keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Viestintää vai journalismia?


Suomen evankelisluterilaisen kirkon viestintä on sekoitus yritysviestintää ja journalismia. Kirkon tiedotuskeskus esimerkiksi tekee Yle:lle radio-ohjelmaa Horisontti, jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa.
Voidaan siis sanoa, että kirkkokin harrastaa uskontojournalismia. – Sitä näkee niin seurakuntalehdissä kuin muissa kirkollisissa/kristillisissä medioissa. Tosin samaisissa medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen ydinsanomaa.
Viime viikoilla kirkolliskokouksessa Turussa tehtiin pieni, mutta mielenkiintoinen linjaus. Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä. Suunnitelmassa asia oli kytketty kirkon strategiaan, jossa ei kuitenkaan suoraan puhuta muiden uskontojen nostamisesta.
”Ei kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta, vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole uskontojen suhteen puolueettomia”, sanoi poistoesityksen tehnyt Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen.
Kokonaan muita uskontoja Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta ei siivottu pois, sillä edelleen KT:n tehtäviin kuuluu muiden uskontojen käsittely sekä erityisesti uskontodialogista kertominen. (Uutinen kirkolliskokouksen päätöksestä täällä)
Kirkolla ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen. Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja henkisten realiteettien maailmassa. Luterilainen kirkko Suomessa ryhmittyy tiukemmin oman sanomansa ytimen ympärille ja karsii rönsyjä – kuten vaikkapa uskontojournalistisen lähestymistavan. Se halutaan ymmärtää nimenomaan ”kristillisenä journalismina” eli tiukasti julkaisijan arvomaailmaan ankkuroituneena viestintänä.
Selvyyden vuoksi: kristillinen journalismi on käytännössä uskontojournalismin alalajia, mutta läpiluterilaisessa Suomessa sen valtavirta – jo pelkästään tekijöiden määrällä mitattuna.
- Olli Seppälä -

1 kommentti:

  1. Propagandaa, ei journalismia

    Mielestäni ystäväni Olli on ihan oikeassa kirjoittaessaan, että ”voidaan siis sanoa, että kirkkokin harrastaa uskontojournalismia”. Siis kirkko harrastaa.
    Ihan oikeasti ja tosissaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei voi tehdä journalismia, sillä kirkon viestintä on aina yritysviestintää – tai yrityskielellä markkinointia. Siihen velvoittaa jo Meidän kirkko 2015 -strategia. Siinä määritellään kirkon Missio näin: ”Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.” Strategiaa täydentää Kirkon Visio: ” Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaa.”
    Kuten kaikessa yritysten tai poliittisten puolueiden tai aatteellisten järjestöjen viestinnässä myös luterilaisessa kirkossa viestintä on aina alisteista toiminnan tavoitteille. Muu ei voi olla mahdollista, jos halutaan olla lojaaleja työnantajalle, puhutaan sitten kokonaiskirkon viestinnästä, seurakuntalehdistä tai kirkollisten järjestöjen tiedotuksesta.
    Journalismi sitä vastoin on – ainakin jos puhutaan klassisesta journalismista – viime kädessä toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla uutisten muodossa.
    Uutinen taas – jos edelleen luotetaan Wikipediaan – tarkoittaa puhtaimmillaan uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Sitten tulee se mutta, jossa tullaan kirkon ”harrastamaan” uskontojournalismiin. Siis näin Wikipediassa tiivistettynä: ”Jos uutisella halutaan muokata kohteen mielipidettä (totuudenmukaisella tai valheellisella aineistolla), on kyse propagandasta.”
    Propaganda on ehkä vähän kova ja rasitteinen sana. Kauniimpaa olisi ehkä puhua mielipidevaikuttamisesta tai markkinointiviestinnästä. Kirkon strategian, mission ja vision toteuttaminen on viestinnän osalta aina tiedottamista, kirkon edustamien arvojen ja tavoitteiden edistämistä. Siis mieliin ja mielipiteisiin vaikuttamista. Journalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
    Mutta itse asiassa haluan sanoa, että kirkolliskokous teki aivan oikean päätöksen terävöittämällä kirkon profiilia. Ja toisekseen voisit Olli myös jatkaa samaa rönsyjen leikkaamisesta ja lopettaa puhumisen ”kristillisestä journalismista”.
    Ei sellaista ole olemassa. On vain kirkon sanoman edistämistä. Itse asiassa propaganda on siihen ihan hyvä sana. Ei sitä kirkon tiedottajien pitäisi mitenkään hävetä.
    Eli journalisteja emme ole, olkaamme siis propagandisteja.

    Hannu Kuosmanen
    Entinen toimittaja ja markkinointiviestinnän propagandisti

    VastaaPoista