Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeesus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeesus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Uskontojournalismia Fox Newsin tapaan - Katso video!



Uskontososiologi Reza Aslan Californian yliopistosta joutui kiusalliseen tilanteeseen Fox Newsin haastattelussa muutama viikko sitten. Aslan osallistui Foxin Spirited Debate -ohjelmaan uuden Jeesusta käsittelevän kirjansa tiimoilta.

Ohjelman juontaja Lauren Green ei kuitenkaan tuntunut olevan kiinnostunut Zelaot: The Life and Times of Jesus of Nazareth -kirjan sisällöstä, vaan tivasi Aslanilta, miksi muslimi on kirjoittanut kirjan kristinuskon perustajasta.

– Olen uskontojen tutkija. Minulla on neljä tutkintoa, joista yksi keskittyy Uuteen testamenttiin ja hallitsen myös Uuden testamentin kreikan. Olen tutkinut kristinuskoa kaksi vuosikymmentä ja satun olemaan muslimi, Reza Aslan sanoi suorassa lähetyksessä.

Lauren Green ei kuitenkaan hyväksynyt Aslanin selitystä, vaan kyseenalaisti koko kymmenminuuttisen haastattelun ajan Reza Aslanin oikeutta kirjoittaa historiallinen teos Jeesuksesta.

Haastattelu on selvästi rakennettu ja suunniteltu sille hämmentävälle seikalle että MUSLIMI on kirjoittanut kirjan Jeesuksesta. Haastateltava selitti asian jo ensimmäisessä vastauksessaan ja tuli näin kaataneeksi koko haastattelun. Lauren Greenin kompurointi ja epätoivoinen yritys palauttaa haastattelu raiteilleen samanaikaisesti huvittaa ja hävettää.

– Ongelmamme on nyt siinä, että sinä tunnut olettavan, että minulla on jokin perustavanlaatuinen ennakkoasetelma kirjassani. Kirjoitan juutalaisuudesta, hindulaisuudesta, kristinuskosta ja islamista. Uskonnoista kirjoittaminen on työtäni uskontojen tutkijana, jolla on tohtorin koulutus alalta. Yksi uskonnoista, joista kirjoitan, on kristinusko, Reza Aslan sanoo haastattelun loppumetreillä.

Hämmentävän haastattelun taustalta löytynee ajattelu, jonka mukaan uskontoa ei voi tutkia neutraalisti. Buzzfeed sivusto kuitenkin kertoo, että samainen Lauren Green ei muutamaa vuotta aiemmin ollut yhtä ihmeissään, kun taustaltaan baptistinen professori kirjoitti kirjan islamista.



- Noora Wikman -


perjantai 27. tammikuuta 2012

Juhlat vaalien varjossa

Presidentinvaalit ovat uskontojournalismin juhlaa. Elämme juuri nyt sellaista aikaa, jolloin arvojohtajiksi pyrkiviltä sopii taas kysyä, uskooko hän Jumalaan, kuuluuko kirkkoon. Esimerkiksi tämän aamun (27.1.) Helsingin Sanomissa kysyttiin Pekka Haavistolta ja Sauli Niinistöltä muun maussa edellä mainittuja asioita. Haavisto vastasi näin: ”En kuulu. Erosin koulun uskonnonopetuksen takia, koin että siinä oli puutteita lukiossa. Uskon, että korkeampi voima on olemassa.” Niinistö puolestaan oli lyhytsanaisempi: ”Kuulun. Uskon.”

Samat kysymykset ja vastaukset ehdokkailta kysyttiin eri yhteyksissä jo ensimmäisellä kierroksella. Esimerkiksi Kotimaasta (19.1.) löytyy laajempi ehdokkaiden kirkkosuhteen kysely.

Vielä yksityiskohtaisemmin uskonasioita eli suoraan uskosta Jeesukseen kyseltiin toisen kerroksen ehdokkailta Radio Deissä (26.1.) Haavisto sanoi suoremmin kuin Hesarissa yllä, että uskoo Jumalaan, mutta ettei ole varma, onko se kirkossa saarnattava Jumala. Haavisto luonnehti itseään agnostikoksi. Niinistö puolestaan sanoi uskovansa, että Jeesus on Jumalan Poika, ja että usko ja rukous tulevat herkemmin mieleen kun on hankalaa.

Kysymys Jeesuksesta ei ollut ensi kertaa presidentinvaalissa esillä. Vuonna 1994 Elisabeth Rehnin sanotaan kompastuneen, kun vastasi, että ei ole varma Jeesuksen historiallisuudesta. Martti Ahtisaari sen sijaan uskoi Jeesuksen olleen historiallinen henkilö. ”Jeesus ratkaisi vaalin”, hehkuttivat innokkaimmat. Vaan tuskinpa sentään, kyllä siihen annettuja ääniä tarvittiin.

- Olli Seppälä -

torstai 29. joulukuuta 2011

Jeesus sai palstatilaa jouluaattona

[Noora Melaanvuo:] Jouluaatto on vääjäämättä vuodessa se päivä, jolloin Jeesus, kristinusko ja kristilliset kirkot saavat runsaasti palstatilaa sanomalehdissä. Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta. Näkökulmat vaihtelivat ja kriittisyyttäkin oli pelissä, mutta ainakaan toimittajilta ei ollut unohtunut, että pohjimmiltaan joulu on kristillinen juhla. Viettivätpä suomalaiset sitä kristillisin menoin tai eivät.

Uskonnollisia aiheita käsiteltiin niin uutisissa, pääkirjoituksissa, kolumneissa kuin pidemmissä asia-artikkeleissakin.

Jeesuksen historiallinen hahmo tuntui kiinnostavan toimituksia. Esimerkiksi Savon Sanomat oli tilannut kuopiolaiselta teologian tohtorilta Kari Kuulalta ison jutun, jossa käytiin läpi sitä, mitä Jeesuksesta on saatu selville tutkimuksen avulla.

Turun Sanomat puolestaan oli omistanut melkein kokonaisen sivun pohtiakseen, perustiko kristinuskon Jeesus vai Paavali.

”Edelliseen se pohjaa, mutta jälkimmäinen teki siitä kirkon”, Turun Sanomat kirjoitti. Jutussa tuotiin esille se, että Jeesuksen ja Paavalin opetukset erosivat toisistaan.

Tekstin kirjoittanut Kari Salminen oli jututtanut kirkkohistorian dosentti Kimmo Ketolaa sekä kaivanut esiin Raimo Harjulan uutuusteoksen Jeesus – mies myyttien takana sekä hiljattain suomennetun Alan Badioun kirjan Apostoli Paavali – universalismin perustaja.

Juttu eteni myös uskontojen väliseen vertailuun. Kirjoittaja ei pitänyt Jeesusta täysin originaalina tyyppinä, koska esimerkiksi hänen lausumansa kultainen sääntö oli tunnettu jo antiikin aikana. Uskontovertailun jälkeen palattiin taas alkuperäiseen aiheeseen.

”Niin tärkeä kuin Paavali kristinuskolle onkin, ihmisten mielissä apostoli ei ikinä syrjäytä mystisempää Vapahtaja-hahmoa”, artikkelissa todettiin.

Raimo Harjulan Jeesus-aiheiseen kirjaan viittasi jouluaattona myös Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka. Heikan juttu Jeesuksesta sai puolen sivun verran tilaa Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla.

Piispojen kirjoittamia tekstejä oli myös maakuntalehdissä: arkkipiispa Kari Mäkinen oli kirjoittanut Turun Sanomien pääkirjoituksen, ja Lapuan piispan Simo Peuran mielipidekirjoitus ”Anna lapselle joulu” oli taitettu näyttävästi eteläpohjalaisen Ilkan sivuille.

Heikan juttu ei suinkaan ollut Helsingin Sanomien ainoa kristinuskoa käsitellyt joulujuttu. Esimerkiksi Ulkomaan osion uutisjutussa ”Bagdadin joulu on pelokas” kuvailtiin, kuinka Irakin kristityt joutuivat odottamaan joulua matalalla profiililla.

Sattumaa ei liene sekään, että Helsingin Sanomat teki kulttuurisivuille ison jutun Länsirannalla sijaitsevan Jeesuksen syntymäkaupungin Betlehemin asukkaiden nykytilanteesta juuri jouluaattona.

Hesarin Betlehem-jutun alta löytyi kirjailija Katja Ketun tarina ”Uskokin on mennyt jo rajan taa”, jossa seikkailee myös Jeesus. Tekstin avautuminen vaatii kaunokirjallisia välineitä, ja hartaimmilla lehden lukijoilla on voinut mennä kahvi väärään kurkkuun, koska nykykirjallisuuden tapaan kertomuksessa ei ole kaihdettu ronskeja ilmaisuja.

Tuskin myöskään oli sattuma että Helsingin Sanomien kulttuuriosion sivun kokoisena avausjuttuna oli Anu Uimosen tekemä haastattelu näyttelijä-kirjailija Hannu-Pekka Björkmanista.  Haastattelu liittyi Björkmanin kirjaan Kadonneet askeleet ja siinä käsiteltiin kärsimystä ja Björkmanin uskonnollista vakaumusta.

Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteen jutun ”Joulu tuomittujen saarella” ingressiin oli päässyt syvä kristillinen merkitys anteeksiannon pyytämisestä. Ingressin mukaan ”Turun saaristossa, Rymättylän ja Nauvon välissä on pieni saari. 65 vuotta sitten siellä vietti yksinäisen joulun Emilia Aaltonen, joka rukoili anteeksiantoa pahoille teoilleen.”

Outi Kaartamon ansiokas henkilökuvaus vastasyntyneitä lapsiaan surmanneesta suomalaisnaisesta ei muutoin ollut kuvaus hengellisestä elämästä, mutta on kiinnostavaa, että juttu sai tällaisen kärjen jouluaattona.

Ilkassa oli jouluaattona suuri piirroskuva, joka kuvasi joulun historiaa kuvatekstien avulla. Luonnollisesti myös joulun kristilliset elementit oli täytynyt ottaa piirrokseen mukaan. Samassa lehdessä kerrottiin myös miehestä, joka oli parikymmentä vuotta kiertänyt jouluhartauksissa eri puolilla Pohjanmaata. Mies valitsi joka vuosi sellaisen paikkakunnan kirkon, jossa ei ollut ennen käynyt.

Aamulehden joulunumerossa joulun kristillisyys korostui suhteellisen vähän. Sana-palstalla oli tuomiorovasti Olli Hallikaisen kirjoittama lyhyt juttu Jeesuksen syntymästä. Joululauluja koskeneessa puheenvuorossa sivuttiin laulujen kristillistä merkitystä ja todettiin muun muassa, että tonttu provosoi ihmisiä vähemmän kuin Jeesus. Paria sivua aiemmin Aamulehden koko sivun juttu käsittelikin sopivasti joulupukkia.

- Noora Melaanvuo -
kirjoittaja on freelancer-toimittaja