojournalismia ei noteerata
juurikaan kirkon ulkopuolella.
Suonpään mukaan Horisontti edustaa hidasta ja rauhallista
journalismia, joka tekee uskonnoille oikeutta.
– Kuitenkin arkisessa nopeatempoisessa uutisoinnissa uskonnot
näyttäytyvät pääosin kriisien ja konfliktien kautta.
Patrosen ja Suonpään mukaan se, että toimittajalla on oma
uskonnollinen vakaumus, ei heikennä hänen mahdollisuuksiaan käsitellä myös
muunlaisia vakaumuksia.
– Minusta on vain hyväksi, että Horisontin toimittaja käy
sisällään jatkuvasti pientä uskontodialogia. Omasta vakaumuksestaan käsin
pystyy myös ymmärtämään toisen uskonnollisen vakaumuksen edustajaa, Anna
Patronen sanoo.
Ville Talolalla on palkitusta kolmikosta pisin kokemus
Horisonteista. Ensimmäisen lähetyksensä hän teki jo vuonna 2000.
– Uskonto on vaikea aihe, jos siihen ei paneudu ja perehdy
kunnolla. Mutta se on myös tärkeä aihe, joka tulee vastaan niin kulttuurisella,
yhteiskunnallisella kuin yksilölliselläkin tasolla.
Talolan mielestä uskontoa on tärkeä tarkastella
journalistisesti samalla tavoin kuin taloutta tai politiikkaa. Ne tulee nähdä
kontekstissaan eli suhteessa ympäröivään todellisuuteen.
Säätiön tarkoitus
Uskontojournalismipalkinnon valitsi työryhmä, johon
kuuluivat päätoimittaja Mari Teinilä, toimituspäällikkö Freija Özcan ja julkaisupäällikkö
Olli Seppälä Kotimaa-lehdestä.
Uskontojournalismipalkinto on määrä julkistaa vuosittain 5.
joulukuuta eli Kotimaa-lehden syntymäpäivänä. Palkinto on suuruudeltaan
3 000 euroa.
Uskontojournalismipalkintoa jakavan Kotimaa-säätiön
tavoitteena on sääntöjen mukaan "kristilliseen elämänkatsomukseen
pohjautuvan kotimaisen sana- ja muun taiteen, tiedonvälityksen sekä uskontoon
ja uskonnolliseen elämään kohdistuvan tieteenharjoittamisen tukeminen".
Kotimaa-säätiö on perustettu vuonna 1985. Tarkoitustaan se
toteuttaa muun muassa jakamalla apurahoja ja palkintoja. Säätiön hallituksen
muodostaa Kotimaa Oy:n hallitus. Kotimaa Oy muun muassa julkaisee Kotimaa ja Askel-lehtiä
sekä Kotimaa24- ja Kotimaa Pro -verkkosivustoja.
Yllä oleva juttu on palkinnosta lähetetty tiedote.
Horisonttia on tehty 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Ohjelman nykyinen fiormaatti on vuodelta 2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti