Kuka tekee uutiset? - Sukupuoli, media ja kirkot Euroopassa

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan media käyttää miehiä yhä asiantuntijoina. Median haastattelemista asiantuntijoista 72 prosenttia on yhä miehiä. Samassa tutkimuksessa kävi ilmi, että miespuoliset professorit saavat huomattavasti enemmän haastattelupyyntöjä kuin naisprofessorit.

Kun ajattelen omaa kontekstiani uskontojournalismissa, niin myös tällä alalla painottuu miesvaltaisuus. Etenkin kovista aiheista kuten teologiasta tai taloudesta puhuttaessa miehet saavat naisia enemmän tilaa.

Myös päätoimittamani Kotimaa-lehti ja Kotimaa24 haastattelevat useimmiten etenkin teologisissa kysymyksissä miehiä kuin naisia. Tämä siitä huolimatta, että korkeasti koulutettujen naisteologien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Huomioni mukaan miespuolinen toimittaja haastattelee naisteologia vielä harvemmin kuin naistoimittaja.

Tämä sukupuolijako pätee myös monissa asioissa maallisessa mediassa ja niiden aiheissa. Esimerkiksi miespuoliset kirjallisuuskriitikot kirjoittavat pääasiassa miesten kirjoittamista kirjoista, naiskriitikot miehiä huomattavasti enemmän myös naiskirjailijoiden teksteistä.

Päätoimittajana pyrin siihen, että lehteni löytää aina parhaimman asiantuntijan haastateltavaksi, en pyri siihen, että haasteltava olisi nainen. Luotan toimittajiini siinä, että he etsivät parhaan mahdollisen haastateltavan.

Toki yritän välillä muistuttaa myös siitä, että nykymaailmassa löytyy myös hyviä naisasiantuntijoita ja päteviä teologeja, jotka ovat naisia. Tätä kirjoittaessani jouduin kyllä miettimään, pitäisikö minun sittenkin vaikuttaa vielä aktiivisemmin siihen, että toimittajat löytävät asiantuntija-haastateltavia myös naisten joukosta.

73 prosenttia suomalaista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta piispakunta on yhä hyvin miesvoittoista, kymmenestä piispasta yksi on nainen.

Olen ensimmäinen naispäätoimittaja 110-vuotiaan Kotimaan historiassa.  Edeltäjieni tavoin en käy saunassa piispojen kanssa, mutta se on mielestäni pelkästään hyvä asia. Pidän tärkeänä, että minulla on asialliset välit eri kirkon johtotehtävissä olevien kanssa, mutta tahdon säilyttää myös riittävän riippumattomuuden suhteessa heihin. Saunaan menen vain puolisoni kanssa.

Naiseutta isompi asia minulle on se, että olen tämän lehden ensimmäinen päätoimittaja, joka on lähtöisin Suomen ulkopuolelta. Olen syntynyt Namibiassa ja elänyt siellä lapsuuttani. Tarkastelen maailmaa pohjoisen Euroopan lisäksi eteläisen Afrikan näkökulmasta. Kansallisuuteni on FinnNam. Taustani seurausta on, että tunnistan syvästi etuoikeutetun asemani pohjoiseurooppalaisena ihmisenä, enkä pelkästään sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä.

Naisten määrä johtotehtävissä kasvaa sekä kirkossa että mediassa vuosi vuodelta. Kun osallistun suomalaisten päätoimittajien tapaamisiin, meitä naisia on tästä joukosta jo noin kymmenen prosenttia. Muutama vuosi sitten meitä oli vain viisi prosenttia.

Kokemukseni mukaan kirkollisissa johtotehtävissä tai median johtotehtävissä olevat naiset eivät ole erityisen kannustavia toisiaan kohtaan. Hillary Clinton sanoikin ulkoministerinä toimiessaan, että jokaisen johtotehtävissä olevan naisen pitäisi kasvattaa itselleen sarvikuonon nahka. Joskus minusta on tuntunut, että olen tarvinnut tätä nahkaa erityisesti suhteessa muihin naisiin.

Peruskysymykseen siitä, kuka tekee uutiset vastaan, että sekä miehet että naiset tekevät uutiset. Miehet ovat edelleen uskontoja koskevien uutisten keskiössä, sitä varmemmin, kun ne käsittelevät kyseisten yhteisön johtoa.

Tämä miesvaltaisuus nousi esille esimerkiksi toissapäivänä, kun osallistuin islamia koskevaan toimittajakoulutukseen. Kun meille näytettiin kuvia eri islamin ryhmittymien johtajista, kuvissa esiintyi vain parrakkaita miehiä. Samalla lailla miesvaltaisuus nousee esille, kun katson kirkkoni piispainkokousta. Siinä heitä on aina rivissä, harmaantuneita miehiä parroissaan.

Mutta vastaus on, että myös naiset tekevät uutisia, sillä Pohjoismaissa naiset kirjoittavat valtaosan uutisista. Toimittajien enemmistö on naisia.

Tahdon korostaa sitä, että en näe unettomia öitä media-alalla sukupuoleni tähden, vaan yöni ovat unettomia siksi, että koko media-ala ja ammattitaitoinen journalismi on uhattuna. Yhä harvempi on valmis maksamaan journalistisesti tehdyistä sisällöistä, ole ne sitten tehty digitaaliseen muotoon tai paperille.

Olen erittäin huolissani siitä, minkälaista informaatiota tulevaisuudessa on jaossa ylipäätään, mutta erityisesti myös siitä, onko uskontojournalismia mahdollista tehdä jatkossa. Jos kukaan ei ole valmis maksamaan ammattitaidosta, niin mitä tulevaisuudessa kerrotaan kristillisistä kirkoista tai islamista?

- Mari Teinilä-

Pyydetty puheenvuoro Euroopan Kirkkojen Konferenssin ja Maailman kristillisen mediajärjestön (CEC WACC) online -konferenssissa 29.2.

Erilainen näkökulma vuoden uskontouutisiin

Vuoden uskontouutisten valinta riippuu näkökulmasta. Suomessa uutisia on listattu myös sen mukaan miten ne kertoivat eräästä ei niin pienestäkään yhteisöstä, Jehovan todistajista. Heitä on näillä raukoilla rajoilla noin 17 000.

Listauksen takana on verkkosivusto Johanneksenpoika.fi, joka kertoo ”uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista”. Näkökulma on avoimen kriittinen, mistä liikkeen viralliset edustajat eivät arvatenkaan erityisemmin pidä.

Johanneksenpoika.fi nostaa vuoden ”jehovantodistajuutiseksi” Aila Ruohon kirjan Vartiotornin varjossa (Atena). Se herätti mediassa laajemminkin huomiota. Toisena uutisena Johanneksenpoika.fi nostaa esiin tiedon, jonka mukaan Jehovan todistajat supistavat toimintaansa Suomessa. Samanlainen supistaminen tapahtuu maailmalla laajemminkin. Myös pedofiliauutiset eritoten Australiasta nostivat Jehovan todistajat julkisuuteen.

Lue Johanneksen pojan vuosikatsaus 2015

Kiitettävällä tarmolla ja perinpohjaisuudella laadittu katsaus tuo erilaisen, virkistävän näkökulman uskontouutisiin. Suomalaiselle uskontojournalismille löytyi jälleen yksi katvealue.

- Olli Seppälä -

Islam on vuoden 2015 uskontouutinen

Vuoden 2015 uutisissa on uskonto ollut läsnä monin tavoin, ja aivan erityisesti islam. Islamista on keskusteltu niin Helsingin suurmoskeijahankkeen yhtyedessä kuin Isisin ja Pariisin terrori-iskujen yhtyedessä. Puhumattakaan pakolaisista.

Kotimaa ja Kotimaa24 kysyivät toimittajilta eri medioista ja eri puolta maata ehdotusta vuoden uskontouutiseksi. Miltei kaikista vastauksista nousi esiin islam - tavalla tai toisella.

Yle Savon toimittajan Pekka Niiranen tiivisti vuoden uskontouutisen yhdellä sanalla: islam.

– Se sisältää niin turvapaikanhakijat, ISIS-terroristit kuin suurmoskeijankin – ja paljon enemmän. Islamiin liittyviä asioita tarkastellaan päinvastaisista ja hyvistä yrityksistä huolimatta yhä varsin stereotyyppisesti, mutta siihen ovat suurelta osin syynä uskontoa väärinkäyttävät ja väkivaltaan turvautuvat islamistit, Niiranen sanoo.

Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen nosti vuoden uskontouutiseksi Ranskan terrori-iskut.

Karjalaisen kulttuuritoimituksen esimies Kimmo Nevalainen pitää vuoden uskontouutisena hämmennystä islamista.

Kirkko ja kaupungin toimittaja Juhani Huttunen nostaa Helsingin suurmoskeijan vuoden uskontouutiseksi, sillä suurmoskeijahanke tarjoaa hänen mielestään "Suomen maaperälle kiinnittyvän perspektiivin koko laajaan Lähi-idästä lähteneeseen monimutkaiseen tilanteeseen, jossa on Pariisin terrori-iskujen perusteella aivan ilmeistä konfliktin tuntua".

 Lue Kotimaa24:n juttu Vuoden uskontouutinen on islam 

- Olli Seppälä -

Katso myös:
Isis on vuoden 2014 uskontouutinen
Paavi Franciscus on vuoden 2013 uskontouutinen
Lestadiolaisuus on vuoden 2012 uskontouutinen

Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee uskontojournalismia

Pääsin kesän aikana kurkistamaan uskontojournalismin maailmaan. Neljän kuukauden toimitusharjoittelu Kotimaassa vahvisti käsitystäni siitä, että laadukkaalle uskontojournalismille on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.

Opiskelen kolmatta vuotta journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa. Oma kirkollinen taustani liittyy lähinnä seurakuntien rippikoulutyöhön, eli leireillä isosteluun. Kirkossa käyn keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Moni kurssikaverini yllättyi, kun kerroin, että aion suorittaa harjoitteluni Kirkkopalveluiden omistamassa mediassa, Kotimaassa. Eikös se ole yritysviestintää,joku kysyi. Mielestäni kysymys kuvastaa hyvin niitä ennakkokäsityksiä, joita ihmisille uskontojournalismia kohtaan on. Uskontojournalismia ei pidetä journalismina, vaan kirkon tilaamana propagandana. Näin asia ei suinkaan ole.

Olisi toivottavaa, että median kuluttajat ymmärtäisivät nykyistä paremmin journalismin ja yritysviestinnän välisen eron. Uskontojournalismin tehtävänä on välittää tietoa eri uskonnoista, arvoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Se, että aiheet keskittyvät uskonnollisiin ilmiöihin tai kirkonpäätöksiin, ei tee uskontojournalismista uskonnon julistamista. Ei politiikan toimittajakaan teepolitiikkaa, kun hän kertoo vaalituloksista tai uudesta hallitusohjelmasta. Uskonnon harjoittamiselle on olemassa ihan omat kanavansa, aivan kuten poliittisilla toimijoilla ja puolueilla on omansa.

Kesän aikana yksi uutisaihe tuntui nousevan ylitse muiden: perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivitys ja sitä seurannut keskustelu monikulttuurisuudesta mielenilmauksineen sai paljon palstatilaa myös Kotimaan eri kanavissa. Suomi on pirstoutumassa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri, jos sellaista on koskaan ollutkaan, on katoamassa. Asenteet maahanmuuttajia, työttömiä ja opiskelijoita kohtaan ovat koventuneet. Vastaavasti niin kutsuttua eliittiä syytetään omien etujen ajamisesta ja vastuunpakoilusta.

Sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on muuttunut provosoivasta aidosti vihamieliseksi. Pelko toimeentulosta ja omasta turvallisuudesta ajaa ihmisiä yhä ahtaammalle. Syitä on monia: taloudellinen taantuma, ilmastonmuutos, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä radikalisoituneet uskonnolliset järjestöt. Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että suomalaiset, ja isommassa kuvassa ihmiset yleensä, kääntyvät toisiaan vastaan. Ei ole olemassa minun Suomeani tai sinun Suomeasi. On vain meidän Suomemme.

