Suomen
evankelisluterilaisen kirkon viestintä on sekoitus yritysviestintää ja journalismia.
Kirkon tiedotuskeskus esimerkiksi tekee Yle:lle radio-ohjelmaa Horisontti,
jossa kerrotaan paitsi kirkon asioista myös mm. rauhantyön, arvojen ja muiden
uskontojen asioista kuten missä tahansa muussa journalistisesti tuotetussa ohjelmassa.
Voidaan
siis sanoa, että kirkkokin harrastaa uskontojournalismia. – Sitä näkee niin
seurakuntalehdissä kuin muissa kirkollisissa/kristillisissä medioissa. Tosin
samaisissa medioissa voi samaan aikaan olla myös täysin epäkriittistä journalistista
sisältöä, jolloin se muistuttaa yritysviestintää (journalistisin muodoin ja
höystein toki): viesti on julkaisijan strategioiden mukainen ja vahvistaa sen
ydinsanomaa.
Viime
viikoilla kirkolliskokouksessa Turussa tehtiin pieni, mutta mielenkiintoinen linjaus.
Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta (2014-2016) äänestettiin pois
viittaus muiden uskontojen esillä pitämisestä. Suunnitelmassa asia oli kytketty
kirkon strategiaan, jossa ei kuitenkaan suoraan puhuta muiden uskontojen
nostamisesta.
”Ei
kirkon strategiassa puhuta muista uskonnoista ja niiden esille nostamisesta,
vain meidän omasta uskonnostamme. Ei kirkko voi mieltää itseään kaikkien
uskojen asiantuntijaksi. Meillä on sanoma kolmiyhteisestä Jumalasta, emme ole
uskontojen suhteen puolueettomia”, sanoi poistoesityksen tehnyt Savonlinnan
kirkkoherra Sammeli Juntunen.
Kokonaan
muita uskontoja Kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmasta ei siivottu pois,
sillä edelleen KT:n tehtäviin kuuluu muiden uskontojen käsittely sekä
erityisesti uskontodialogista kertominen. (Uutinen
kirkolliskokouksen päätöksestä täällä)
Kirkolla
ja sitä lähellä olevalla medialla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet ja resurssit tehdä
monipuolista journalistista sisältöä uskonnoista. Tämä voi toteutua
uskontojournalistisesti tai apologeettisesti eli omaa uskontoa puolustaen.
Kirkolliskokouksen päätöksen voi tulkita liikahduksena apologian suuntaan, mikä
puolestaan heijastaa kirkon itseymmärrystä muuttuvien taloudellisten ja
henkisten realiteettien maailmassa. Luterilainen kirkko Suomessa ryhmittyy
tiukemmin oman sanomansa ytimen ympärille ja karsii rönsyjä – kuten vaikkapa
uskontojournalistisen lähestymistavan. Se halutaan ymmärtää nimenomaan ”kristillisenä
journalismina” eli tiukasti julkaisijan arvomaailmaan ankkuroituneena
viestintänä.
Selvyyden
vuoksi: kristillinen journalismi on käytännössä uskontojournalismin alalajia,
mutta läpiluterilaisessa Suomessa sen valtavirta – jo pelkästään tekijöiden
määrällä mitattuna.
- Olli Seppälä -
Propagandaa, ei journalismia
VastaaPoistaMielestäni ystäväni Olli on ihan oikeassa kirjoittaessaan, että ”voidaan siis sanoa, että kirkkokin harrastaa uskontojournalismia”. Siis kirkko harrastaa.
Ihan oikeasti ja tosissaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei voi tehdä journalismia, sillä kirkon viestintä on aina yritysviestintää – tai yrityskielellä markkinointia. Siihen velvoittaa jo Meidän kirkko 2015 -strategia. Siinä määritellään kirkon Missio näin: ”Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.” Strategiaa täydentää Kirkon Visio: ” Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaa.”
Kuten kaikessa yritysten tai poliittisten puolueiden tai aatteellisten järjestöjen viestinnässä myös luterilaisessa kirkossa viestintä on aina alisteista toiminnan tavoitteille. Muu ei voi olla mahdollista, jos halutaan olla lojaaleja työnantajalle, puhutaan sitten kokonaiskirkon viestinnästä, seurakuntalehdistä tai kirkollisten järjestöjen tiedotuksesta.
Journalismi sitä vastoin on – ainakin jos puhutaan klassisesta journalismista – viime kädessä toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla uutisten muodossa.
Uutinen taas – jos edelleen luotetaan Wikipediaan – tarkoittaa puhtaimmillaan uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Sitten tulee se mutta, jossa tullaan kirkon ”harrastamaan” uskontojournalismiin. Siis näin Wikipediassa tiivistettynä: ”Jos uutisella halutaan muokata kohteen mielipidettä (totuudenmukaisella tai valheellisella aineistolla), on kyse propagandasta.”
Propaganda on ehkä vähän kova ja rasitteinen sana. Kauniimpaa olisi ehkä puhua mielipidevaikuttamisesta tai markkinointiviestinnästä. Kirkon strategian, mission ja vision toteuttaminen on viestinnän osalta aina tiedottamista, kirkon edustamien arvojen ja tavoitteiden edistämistä. Siis mieliin ja mielipiteisiin vaikuttamista. Journalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Mutta itse asiassa haluan sanoa, että kirkolliskokous teki aivan oikean päätöksen terävöittämällä kirkon profiilia. Ja toisekseen voisit Olli myös jatkaa samaa rönsyjen leikkaamisesta ja lopettaa puhumisen ”kristillisestä journalismista”.
Ei sellaista ole olemassa. On vain kirkon sanoman edistämistä. Itse asiassa propaganda on siihen ihan hyvä sana. Ei sitä kirkon tiedottajien pitäisi mitenkään hävetä.
Eli journalisteja emme ole, olkaamme siis propagandisteja.
Hannu Kuosmanen
Entinen toimittaja ja markkinointiviestinnän propagandisti