Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkkis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkkis. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Yllätyspiispa julkkiksena


Uskontojournalismin kirjo (ja rajoitukset) paljastuvat pääsiäisen aikaan. Liki jokainen itseään kunnioittava media tekee jutun tai useampia, joissa jollain tavalla tai toisella nojataan pääsiäiseen ja sen sanomaan. Usko ja uskonto muuttuvat hetkeksi normaaleiksi aiheiksi.

Iltalehti teki pääsiäisen kunnaiksi kyselyn, josta selvisi muun muassa, että kahdeksan prosenttia suomalaista uskoo enkeleihin.

Niin ikään Iltalehti haastatteli 17 julkkista uskon ja epäuskon tunnelmista. Joukossa oli kaksi piispaa, ortodoksipiispa Ambrosius ja Luther-säätiön eli Ruotsin ja Suomen yhteisen lähetyshiippakunnan piispa Matti Väisäsen. Osoitti Iltalehdeltä ennakkoluulottomuutta (tai asiantuntemattomuutta – näkökulmasta riippuen) ottaa mukaan myös piispa, jonka statuts on vähintäänkin kiistanalainen. Väisänen on erotettu luterilaisen kirkon pappisvirasta, kun hän 2010 ryhtyi piispaksi yhteisöön, joka pitää itseään ikään kuin Suomen ev.lut kirkon hengellisenä ja opillisesti puhtaana osana. – Väisäsen näkemyksiin luterilaisesta kirkosta toi tutustua täällä.

Mutta kuten sanottua, kyse on näkökulmasta. Toisaalta on raikasta kun kirkkopoliittiset raja-aidat eivät kahlitse journalistista työskentelyä (eikä niiden tulekaan!). - Selvyyden vuoksi sanottakoon vielä, että Väisäsellä  ja hänen seuraajallaan Risto Soramiehellä on uskonnonvapauden mukaan oikeus tulla vihityksi piispaksi omaan yhteisöönsä. Median on vain oltava tietoisia siitä, mitä tarkoittaa olla piispa itsellisessä organisaatiossa, joka ei ole rekisteröity uskonnollinen yhteisö.

Mitä laajemmalla kirjolla uskontojen ja uskonnollisten yhteisöjen edustajat pääsevät ääneen mediassa, sitä monipuolisemmin maamme  uskonnollinen kirjo tulee näkyviin. Mutta klassinen virhe on rinnastaa uskonnot keskenään. Ikään kuin ”uskonto mikä uskonto” olisi hyvä näkökulma. Kyse ei kuitenkaan ole tilanteesta kaupan hyllyllä: kaksi samanlaista tuotetta ja kuluttaja valitsee.  Median tehtävä ei ole luoda tällaista historiatonta ja ”arvovapaata” valintatilannetta. Uskonto on myös kulttuurinen asia ja niinpä luterilaisella kirkolla Suomessa on syynsä ja seurauksensa sekä painoarvonsa ja moniäänisyytensä.

Pääsiäinen on jopa joulua vahvempi uskontojournalismin tihentymä. Hyvä niin, mutta aiheita ja haastateltavia uskonnon tiimoilta riittää hyvin koko vuodeksi.

– Olli Seppälä –