Uskon, että puolueeton ja totuudenmukainen tiedonvälitys on omiaan vähentämään yhteiskunnallisen keskustelun jännitteitä. Koko maapallon väestöstä vain 10 prosenttia on uskonnottomia. Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kun yhteiskunnallista keskustelua käydään, on uskonnot ja niihin liittyvät aiheet otettava mukaan keskusteluun. Myös uskontoja on tarkasteltava kiihkottomasti, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti. Siksi tarvitsemme laadukasta uskontojournalismia myös tulevaisuudessa.

- Markus Mäki -

Ovatko vapaa-ajattelijat uskontojournalismin aihe?

Kun media pääsiäisen alla käsittelee kristillisen pääsiäisen viettoa, se on uskontojournalismia. Aihe on uskonto, sen ajankohtaisuus, ja siitä kerrotaan journalistisin muodoin ja menetelmin.

Mutta uskonnottomuuden näkökulmasta tätä voi pitää ongelmana, tai ainakin vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski näkee asian näin: ”Katsomuksellisissa kysymyksissä uskonnottomien ihmisten näkökulmat pääsevät esiin hyvin harvoin. Uskonnottoman pitää milteipä herätä kuolleista, jotta hänet kelpuutettaisiin Helsingin Sanomien pääsiäisnumeroon kertomaan katsomuksellisesta ajattelustaan.”

Ylikoski kirjoittaa vapaa-ajattelijain liiton sivustolla erityisesti Helsingin Sanominen uskontojournalismista.

Väkisinkin tulee mieleen ajatus, miksi uskonnottoman pitäisi kertoa näkemyksensä juuri uskonnon juhlapäivänä, joka ei ole hänen juhlansa. Eikö se ole hieman epäkohteliasta tai tahditonta? Eikö seuraava viikko sopisi yhtä hyvin oman maailmankatsomuksen esilletuomiseen?

Vapaa-ajattelu, ateismi, uskonnottomuus ideologiana ja jopa välipitämättömyys kaikkea katsomuksellisuutta kohtaan ovat myös uskontojournalismin aiheita. Elämän- ja maailmankatsomukset kuuluvat  samaan ihmiskunnan olemiseen ja syvään pohjavirtaan kuten uskonnotkin. Journalismilla on velvollisuus käsitellä myös niitä, kutakin ajallaan, ei laittaa niitä pelkästään toisiaan vastaan. Tosin käytännössä jokainen media tekee ovat vastakkainasettelunsa omista arvolöhtökohdistaan käsin.

On hyvä, että uskontojournalismista puhuvat myös vapaa-ajattelijat, sillä he ovat yksi sen kohteista. Median puhe uskonnottomuudesta on uskontojournalismia.

- Olli Seppälä -

Suomalaiset uskontouutiset maailmalla

Suomalaisessa mediassa kerrotaan silloin tällöin uskontouutisia maailmalta, muun muassa islamiin liittyviä, kristittyjen vainoihin Lähi-idän alueella liittyviä sekä mm. Intian isoista ja värikkäistä hindujuhlista, kuten holista. Mutta maailmalla ei juuri tavata suomalaislähtöisiä uskontouutisia, sillä asiallinen luterilainen kulttuuri ei niitä paljon tuota.

Muutama viikko takaperin yllättäen kaksi täällä otsikoita synnyttänyttä aihetta noteerattiin myös maailmalla, kumpikaan ei ole ”luterilainen uutinen”. Toinen koski Ylen Koraani-ohjelmaa, jossa islamin pyhä kirja luetaan kokonaan läpi. Asian uutisoi Associated Press.

Uutinen ortodoksikirkkoa ravistelevasta alttarikiistasta puolestaan pääsi ortodoksisen OPC Media Networkin kautta laajempaan jakeluun.

Uutisen suomalaisten uskontouutisten maailmanvalloituksesta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24. 

Ruotsissa kirkollinen media, lähinnä Kyrkans Tidning, kertoo silloin tällöin sisarkirkkonsa asioista, esimerkiksi seurakuntavaaleista viime marraskuussa tai tämän vuoden helmikuussa esityksestä, joka toisi uuden diakoniviran Suomen ev.lut. kirkkoon.


