Uusi avioliittolaki on vuoden 2017 uskontouutinen

Kotimaan ja sen uutisivuston Kotimaa24:n kyselyssä vuoden uskontouutiseksi valikoitui uusi avioliittolaki ja sen vaikutukset kirkkoon.

– Kyllä vuoden uskontouutinen on ehdottomasti uusi avioliittolaki, sen voimaantulo ja siitä nähdyt jälkinäytelmät. Aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä ja vertautuu aikoinaan käytyyn keskusteluun naispappeudesta. Aihe pysyy julkisuudessa varmaan vielä pitkään, kunnes laineet tasoittuvat, perusteli valintaansa  Kalevan vastaava päätoimittaja Kyösti Karvonen.

– Nostan uuden avioliittolain vuoden uskontouutiseksi, ja etenkin sen, miten kirkko on suhtautunut siunaamiseen. En voi hyväksyä rangaistuksia, ja ihmetyttää, että kirkko voi mennen tullen siunata kauppakeskuksista lähtien, mutta rankaisee vapaaehtoisesti samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta. Tulee aika surullinen fiilis näistä uutisista, sanoi puolestaan  Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka.

– Vuoden uskontouutinen on tuo ensimmäinen, avioliittolain voimaantulo ja sen seuraukset kirkossa. Tämä on toisille hyvä uutinen, toisille ei-toivottu, mutta ehdottoman merkittävä, koska se muistetaan tästä vuodesta 2017 vielä, kun kaikki muut aiheet ovat unohtuneet. Avioliittolain muutos muistetaan kirkkoa ravistelevan ja vielä pitkään jatkuvan murroksen vauhdittajana hallinnon ja ykseyden näkökulmasta sekä erittäin merkittävänä muutoksena monien kirkon jäsenten, perheitten ja sukujen elämässä, kommentoi Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.

Lainaukset Kotimaa24:stä.

Uusi avioliittolaki keräsi myös Kotimaan toimituksesta enimmät äänet vuoden uskontouutiseksi. Avioliittolaki – "kirkollinen avioliittosäätö" – nähtiin Kotimaan toimituksessa myös osana isompaa teemaa.

– Vuoden uskontouutinen on sukupuoli, eli piispan sukupuolesta käyty keskustelu, avioliittolain muutos ja naispappeuden esiin nouseminen uudelleen, esimerkiksi Maata Näkyvissä -festareiden yhteydessä, sanoi Kotimaan toimitussihteeri Noora Wikman-Haavisto.

- Olli Seppälä -
 

Islamista luopumisen tabu

Yhteisöjen tiukkuus ja sitovuus ovat olleet uskontojournalististen juttujen aiheena kauan. Esimerkkinä on käytetty viime vuosina erityisesti meille tuttuja vanhoillislestadiolaisuutta ja Jehovan todistajia. Kirkosta eroamisesta on tehty juttu kilometrikaupalla, myös uskonnottomuus on hyväksytty aihe.

Yksi aihe on kuitenkin ollut vaikea, nimittäin islamista luopuminen. Siihen ei ole mediassa juurikaan tartuttu, lukuun ottamatta niin sanottua kristillistä mediaa, joka on mieluusti kertonut islaminuskoisten kääntymisestä kristinuskoon ja  siitä seuraavista vaikeuksista. Nyt myös Yle on tehnyt aiheesta laajan jutun otsikolla Fatima luopui islamista, mutta ei voi riisua huivia –islamista eroaminen on Suomessa tabu

Jutussa haastatellut somalitaustaiset ex-musliminaiset puhuvat nimettöminä: "Meidän tarkoituksenamme ei ole lietsoa vihaa islaminuskoa kohtaan. On kuitenkin monia uskonnottomia muslimeita, jotka eivät tiedä, että islamista voi ylipäänsä luopua. Se on tabu."

Aivan pimennossa ex-muslimien asia ei ole. Suomessa islamista luopuneet perustivat viime vuonna brittiläisen esimerkin mukaan blogin, Suomen ex-muslimit. Blogin perustajat kertoivat tuoreeltaan Kotimaa24:ssä: ”Olemme saaneet yhteydenoton entiseltä muslimilta, joka oli iloinen tavatessaan muita entisiä muslimeita. Olemme saaneet myös viestejä muilta, jotka ovat kuuluneet kontrolloiviin uskonyhteisöihin. Erityisesti olimme yllättyneitä huomatessamme, että ex-vanhoillislestadiolaisilla oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin meilläkin.”

Muslimien uskonnonvapauteen liittyi myös alkuvuodesta kansaedustaja Päivi Räsänen (kd)  hallitukselle jättämä kirjallinen kysymys uskonnonvapauden turvaamisesta vastaanottotoiminnassa. Kysymyksestä ei kovin laajasti uutisoitu – miksiköhän?

Räsänen totesi kysymyksessään: "Uskonnonvapaus on universaali ihmisoikeus, joka merkitsee oikeutta harjoittaa ja toteuttaa omaa uskontoa, oikeutta uskonnottomuuteen sekä oikeutta vaihtaa uskontoa. Suomessa perustuslaki turvaa uskonnonvapauden. Uskosta saa puhua ja sitä saa julkisesti harjoittaa. Uskonnosta saa myös luopua ja uskonnon vaihtaminen tai uskoon tuleminen on kaikille sallittua.  Mikään uskontokunta ei voi oman jäsenistönsä uskonnonvapautta rajoittaa."

Kysymyksessään Räsänen sanoi, että erityisesti on syytä ”puolustaa islamilaisen väestön oikeutta täyteen uskonnonvapauteen, sillä joidenkin islamin tulkintojen mukaan muslimilla ei olisi oikeutta vaihtaa uskontoa.”

Median puhe jonkun uskonnon tai uskonnollisen ryhmän vapaudesta valita uskosta luopuminen koetaan ymmärrettävästi uskonnon sisällä usein negatiiviseksi tai jopa aggressiiviseksi puuttumiseksi yhteisön sisäisiin asioihin.  Media leimataan ateismin tai uskonnottomuuden käsikassaraksi ja yhteisöstä irtautuneet (katkeriksi) luopioiksi, joiden kokemus on epäluotettava.

- Olli Seppälä -

Journalisti uskomusten palveluksessa?

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Renny Jokelin sohaisi kautensa aluksi  ay-muurahaispesään, toteamalla, että Journalistiliiton jäseneksi pääsee kuka tahansa (lue Aikalainen).

Lohkaisu synnytti keskustelun liiton jäsenyydestä, mutta myös uskontojournalismia sivuavan keskustelun. Jokelin nimittäin tuli sanoneeksi: – Millainen journalisti on henkilö, joka ”journalistisia elementtejä” harjoittaen työskentelee seurakunnissa – kenen asiaa hän ajaa siteeratessaan pari tuhatta vuotta vanhaa tarinakokoelmaa? Kaikella kunnioituksella – ihan täyttä huuhaata.

Ei ihme, että seurakuntien palveluksessa olevat tiedottajat ja toimittajat älähtivät.

Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen riensi puolustamaan liiton jäseniä, myös seurakunnissa työskenteleviä: ”…tämä tarkoittanee seurakuntien tiedottajia? Yhtä mielekästä olisi kysyä, millainen journalisti on uskovainen henkilö, joka työskentelee toimittaja-tittelillä jossakin kirkollisessa julkaisussa. Näitä julkaisuja on Suomessa paljon, ja näitä toimittajia on ollut paljon Journalistiliiton jäseninä jo kauan ennen uusia jäsenlinjauksiamme. Meidän asiamme ei ole julistaa heidän uskomuksiaan oikeiksi tai vääriksi. Emme määrittele jäsenkriteereissämme sitä, millaisen maailmankuvan inspiroimana journalismia pitää tehdä ja mistä aihepiireistä. Jos näin toimisimme, samalla periaatteella voisimme rajata pois esimerkiksi puoluelehtien toimittajat. Hekin joutuvat usein tekemään työtään tietyn aatteen pohjalta.”