- Olli Seppälä -

Uskonto näkyy lehdissä, vaikka mitään ei tapahtuisi

Kun kuuntelen tuttujeni mielipiteitä uskontoa koskevasta journalismista, on vaikea päättää, mikä siinä on pielessä. Joko sitä on liikaa ja se on liian uskontomyönteistä. Toisen mielestä sitä on liian vähän ja se on liian kielteistä.

Uskontotieteilijä Teemu Tairan uskonnontutkija.fi-verkkolehdessä julkaisema tutkimusartikkeli antaa aiheeseen mielenkiintoisen näkökulman. Tairan mukaan uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys ja uskomukset yliluonnollisesta.

Tairan mukaan uskontoa koskevia juttuja arvioidaan lehdissä samoilla uutiskriteereillä kuin mitä tahansa uutisia. Silloin korostuvat esimerkiksi homoillan ja sitä seuranneen kirkosta eroamisaallon kaltaisissa uutistapahtumat, joiden taustalla on selvä konflikti ja muutos. Tällaiset uutiset jäävät myös helpommin ihmisten mieleen, mikä synnyttää helposti mielikuvan, että uskonto on esillä vain kielteisissä yhteyksissä.

Suurin osa uskontoviittauksista liittyi kotimaanuutisiin. Ulkomaanuutisissa näkyvyyttä hallitsi suvereenisti islam, joka liitettiin esimerkiksi Lähi-idän konflikteihin.

Tairan mukaan erityisesti luterilaisuus saa kuitenkin mediahuomiota myös silloin, kun se ei ylitä varsinaista uutiskynnystä. Uskontoon viittaavista aineistoista vain viidesosa kuului Tairan mukaan uutisaineistoon. Niiden lisäksi viittauksia uskontoon oli erityisesti ilmoituksissa ja tv- ja radio-ohjelmien esittelyissä.

Kansanomaiseen uskonnollisuuteen viitattiin arkipäiväisissä yhteyksissä. Tairan mukaan tällainen käsittelytapa tekee perinteisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin sitoutumattomasta puheesta henkisyydestä ja yliluonnollisesta tavanomaista. Eniten viittauksia kansanomaiseen uskonnollisuuteen Taira löysi Ilta-Sanomista.

Taira tekee mielenkiintoisen huomion myös uushenkisyyden povatusta noususta. Viittaukset kansanomaiseen uskonnollisuuteen olivat selvästi vakiintunutta uskonnollisuutta harvinaisempia. Tairan mukaan puhe henkisyyden vallankumouksesta ja sekularisaatiokehityksen katkeamisesta ovatkin lähinnä markkinointipuhetta. Eräiden tutkijoidenkin esittämät näkemykset uushenkisyyden sekularisaatiota pysäyttävästä vaikutuksesta eivät siis saa Tairalta tukea.

Uskonnollisista ilmiöistä puhuttaessa journalisteilla vaikuttaisi myös olevan ongelmia löytää asiantuntijoita haastateltavikseen. Tairan aineistossa uskonto oli useimmiten esillä viittauksena, eikä asiantuntijoita ollut siksi haastateltu. Jos haastatteluja oli tehty, asiantuntija oli useimmiten uskonnollisen yhdyskunnan edustaja. Luonnollisesti he ovat edustamansa uskonnon asiantuntijoita. Journalistisesti olisi kuitenkin tärkeä löytää myös näkökulmia sellaisilta asiantuntijoilta, joilla ei ole suoraa vakaumuksellista intohimoa käsittelemäänsä aiheeseen. Uskonnon kohdalla tällainen ”neutraalius” voi kuitenkin olla vaikeaa.

Jokaiselle toimittajalle voikin suositella Tairan ytimekästä uskonnon määritelmän problematisointia. Se auttaa jäsentämään myös uskonnosta ja sen medianäkyvyydestä käytävää keskustelua. Esimerkiksi tutkijalle voi olla täysin luontevaa jäsentää esimerkiksi "vahingossa" rukoileminen uskonnolliseksi toiminnaksi, vaikka se ei uskonnollisesta ihmisestä siltä tuntuisikaan.

Tutkimuksessa Taira tarkasteli Helsingin Sanomia, Turun Sanomia ja Ilta-Sanomia. Lehdet olivat ilmestyneet vuoden 2014 tammikuun viimeisen viikon arkipäivinä.

- Joona Raudaskoski -