Eikä keskustelu tähän jäänyt. Aiheen synnyttämiä puheenvuoroja ovat muun muassa kolme blogikirjoitusta Kotimaa24:ssä:

Johannes Ijäs suhtautuu Niemisen kommenttiin oudoksuen: ”Kun Journalistiliiton puheenjohtaja laskee kynästään tällaista, se jo vähän viiltää. Kyseessä on maton veto jalkojen alta, ammatti-identiteetin loukkaus. Eikö Journalistiliiton puheenjohtajan pitäisi puolustaa toimittajiaan JA/ELI ennen kaikkea ja yli kaiken journalismia. Jos ei itse jaksa uskoa, voisiko edes yrittää sanoa, että seurakuntalehdissä tai puoluelehdissäkin yritetään elää Journalistin ohjeiden mukaan. Ei kai niihin muutoin olisi sitouduttu.”

Heikki Palmu kysyy onko Kirkko ja kaupungin toimittaja journalisti vai propagandisti.

Juhani Huttunen (Kirkko ja kaupungin toimittaja) pohtii huhaa-journalismia.

Syntyneen keskustelun voi nähdä eräänlaisena yrityksenä piirtää paitsi journalismin, myös uskontojournalismin rajoja. Historiallisista syistä johtuen merkittävän osan suomalaisesta uskontojournalismista tekevät kirkollisten ja kristillisten lehtien toimittajat. Luonnollisesti heidän medioittensa näkökulmat ja painotukset vaihtelevat, kuten muillakin elämänaloilla toimivien medioiden.

- Olli Seppälä -

Mikä on vuoden uskontouutinen?

[Olli Seppälä:] Mikä oli vuoden 2011 uskontouutinen? Oliko se Oslon joukkosurma ja Breivikin tekonsa taustoiksi antamat uskonnolliset lausunnot? Vai oliko jokin paavin lausunto? Katolisen kirkon pedofiliatragedia? Voisiko Suomessa vuoden uskontouutinen olla keskustelu homoseksuaalisuudesta?

Kotimaa24 kysyi asiaa Helsingin Sanomien ja Ilkan päätoimittajilta. Sekä Mikael Pentikäinen että Matti Kalliokoski antoivat saman vastauksen: arabikevät.

”Se lisää islamin voimaa diktaattoreiden kustannuksella arabimaissa ja sitä kautta maailmanpolitiikassa. Aika näyttää voittaako maltillinen islam vai joku muu”, Pentikäinen perusteli.

Kalliokosken perustelu oli seuraava;

”Jälkeenpäin katsoen vuoden 2011 merkittävimmäksi uskonnolliseksi uutiseksi - laajasti ymmärrettynä - voivat nousta arabimaiden kansannousut. Vielä emme tiedä, syntyykö niiden tuloksena islamiin nojaava ja avointa, kansanvaltaista yhteiskuntaa tukeva poliittinen kulttuuri, mutta se on mahdollista.”

Simo Alastalon tekemä verkkouutinen kokonaisuudessaan täällä

+

Myös muita näkökulmia vuoden uskontouutiseen voi ottaa. Itse haluan nostaa esiin tuoreen jutun, jossa on kiinnostavasti käsitelty vuoden vaihtumista, sillä gregoriaanisen kalenterin mukainen vuodenvaihde ei ole ainut mahdollinen. Eri uskonnoissa ja kulttuureissa on toisenlaisia tapoja mitata vuodenkiertoa.

Huvfudstadsbladetissa oli (31.12.2011) hyvin ja havainnollisesti toteutettu juttu (”Nyåret året runt”) erilaisesta vuodenvaihtumisesta. Graafisen vuosiympyrän avulla lukijalle kerrottiin milloin esimerkiksi on hindulaisten uusivuosi, diwali ja milloin juutalaisten tai islamin vuosi vaihtuu. Jutun tekijää Höblässä ei mainittu, grafiikantekijä Mikael Bobacka sentään.

Uskonnosta kertova journalismi voi siis olla paitsi kovaa maailmanpolitiikka tai muuten vain tietoa toisista uskonnoista ja kulttuureista lisäävää.

- Olli Seppälä -